Koti Uutisia “Juudean” sodanjulistuksesta Saksalle 80 vuotta

“Juudean” sodanjulistuksesta Saksalle 80 vuotta

0

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 80 vuotta siitä, kun brittilehti Daily Express uutisoi näyttävästi juudean sodanjulistuksesta kansallissosialistiselle Saksalle.

UK_Daily_Express_1933

Kansainvälinen juutalaisyhteisö päätti sodanjulistuksessaan boikotoida saksalaisia tuotteita Euroopassa ja Amerikassa. Saksalaistuotteiden boikotoimisella haluttiin vaikeuttaa Saksan talouskasvua. Viikkoa myöhemmin 1.4. (1933) kansallissosialistit päättivät vastata juudean sodanjulistukseen kehottamalla saksalaisia boikotoimaan päivän ajan juutalaisten omistuksessa olleita kauppoja. Saksalaisten boikotti tuomittiin maailmalla laajasti antisemitistisenä rikoksena.

Yhdysvalloista käsin vaikuttavat juutalaisjärjestöt jatkoivat saksalaisten tuotteiden boikotoimista, ja vuonna 1937 New Yorkissa juutalaisjärjestöt kokoontuivat yhteen keskustelemaan saksalaisen talouselämän tuhoamisesta.

Kuusi vuotta myöhemmin, 30.1.1939, Adolf Hitler varoitti maailmaa finanssipiirien haluamasta sodasta Saksaa vastaan. Puhetta on erityisesti pidetty Saksan valmistautumisena murhaamaan Euroopan juutalaiset. Todellisuudessa Hitler uskoi, ettei maailma enää kestäisi juutalaisten finanssipiirien aloittamaa uutta maailmansotaa, joka lopulta kääntyisi juutalaisia itseään vastaan ja  aiheuttaisi näiden tuhon.

“Mikäli kansainvälisen juutalaisen finanssipiirit Euroopassa ja sen ulkopuolella onnistuvat jälleen kerran ajamaan kansakunnat uuteen maailmansotaan, sodan tuloksena ei ole maailman bolshevisoituminen ja siten juutalaisuuden voitto, vaan juutalaisen rodun hävittäminen Euroopasta!”

UK_Judea_Declares_War