Koti Uutisia Kulttuuritaistelu Ison-Britannian poliisi: brittinaisten tulee noudattaa sharia-lakeja

Ison-Britannian poliisi: brittinaisten tulee noudattaa sharia-lakeja

15

YouTubessa julkaistulla videolla näytetään, kuinka Ison-Britannian poliisi käskee brittinaisia noudattamaan sharia-lakeja. Maan poliisivoimilla on puolestaan tapana lakaista islamistien tekemiä törkeitäkin rikoksia maton alle, jottei poliisi itse leimautuisi rasistiseksi ja saisi osaansa islamistien tappouhkauksista.

Dokumentissa osoitetaan useita järkyttäviä esimerkkejä, joissa brittipoliisit ohjeistavat naisia rukoilemaan jumalalta anteeksiantoa ja sanovat heille, että heidän tulee mennä sharia-tuomioistuimen eteen virallisen tuomioistuimen sijaan. Poliisit sanovat myös, että naisten ympärileikkaus on ”täysin oikeutettu ja kunnioitettava toimenpide”.

Eräässä osassa videota brittinainen kyseenalaistaa, miksei poliisi noudata ihmisryhmien rukoilemisen julkisella paikalla kieltävää lakia. Tähän poliisi vastaa, että he tekevät tietoisia poikkeuksia puistoihin ja muille julkisille paikoille rukoilemaan kokoontuvien islamistien kohdalla. Seuraavana aamuna poliisi saapuu pidättämään kyseisen naisen hänen kotoaan ja vie hänet väkivalloin poliisiautoon. Poliisi ei anna tälle mitään muuta selitystä kuin sen, että nainen on ”tehnyt vastarintaa oikeudenmukaisuutta kohtaan”, toisin sanoen valistanut poliisia siitä, etteivät he itsekään noudata Ison-Britannian lakeja.

Video on tärkeä, välttämätön ja kaikin puolin epämukava dokumentti, joka osoittaa, kuinka pitkälle islamisaatio ja kansanvaihto ovat Isossa-Britanniassa edenneet.

 

Lähteet: Nordfront, Minds.com

15 KOMMENTIT

  1. Kyseessä ei ole islamisaatio, vaan sionismi.

    Iso-Britannia on selvästi vahvin sionistilinnake Israelin ulkopuolella. Sen näkee hyvin ankarasta kansallismielisyyden vastaisesta lainsäädännöstä. Kuitenkin samaan aikaan Iso-Britannia ajaa islamin asiaa.

    Eli sionismi vaatii Iso-Britanniaan sharia-lakia.

    Sionismi haluaa tuhota valkoisen kansallisvaltion, koska se on juutalaisten etu. Islamilaisuutta ajetaan, koska se on tällä hetkellä paras ase kansallisvaltion heikentämiseen.

    Jos juutalaiset taas olisivat aidosti islamin asialla niin he käyttäytyisivät samoin omassa maassaan. Mutta tietenkään he eivät ole, heitä kiinnostaa vain juutalaisten etu.

    Tämä on pääsääntö kaikessa juutalaisten monikulttuuri-ideologiassa. Sitä ajetaan muihin, etenkin valkoisiin maihin, koska siitä on etua juutalaisille.

    Ja toisekseen, pitkällä tähtäyksellä varmistetaan potentiaalisen sisällissodan ainekset tukemalla islamisaatiota. Näin varmistetaan ”luokkajako”, ”rotujako” ja ”uskonnollinen jako”. Ts. tulevaisuudessa on helppo provosoida valkoisten kansanmurha.

    Oma mielipiteeni on, että kansallissosialistien pitäisi välttää tämä ansa. Meillä ei ole intressiä ylläpitää muslimien ja kantaväestön ristiriitaa. Se ei tarkoita sitä, että emme haluaisi esim. karkottaa kaikkia yhteiskunnalle vaaraksi olevia muslimeja. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Rikolliset ovat rikollisia ja rikollisia kohdellaan sen mukaisesti, ei siinä rotu tai uskonto mitään merkitse.

    Vihollinen on sionisti. Hän toimii ”hyvän ihmisen” mandaatilla (meidän maassamme), mutta kaikki näkevät, kuinka sionisti toimii esim. Gazassa. Tappaja mikä tappaja.

    Sionisti on paljon enemmän kuin rikollinen, hän on aito vihollinen. Hän toimii kaikessa kuin vihollinen. Hänen tavoitteensa on kansanmurha. Palestiinalaisten kohtalo on meidänkin kohtalomme.

    • Hyvin sanottu Pekka. Kumminkaan yksikään rotumuukalainen ei kuulu Suomeen tai muuallekaan Eurooppaan, oli sitten rikollinen tai ei, jokainen heistä on vaaraksi yhteiskunnalle, tavalla tai toisella. Sionistit ja globalistit ovat ne, jotka näitä rotumuukalaisia tänne tuovat. Sionistit ja globalistit ovat vihollinen nro 1.

      • Totta.

        En millään muotoa halua maanosaan muslimeja ja/tai mustia, se on selvää. Mutta vihollisemme globalisti/sionisti on nimenomaan tuonut monikulttuurisuustaudin keskuuteemme, jotta alkaisimme vihanpidon taudin oireiden (”turvapaikanhakijoiden/maahanmuuttajien”) kanssa.

        Jos jäämme kiinni taudin oireiden kanssa taistelemaan, oikea vihollinen voittaa. Nämä rotuvieraat OVAT pääasiassa vastenmielisiä ja rikollisia luonteeltaan, mutta emme koskaan voita taistelua vihollista vastaan, jos juoksemme vihollisen asettamien kohteiden perässä.

        Se ei tarkoita sitä, etä millään tavoin alistuisimme monikulttuurisuuspropagandan edessä, päinvastoin. Mutta vihollinen kuitenkin nimenomaan haluaa meidän keskittyvän taudin oireisiin eikä itse tautiin.

        Vihollinen on helposti nähtävissä: Sionistiset organisaatiot, sionistiset miljardöörit, sionistiset lainsäätäjät, sionistinen tai sionisteja myötäilevä huoramedia. HE tuovat taudin keskuuteemme, he levittävät virusta torneistaan, hyvässä suojassa itse. Jos alamme taistelemaan vain viruksen kanssa, taudin levittäjä voittaa.

        Kyllä kansa tämän ymmärtää, se ymmärtää sen oikein hyvin, siitä ei ole huolta. Kansa tuntee huorat, stubbit ja soinit, puhumattakaan lentokoneseisojista. Kansalle pitää näyttää ne naamat, ne organisaatiot, jotka kansan rahoilla tappavat kansaa.

        Bouanane oli selvästi vähä-älyinen, vaikka tappoikin, ja jos keskitymme hänne kaltaisiinsa, vihollisemme vain nauraa meille.

        Tästä huolimatta meidän pitää, tietenkin, tuoda kaikki rikokset, kaikki rikolliset esiin, mutta joka kerta on kansalle kerrottava, kuka ja mikä tämänkin tappajan tänne toi ja miksi.

    • »Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille [=juutalaisille], jotka sanoivat: ”Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!”
      Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!
      Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!»
      Psalmi 137:7–9

      Kuningas tykittää:

      »Te [juutalaiset] olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.»
      Joh. 8:44

      Sionismi on Saatanasta. Täten se edustaa kaikkea 180° väärästä suunnasta. Aito kristinusko l. usko Jeesukseen on juutalaisuuden ja talmudismin ikiaikainen nemesis ja antiteesi!

      • Kiihkouskovaisuus kaikissa muodoissaan on tuhoava ja vihaa lietsova dogmi.

        • Kerrankin olen samaa mieltä, mutta asia pätee myös vähän kaikkeen muuhunkin kuten esim. ideologioihin, niin kommunismiin kuin kansallissosialismiinkin.

          • Ei taida pojat nyt ymmärtää mitään todellisesta kristinuskosta so. usko Jeesukseen tahi kansallissosialismista. Toinen teistä on joku naurettava pakana ja toinen ”holokausti”-uskovainen. No, teitä pellejähän riittää. Onneksi SVL:n toimintaan osallistuu enimmäkseen järkevää porukkaa. Teidänkaltaiset vätykset jäävät isän & äidin helmoihin juomaan, polttelemaan sähkötupakkaa, katsomaan TV:tä, räpläilemään puhelimiaan ymv. kun me olemme marssilla.

          • Tämän Jumalaan/Maailmankaikkeuteen uskovan kohta 60v täyttävän naurettavan pakanapojan mielestä elämänsä raamattuun, koraaniin tai tooraan/tanchiin perustavat ovat harvinaisen kapeakatseisia ja usein myös tiukkapipoisia tosikkoja, joidenka itsetunto on sitä kaliiberia että oma toiminta pitää perustella joillain tuhansia vuosia vanhoilla kirjoituksilla, joidenka todenperäisyys on useimmiten erittäinkin kyseenalainen.

            Äläkä nyt viitsi taas alkaa todistella pyhää sanomaa ja omaa erehtymättömyyttäsi jollain vanhan testamentin pituisella copypastella kuten tapanasi usein on, ei niitä monikaan viitsi lukea. Menes vilkaisemaan peiliin ja kerro näkyykö siellä Korkein Totuus vaiko, yksi lisää näitä naurettavia narsistipellejä, joita tämä planeetta on pullollaan.

            Sinun kaltaisellasi itsensäylistelijällä on tapana uhota foorumeilla ja mielipidepalstoilla ja jäädä kotiin nauttimaan pyhää ehtoollista ja itsekehua litran mitoilla silloin kun miehet ovat tekemässä jotain. Mahtanetko edes rahallisesti tukea PVLn toimintaa vai keskitytkö ainoastaan pätemään täällä?

          • Nonni, älkääs nyt. Samalla asialla kumminkin ollaan. Usko on jokaisen henkilökohtainen asia.

          • Millään mulla ei ole saatu niin paljoa pahaa ja kärsimystä aikaiseski kuin uskonnoilla, niillä on oikeutettu milloin mikäkin normaalin moraalin vastainen teko
            Uskonto ja politiikka on pidettävä erossa toisistaan, koska niiden yhdistäminen ei aiheuta muuta kuin sekaannusta ja ristiriitoja.
            Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa, mutta usko ja uskominen on yksityinen asia.
            On hyvä että on henkilöitä jotka osaavat nyppiä rusinat pullasta oikealla tavalla, itsekin olen hyötynyt näiden henkilöiden pieteetistä uskontoihin sekä sopiviin lainauksiin, hyvä esimerkki on V.I.Laurio joka on myös uskonnon kautta tutkinut historiaa sekä näiden yhtymäkohtia ja vaikutuksia.
            Uskoa ei kuitenkaan tule joka käänteessä julistaa, koska ajan mittaan se alkaa syömään julistajan uskottavuutta, esille tuominen ei ole haitaksi ja kyllä tarpeen tullen tullaan kysymään neuvoa yms. koska on tiedossa henkilö joka sanan taitaa.
            Mielenkiinnosta olisi joskus hyvä tehdä tieteellinen koe: otetaan erillisä henkilöitä, jotka jokainen tahollaan väittää itseään tai ajatustaan oikeaksi kristityn ajatteluksi ja uskoksi, laitetaan nämä saman pöydän ääreen, mitäpä luulette tapahtuvan?

      • Tuumaaja: Niin, järjen käyttö on myös Jumalan lahja ja eurooppalaisille sitä on lähtökohtaisesti suotu erityisen paljon, joten on ollut mahdollista luoda tiedettä ja taidetta joka hakee vertaistaan. On siis isompi kuuppa ottaa vastaan tietoa eetteristä kuin monilla muilla. Uskonnollisissa viisauksissa on kuitenkin kerrätty tietoa tuhansien vuosien ajalta siitä mikä on ihmisyhteisölle tai sen säilymiselle hyväksi pitkällä tähtäimellä. Uskovaisilla on suurimmat perheet jne. Länttä vallataan kun ihmiset ovat luopuneet siitä korkeimmasta auktoriteetista. Kun taas niissä maissa joissa hengelliset arvot ovat vahvimpia on myös vastustus mamutusta kohtaan suurinta, kuten Puola ja Unkari osoittavat.

        Kulttuurin pohjalla on aina yhteinen eetos joka pohjautuu uskontoon ja rodulliseen identiteettiin. Ilman sitä tie on auki konsumerismille ja materialismille. Hengellisen tyhjiön täyttää aina joku, nyt sen on täyttämässä Islam. Ensin tulee henki ja sitten vasta biologia. Kyse on pohjimmiltaan henkivalloista(jota ralisoituvat ”materiassa”).

        Eikä pelkästään hengettömään biologiaan pohjaava poliittinen voima voi sitä päihittää. Eihän alunperin SS joukkoihinkaan päästetty ateisteja.

        Muinaisarjalaiset sivilisaatiot yhdistivät politiikan ja uskonnon aika tiukasti. Niiden erottaminen toisistaan on juutalaisen ”valistuksen” ajan perintöä. Vedalaisessa Intiassa(ja Egyptissäkin) oli hyvin feodaalinen varnashrama dharma järjestelmä jossa sivilisaation koko tarkoitus oli kasvaa Jumalaa kohti eri tasoilla, tai taso kerrallaan, ja kaikki tähtäsi siihen. Ei kansalla ole mitään eksistentiaalista itsetarkoitusta vaan toimiva kansakuntakin tähtää siis siihen. Tämä lukee myös kansallissosialistisessa Helmut Stellrechtin pamfletisssa Hitler jugendille; ”Kuitenkin kansa aina kukoistaa uutena tuhoutumattomassa elämässä ja kehittää itseään voimalla, joka nousee juurista Luojan tahtoa kohti.”

        https://www.youtube.com/watch?v=raMoQ5GqoDY

        • Missä ja kuka se jumala sitten on, sen olemasaoloa tai olemattomuutta ei ole kyetty todistamaan millään tasolla. Ensisijaisesti ihminen on keksinyt käsitteen jumala ja pitänyt sitä perustana milloin millekkin omalle sepitelmälle.
          Jotkut ovat jopa nostaneet itsensä jumalan asemaan tai vähintään perilliseksi, kaiken takana olessa vain itsekeskeisyys, vallan ja mammonan himo sekä toisten alistaminen (ensisijaiseti oman kansan ja toissijaisesti naapurikansojen).
          Tiedettä ja taidetta on ollut kymmeniä tuhansia vuosia pitkin palloa eri kulttuureilla, tämä eurooppalainenkin tiede on suurimmilta osin peräisin Sumereilta ja Bysanttilaisilta, yleensäkin kauko/lähi-idän ja välimeren alueelta, jo ennen kristinuskoa.
          Miten ihminen voi luopua olemattomasta, joka ei vaikuta millään tavoin elämän kulkuun?
          Miksi Puola ja Tsekki olivat sitten vuosikymmeniä kommunismin ikeen alla, eikä vastarintaa kuulunut samalla tavalla kuin nyt, missä mustakaavut silloin olivat?
          SS joukkoihin eivät päässeet ateistit sen vuoksi, koska erheellisesti luultiin kaikkien olevan kommunisteja. Lopulta SS joukot olivat hyvin monikansallinen ja kykenevä joukko ts. eliitijoukkoja.
          Kuinka juutalaiset voivat valistaa uskonnon ja politiikan eriottamista, kun eivät itsekään eroa tiedä, kumpikin asia on heille yksi ja sama, uskonto on politiikkaa ja politiikka uskontoa, täysin teokraattisia ja mihin se on johtanut, ei mihinkään hyvään.
          Poliitikot ovat aikoja sitten huomanneet, että hengellinen optio on hyvä kun halutaan pitää kansa talutusnuorassa. Uskonnot ovat aina halunneet pitää ihmiset tietyn jargonian piirissä, uhkailulla, pelolla, vainolla, sodalla yms.
          Ensisijaisesti kansa pitää pitää tyhmänä, hieman silloin tällöin heitellä tiedonmurusia jotta luulevat olevansa jonkin arvoisia, pääasia että tekevät töitä ja lapsia jotta eliitillä (niin uskonnollisella kuin poliittisella) on kannatusta, työvoimaa ja tykinruokaa.
          Kuitenkin ollaan tultu noista ajoista tuhansia vuosia eteenpäin, enää ei juokse viestinviejät satoja kilometrejä saati lähetellä kyyhkyillä kirjeitä.
          Ihmisillä on enemmän tietoa ja kykyä niin kyseenalaistaa kuin arvioida milloin mitäkin teesejä esitetään, mutta suurimmilta osin kannatusta saavat ne jotka realisoituvat tässä maailmassa jossa elämme ja jotka vaikuttavat konkreettisesti jokaisen henkilökohtaiseen hyvinvointiin.
          Pitää kyetä kehittymään , irtautua iltasaduista ja ajatella yhteistä hyvää, eikä väen väkisin omiensa joukoista hakea sitä erilaisuutta.
          Henki on jokaisessa ihmisessä omanlaisensa, se lähtee myös vain kerran.
          Yhteinen henki on sitä että jaetaan sama ajatus pääpiirteittäin ja tehdään yhdessä töitä sen päämäärän saavuttamiseksi.

          • Kannatetaan. Pitää vaan antaa asiallinen palaute, kun mennään henkilökohtaisuuksiin ja aletaan pojutella. Tottunut täräyttämään vastapalloon, oli suullinen kirjallinen tai fyysinen päällekarkaus.

Comments are closed.