Koti Artikkelit Muinainen joulu, sen historia ja perinteet

Muinainen joulu, sen historia ja perinteet

5

 

Tuskin kovinkaan moni tulee nykypäivänä ajatelleeksi joulun todellista alkuperää ja sen merkitystä muinaisille kansoille. Tämä keskitalven juhla, jota leimaavat vuosi vuodelta kasvava kaupallistuminen ja kiireen täyttämä tunnelma, pitää sisällään paljon tuhansien vuosien takaisia tapoja ja perinteitä, joiden syntyhistoria juontaa juurensa paljon kauemmas kuin nykyiset, etenkin länsimaissa vallalla olevat kristilliset opit antavat ymmärtää.

 

Tarinaa syntyhistoriasta

Joulunvieton syntyhistoria ulottuu tuhansien vuosien päähän, aina maanviljelyksen kehittymisen alkuaikoihin. Tuolloin muodostui tarpeelliseksi korvata entinen kuunkiertoon perustuva kalenteri uudella, auringon liikkeitä ja vuodenaikoja noudattavalla kalenterilla. Vuoden tärkeimmäksi juhlaksi muodostui talvipäivänseisaus, joka on vuoden pimein hetki ja jonka jälkeen valo alkaa taas voittaa pimeyttä. Tuota päivää alettiin juhlia muinaisten kansojen keskuudessa erilaisin menoin.

Muinaisessa Mesopotamiassa vietettiin Zagmuk-juhlaa, joka kuvasti Marduk-jumalan vuotuista taistelua luonnon kuolemaa vastaan ja siitä saavutettua voittoa. Persialaiset ja babylonialaiset viettivät vastaavanlaista juhlaa, jota kutsuttiin nimellä Sacaea. Vanhassa Intiassa vietettiin ”jumalain aamua”, ja Egyptissä juhlittiin auringon uudelleensyntymää. Sacaea-juhlan perinteet jatkuivat myöhemmin Antiikin Kreikassa, jossa kunnioitettiin ylijumala Kronosta (aurinko). Kreikasta juhlinnan muodon omaksuivat roomalaiset, jotka myös alkoivat viettää omaa keskitalven juhlaansa, Saturnaliaa, jota juhlittiin roomalaisen kylvön ja maanviljelyksen jumalan, Saturnuksen, kunniaksi.

Saturnaliaa vietettiin 17.–23.12. välisenä aikana, ja tuona aikana sodan- ja kaupankäynti keskeytettiin, kuten lähes kaikki muukin työnteko. Orjat saivat olla tasavertaisia isäntiensä kanssa ja he olivat jopa isäntiensä palveltavina. Juhlan alkajaisiksi suoritettiin muodollinen uhri Saturnuksen temppelissä, minkä jälkeen järjestettiin yleinen juhla-ateria. Muita seremoniallisia menoja ei Saturnaliassa uhrin suorittamisen lisäksi ollut, vaan juhlinta oli melko vapaamuotoista ja riehakasta.

Saturnalian vieton perinne jatkui roomalaisten keskuudessa aina lähes 300-luvulle saakka. Vuonna 274 jaa. keisari Lucius Domitius Aurelianus julisti joulukuun 25. päivän (jolloin silloisen roomalaisen kalenterin mukaan oli talvipäivänseisaus) voittamattoman auringon päiväksi, Dies Natalis Solis Invicti, ja Sol Invictuksen (voittamattoman auringon) roomalaisten ylimmäksi jumalaksi. Tämä uskomus perustui alun perin persialaiseen Mitra-uskontoon, joka oli Roomassa tuona aikana erityisesti sotilaiden suosiossa ja josta tuli joksikin aikaa myös Rooman valtakunnan pääuskonto ennen kuin kristinusko syrjäytti sen noin vuonna 350 jaa.

Myös Pohjois- ja Länsi-Euroopassa vietettiin talvipäivänseisauksen aikoihin keskitalven juhlaa, jota kutsuttiin eri nimillä, muun muassa Yule, Jul, Jol, Geol, Jiuleis ja Giuli. Muinaisskandinaavit ja keltit, monen muun muinaiseurooppalaisen kansan ohella, ajattelivat vuoden muodostavan kahdeksankapulaisen ”pyörän” (muinaisskandinaavien kielellä hjól -> vrt. joulu), ja talvipäivänseisauksen katsottiin merkitsevän vuoden loppumista ja uuden vuoden alkua. Tähän aikaan ajoittui myös satokauden päättyminen, ja tarjottavaa olikin yllin kyllin juhla-aterialla. Kuten nykyisinkin, joulua pidettiin pääasiallisesti perhejuhlana. Länsi-Eurooppaan levisi paljon joulunviettoperinteitä roomalaisten valloitusretkien myötä. Pohjois-Euroopassa joulu on ollut myös muinaisten pääjumalien, kuten Odinin, Wotanin ja Väinämöisen juhla. Joidenkin lähteiden mukaan muinaisskandeilla oli talvipäivänseisauksen aikaan tapana uhrata hevosia ja syödä niiden lihaa, mistä voi myös osittain juontaa juurensa sana joulu, muinaisskandien kielellä jo-öl – hevosten juhla.

Entisaikojen Suomessa, maanviljelyksen levittyä, vietettiin alun perin satokauden päättävää juhlaa, kekriä, loka–marraskuun vaihteessa. Kekri oli myös uuden vuoden juhla; kekriä pidettiin vuoden viimeisenä päivänä, ja muinaissuomalaisen ajanlaskun mukaan kekrin jälkeen alkoi uusi kalenterivuosi. Muualta kulkeutuneiden tapojen ja myöhemmin kristinuskon leviämisen myötä ruvettiin kekrin ohella ja myöhemmin sen sijaan viettämään joulua. Monet kekrin perinteistä liitettiinkin myöhemmin joulun ja uuden vuoden viettoon, kuten runsas syöminen ja juominen, saunan lämmitys, kekripässi ja ennustukset.

 

Tärkeimpien joulun perinteiden alkuperästä

Joulunviettoon liitetään nykypäivänä tunnuksenomaisesti vähintään joulupukki, joulukuusi ja joululahjat, sekä tietysti jouluruoista notkuva juhlapöytä. Näiden sekä monien muiden joulun viettoon liitettyjen asioiden taustalta löytyy tuhatvuotinen historia.

Joulupukki

Joulupukki, tuo punanuttuinen ja isovatsainen valkoparta, on saanut nykymuotonsa vasta 1930-luvulla Coca-Cola-mainosten myötä. Alun perin joulupukki ei ollut lainkaan hyväntahtoinen ja lahjoja jakava iätön, punaiseen vaatekertaan pukeutunut ukko. Joulupukin ”esi-isinä” voidaan pitää esikristillistä, miehistä hedelmällisyyttä kuvaavaa pukinnaamaista hahmoa, jonka juuret ulottuvat muinaiseen Babyloniaan, sekä 300-luvulla Myrassa (nyk. Turkin alueella) toiminutta piispaa, pyhää Nikolausta, joka tunnettiin aikanaan hyväntekijänä ja erityisesti lasten auttajana, ja joka myöhemmin nimettiin lasten suojelupyhimykseksi. Babylonian aikainen Baphomet-hahmo liittyy sen aikaiseen uskomukseen aurinkojumalan kaksoisroolista (Marduk-Baal) ja että se talvipäivänseisauksen aikaan saapuu maan päälle pukinhahmoisena, jolloin tälle piti antaa uhreja, jotta vastalahjaksi tältä sai siunausta, hedelmällisyyttä ja hyvää onnea. Mikäli taas uhrit jäivät antamatta, koituivat onnettomuudet ja huono onni ihmisten kohtaloksi. Tästä periytyy joulupukin tapa antaa kilteille lapsille lahjoja ja tuhmille risuja.

Entisaikojen Suomessa, vielä kekrin vieton ollessa voimissaan, uhrattiin auringon jumalalle, Päivölle, eläin uuden alkavan vuoden kunniaksi. Tätä eläintä kutsuttiin kekripässiksi ja sen uskottiin takaavan hyvän sadon tulevalle vuodelle. Taloissa kierteli myös kekripukki, jota tuli kestitä. Myöhemmin myös nuuttipukki vieraili suomalaisissa kodeissa nuutinpäivänä turkkiin pukeutuneena, sarvet päässä ja tuohinaamari kasvoillaan pelotellen lapsia. Suomalainen joulupukki on saanut myös vaikutteita ikivanhalta skandinaaviselta joulutontulta.

Joulukuusi

Joulukuusen laittaminen on niin ikään ikivanha perinne, joskin nykymuodossaan se on esiintynyt 1400–1600-luvulta alkaen eri puolilla Eurooppaa, voimakkaimmin Saksassa, josta se on levinnyt ympäri maailmaa. Jo muinaiset egyptiläiset käyttivät koristeina vihreitä lehviä keskitalven juhlassaan, kuten tehtiin myös Intiassa ”jumalain aamuna”. Viittaukset ensimmäiseen koristeltuun puuhun on löydetty muinaisesta Lähi-idästä, missä koristeltiin puu Asherah-jumalattaren kunniaksi. Druidien keskuudessa pyhänä puuna pidettiin tammea, joka koristeltiin kynttilöillä ja omenilla. Roomalaisten Saturnalia-juhlassa paikat koristeltiin myös viheriöivillä lehvillä ja kuusipuita koristeltiin punaisilla marjoilla, metallinpaloilla sekä kynttilöillä. Muinaisessa Keski-Euroopassa joulukuusen sijaan poltettiin keskitalven juhlassa joulupölkky, jonka kipinöistä tehtiin ennustuksia ja jonka uskottiin suojaavan pahoja henkiä vastaan. Poltetusta puusta oli tapana jättää jäljelle yksi oksa, jolla seuraavana vuonna sytytettiin uusi. Poltetun puun jäännöksillä uskottiin olevan taikaominaisuuksia. Ikivihreiden kasvien käytön tarkoituksena oli myös muistuttaa kevään tulosta ja valon voitosta.

Suomalaisessa jouluperinteessä joulukuusi on varsin nuori tulokas. Joulukuusi yleistyi vasta noin 1800-luvun lopulla, ja silloinkin aluksi porvariston ja ylempiluokkaisten keskuudessa. Kuitenkin muinaisessa Suomessa ja myös muualla Skandinaviassa puiden ja vihreiden kasvien palvonta oli yleistä. Kuusen- ja havunoksilla oli tapana koristella pirttiä, jotta pahat henget pysyisivät loitolla.

Joululahjat

Lahjojen antamisen voisi hyvin kuvitella olevan vasta teollisen vallankumouksen jälkeinen keksintö. Kuitenkin jo roomalaisilla oli tapana vaihtaa lahjoja keskenään osana Saturnalia-juhlaa. Suosittuja lahjoja olivat herkut, kirjakääröt ja kynttilät sekä lasten keskuudessa savinuket. Myös esikristillisessä Skandinaviassa oli talvipäivänseisausta juhlittaessa tapana vaihtaa lahjoja. Kristinuskon myötä tapa antaa joululahjoja vakiintui entisestään – Itämaan tietäjienhän väitettiin tuoneen Jeesus-lapselle lahjoja seimen äärelle. Suomessa joululahjojen antamista nykymuodossaan alettiin harrastaa 1800-luvun lopulla, aluksi varakkaissa perheissä. Vähävaraisemmissa talonpoikaisperheissä lahjat olivat usein itse tehtyjä.

Joulupöytä

Runsauttaan notkuvan joulupöydän alkuperä on myös vanha. Juhlan sijoittuminen satokauden päättymiseen varmisti sen, että tarjottavaa juhla-aterioilla riitti yllin kyllin. Roomalaiset järjestivät suuren juhlapäivällisen Saturnalia-juhlassaan, jossa pöydät notkuivat kauden herkuista ja viini virtasi. Pohjolassa juhlapöytään on jo muinoin kuulunut erottamattomana osana kinkku, jonka esikuvana pidetään Odinin kuolleille sankareille järjestämissä pidoissa tarjottua porsaanpaistia. Skandinaviassa uhrattiin myös Freyr-jumalalle pyhitetty eläin, joka yleisimmin oli sika. Joulupöydän juomina olivat tietenkin olut ja sima sekä Ruotsissa joulutonttujen yskänlääkkeenä alun perin tunnetuksi tullut glögi.

Suomessa joulupöydässä tarjottavat herkut ovat suureksi osaksi olleet alun perin kekrinä tarjottavia ruokia. Kinkun tarjoaminen oli yleistä, joskin muutakin lihaa saattoi olla pöydässä, varsinkin mikäli sianlihaa ei ollut saatavilla. Myös kala on kuulunut suomalaiseen juhlapöytään jo ammoisista ajoista lähtien. Alkoholijuomien tarjoilu on ollut myös erottamaton osa joulun-viettoa; jouluolutta pantiin yleisesti ja myös terävämpiä juomia nautittiin, toisinaan hyvinkin runsaasti. Viinaryypyn ottamalla pyrittiin parantamaan seuraavan vuoden satoa; mitä useamman ryypyn talon isäntä otti, sitä viljavammin tulisivat pellot lainehtimaan seuraavana syksynä. Joulupuuroa keitettiin, alun perin ohrasta tai kauraryyneistä, ja sitä vietiin myös pihapiirin tontuille tai haltijoille kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Myös vainajia kiitettiin ja hyviteltiin puurovadillisella. Leipä oli myös tärkeässä asemassa suomalaisessa joulupöydässä ja sitä olikin tarjolla useampaa eri lajia ja runsain määrin.

Näiden edellä mainittujen esimerkkien valossa ei liene ihme, että Saturnalia-juhlassa oli tapana pukeutua korkeaan hiippalakkiin (”pilei”), joka on toiminut esikuvana nykyiselle tonttulakille. Ei ole ihme sekään, että ihmisen muotoon leivottua piparkakkua on alkujaan käytetty roomalaisten uhrimenoissa leivonnaisena. Kynttilöiden polttaminen liittyy myös aurinkojumalan palvontaan ja näin ollen se kuuluu joulun vanhimpiin perinteisiin.

Suomessa pikkulintujen ruokkiminen viljalyhteellä perustui alun perin talonpoikien harjoittamaan viljelytaikuuteen. Pikkulinnuille jouluna jätetty lyhde takasi sen, että linnut tulevana satokautena jättävät kypsyvän sadon rauhaan. Himmeli ja olkipukki joulukoristeina olivat jäännöksiä kekrin vietosta. Joulusauna on lämmennyt kodeissamme jo vuosisatoja, ellei jopa vuosituhansia. Saunaa on kulttuurissamme pidetty pyhänä paikkana. Vuoden tärkeimpänä juhlana sauna lämmitettiin, ensin talon väelle ja sen jälkeen vielä uudemman kerran vainajille, jotka myös pääsivät kylpemään.

Historiallisesta näkökulmasta katsottuna joulunvietto sopii siis kaikille, uskontokunnasta tai aatemaailmasta riippumatta. Itse ainakin aion valmistaa maukkaita jouluruokia, lämmittää joulusaunan, muistaa läheisiäni pienillä lahjoilla ja nauttia heidän seurastaan ja rauhasta sekä hiljaisuudesta.

Hyvää Joulua!

 

Vieraileva kirjoittaja

5 KOMMENTIT

  1. Asiallista luettavaa tämän sairaan kulutusjuhlan keskellä. Kiitos hyvästä jouluartikkelista!

    Valkoista joulua kaikille!

  2. Mielenkiintoista tekstiä. Osa oli aivan uutta tietoa. Tällä tavalla joulu voi olla jotain muutakin kuin ylettömissä määrissä rihkamaa kylpemistä tai sitten vaihtoehtoisesti seemiläisen jumalan palvontaa. Näitä vieraita kristillisiä ”perinteitä” pidetään väenväkisin yllä. Jollet usko seemiläiseen virteen, katsotaan yleensä kieroon. Siitäkin huolimatta, ettei kirkolla ole tänä päivänä yhteiskunnassa ihan sellaista asemaa, mikä sillä oli muinoin.

    Hyvät joulut!

  3. Mielenkiintoisena triviana mainittakoon, että Coca-Cola -pukki on lähtöisin myös suomenruotsalaisen taiteilijan Haddon Sundblomin kynästä pukkitradition innoittamana.

  4. ”linnut tulevana satokautena jättävät kypsyvän sadon rauhaan”
    Kiinan kommunistisen vallankumouksenhan aikana tapettiin paljon pikkulintuja koska ne söivät viljojen siemeniä, mutta seuraus oli se, että tuholaiset lisääntyivät sen takia; sato meni piloille… Sama homma kotitekoisella raudalla, paskaa loivat, kuten nykyään.

    1488, toivottavasti vallankumous tapahtuu pian, koska tätä nykyajan ”saastaa” ei jaksa kauaa katsoa!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here