Koti Uutisia Ulkomaat Juutalaisten pyörittämä lapsiprostituutiorinki paljastunut Kolumbiassa

Juutalaisten pyörittämä lapsiprostituutiorinki paljastunut Kolumbiassa

38
”Bordelliäiti” Puello ja hänen israelilaiset pomonsa tekivät valtavia määriä rahaa seksiorjuuttamalla lapsia.

Kolumbian viranomaiset ovat paljastaneet juutalaisten pyörittämän lapsiprostituutioringin maassaan. Lapsibordellia pyörittänyt ”bordelliäiti” Liliana del Carmen Campos Puello on pidätetty. Järjestöä taustalla pyörittäneiden juutalaisten nimiä ei ole vielä paljastettu. Viranomaiset ovat kuitenkin kertoneet, että kyseessä on järjestäytynyt lapsiprostituutio, jota pyöritti israelilainen rikosliiga.

Viranomaisten mukaan Puello toimi seksikaupan operatiivisena johtajana. Hän oli henkilö, joka rekrytoi nuoria tyttöjä Kolumbiassa ja Venezuelassa. Kaiken kaikkiaan Puello rekrytoi yli 250 tyttöä, jotka päätyivät myymään itseään. Tytöt ovat olleet hyvin nuoria, osa vain 14-vuotiaita.

Toiminta on ollut erittäin orjuuttavaa. Tyttöjä on muun muassa pakotettu seksijuhliin rikkaiden asiakkaiden kanssa hotelleissa ja luksusveneillä. Lasten israelilaiset ”omistajat” merkitsivät lapset tatuoinneilla, jotta lapset tietäisivät, kuka heidät omistaa. He myös raiskasivat tyttöjä jatkuvasti.

Lähde: Nordfront

38 KOMMENTIT

  1. No, ihmiskauppa ja seksiorjuun on jerusalemissakin nykypäivän arkea. Sielä kaapatut naiset joutuvat alistumaan juutalaisten himoille. Onneksi aina joku onnistuu sieltä pakenemaan ja saamaan tarinansa kansainväliseen lehdistöön.

    Ompa todella ”Jumalan valittu kansa”. Ainakaan käytös ei siihen viittaa.

    • ”Valittu kansa” on yli 5000 vuoden aikana alistanut, orjuuttanut, murhannut , käyttänyt hyväkseen vallan -ja rahan himoissaan muita kansoja, ei mitään uutta siis koukkunokilta. Uuniin vaan!

      • Mihin tämä ”Uuniin vaan!” oikein viittaa? 😮 Ootko leipomoa perustamassa?

        • Kuinka yllättävää että pedofiilien puolustelija on taas välittömästi äänessä kun aihetta käsitellään. Yrität taas saada keskustelua käännettyä johonkin muuhun kuin itse asiaan. Ottiko herrakansasi ikävät paljastukset noin koville?

          Sinähän kun olet pedofiilien ymmärtäjä.

          • ”Sinähän kun olet pedofiilien ymmärtäjä.” niin olen, ja yritän myös kovasti ymmärtää teitä natsejakin, hieman laihoin tuloksin 😛

            Mutta ei siinä mitään, kaikkea hyvää ja pidä lippu korkealla (toivottavasti myös oikein päin 😉 )

          • No mitäs tykkäät tästä omaa poikaansa pedoille kaupanneesta ”äidistä”? Sionistista sankariainesta?

          • Tyhmä saa olla mutta ei tykkimies, vai miten se meni :p järkeä voi aina käyttää 😉
            Tottakai rikollista pitää rangaista, eihän tästä muuten mitään tule

          • ”Mutta ei siinä mitään, kaikkea hyvää ja pidä lippu korkealla (toivottavasti myös oikein päin 😉 )”

            Taas paljastit olevasi äärivasemmiston pikku nettiaktivisti. Tuo väärinpäin ollut lippu oli anarkistireppanoille yksi suurimmista ”voitoista” tältä vuodelta ja se kyllä kertoo aika paljon sinun antifasistisen toimintasi säälittävyydestä. 😀

            Koita nyt reppana vähän ilkeämmin sivaltaa sieltä ruutusi takaa että saisit nettiaktivismillasi edes yhden lukijan jättämään Vastarintaliikkeen seuraamisen. Sillä sitähän sinä niin epätoivoisesti täällä yrität, mutta aina epäonnistut kerta toisensa jälkeen. 😀

          • A) En yritä saada ketään jättämään vastarintaliikkeen seuraamista, itsekin sitä tulee harrastettua toisinaan hävyttömän paljon 😛

            B) Dun dun duu… En ole edes äärivasemmistolainen xD

            C) Lippu vain on niin hyvä esimerkki siitä kuinka keskenkasvuinen tämä järjestö on kaikesta uhosta huolimatta, mutta ehkä ajan kanssa…

            D) Tuntuu käyvän sinun hermoillesi tuo minun ”ilkeä sivallukseni” kun noin pitää itkeä 😉

          • ”D) Tuntuu käyvän sinun hermoillesi tuo minun ”ilkeä sivallukseni” kun noin pitää itkeä 😉”

            Voi helvetti miten lapsellinen ämmä sinä olet. 😀

          • Seura tekee kaltaisekseen ja täällä onkin tullut vietettyä ehkä liikaa aikaa xD

          • No hyvä että myönnät sentään.

            Olet nyt itse myöntänyt olevasi Pedofiilien ymmärtäjä, masokisti sekä lapsellinen ämmä. Äitisi on varmaan ylpeä vahingostaan.

            Annat aika kyseenalaisen maineen natsien vastustajille, mutta toisaalta… tuollaisiahan ne natsien vastustajat yleensä ovatkin. Teidän porukalle tuollaiset leimat ovat jopa jotain jolla ylpeillä, häpeää kun kaltaisesi huorat eivät kykene tuntemaan. 😀

          • Hahaha xD

            Annat aika hyvän kuvan itsestäsi tuollaisella kommentoinnilla 😀

            Oot aika kova jätkä kun uskallat huoritella xD Ottaisit vähän mallia vaikka Adolf Hitleristä joka sentään oli loppupeleissä ihan fiksu kaveri vaikkei ollutkaan mikään sotilaallinen nero 🙂 Mutta kyseinen herrakin kääntyisi haudassaan jos tietäisi millaisia kannattajia hänellä on nykypäivänä 😛 Sä oot aika hyvä esimerkki siitä miksi, vaikka kansallissosialismissa on hyviä puoliakin, niin en voi ikinä ainakaan uusnatsiporukkaan liittyä. En kestäisi tuota itsetuhoista idiotismia jota sinäkin tunnut aika vahvasti edustavan. Mutta en nyt yleistä, tiedän että vastarintaliikkeen jäsenissä, joihin sinä et muuten selvästikään kuulu, on fiksujakin tyyppejä.

            http://i.imgur.com/hIdNngk.jpg Kuva liittyy asiaan.

          • Ja sitten ikivanhat skinhead-sössötykset. Odottelinkin jo niitä. Annoin itsestäni kuvan sellaisena tyyppinä jolle sinä ressukka et pahemmin pärjää. Menikö vähän tunteisiin hinttipojalla kun piti jo alkaa turvautumaan vasemmistolaisten ikivanhoihin stereotypioihin? 😀

            Sori vaan, mutta en ole koskaan ollut skinhead enkä kuulu niihin porukoihin, joten keksi joku nokkelampi stereotypia johon vetoat seuraavaksi.

            Kerropa vähän tarkemmin siitä minun itsetuhoisuudestani? Mitä tarkalleenottaen minä olen tehnyt sellaista joka viittaa itsetuhoisuuteen? Sekö kun minä lyön sinulle täysin ylivoimaisesti jauhot suuhun joka viestissä ja sinulle jää ainoaksi vaihtoehdoksi lapsellinen asioiden väärinpäin kääntely, aitoa vasemmistolaista väittelytaktiikkaa tarkasti mukaillen (ja vieläkin väität ettet muka ole kommari, HAH!) –> kun huomaat saaneesi minulta turpaan, sinä vain röyhkeästi lällätät kuinka sinä nyt vaan voitit taas, lällällällällää! Sekö on tosiaan itsetuhoisuutta?

            Ja sitten, miksi ihmeessä sinunkaltaisesi ämmän tulisi edes liittyä Vastarintaliikkeeseen? Myönnät itsekin olevasi lapsellinen tyhjäntoimittaja joka tuhlaa kaiken aikansa roikkumalla vihollisen verkkosivuilla trollaamassa kommenteissa ja kierimässä omassa erinomaisuudessasi, etkä siitä huolimatta saa mitään konkreettista vahinkoa Vastarintaliikkeelle aikaan. Et todellakaan vaikuta sellaiselta tyypiltä että sinusta olisi Vastarintaliikkeelle mitään hyötyä. Päinvastoin, olet pelkkä turhake josta ei ole mitään apua edes antifasisteille. Et kelpaa edes siihen pelleporukkaan, hah hah. 😀

            Hyvä kuitenkin että jouduit taas myöntämään sen tosiasian että Vastarintaliikkeessä tosiaan on sinua fiksumpia tyyppejä. Olen huomannut että sinä et koskaan pysty lässytyksilläsi kumoamaan yhtäkään Vastarintaliikkeen julkaisemaa artikkelia. Mahtaa ottaa reppanaa koville. 😀

            Mitä se kertoo sinusta ja sinun ”älykkyydestäsi”? Et pärjää Vastarintaliikkeen aktivisteille missään asiassa, hah hah hah! 😀

            Parjaamasi ”pellejärjestö” lyö sinulle jauhot suuhun ylivoimaisesti joka artikkelissa. Mahtaa lapsellista masokisti-reppanaa vähän harmittaa. 😀

          • Oliko siinä kaikki sun argumentit? xD

            https://www.youtube.com/watch?v=b4rFWdWR8CI Tää tiivistää aika hyvin mun reaktion xDxDxD

            No mutta kiitos että jaksat viihdyttää minua kun töissä on ollut vähän tylsää taas vaihteeksi 😀

            Tuntuu ottavan aika paljon tunnon päälle kun noin pitää avautua, katsos mun ei tarvi yrittää mitään tuhoa aiheuttaa vastarintaliikkeelle, sun kaltaiset Soturit tekee sen ihan mun puolesta xD Noh, joka järjestö vissiin tarvitsee sitä tykinruokaa, siitä se itsetuhoisuus ja sä oot kyllä täydellinen ns. ”uhrattava resurssi” koska mitään todellista käyttöarvoa sulla ei ilmeisesti tunnu olevan. Onko termi hyödyllinen idiootti tuttu? 😉

          • Oletko sinä 12 vuotias? Kirjoitat ainakin kuin pikkulapsi.

          • No teille henkisesti jälkeenjääneille kun on turha kirjoittaa mitään ala-astetta kehittyneempää tekstiä 😀

          • Joo mä olen 12-vuotias juutalainen militantti oikeistolainen äärikommari joka huoraa keski-ikäisten miesten kanssa ja siitä ymmärrys pedofiliaan 😛

          • No niin. Otit oikein toisen vakionimimerkkisi käyttöön. 😀

            Selkeästi on Vastarintaliike onnistunut iskemään sinua vyön alle oikein todella lujaa kun sinä käytät noin paljon aikaasi ja energiaasi täällä trollaamiseen.

            Sinun viesteistäsi oikein huokuu katkeruus ja siitä kumpuava viha. 😀

          • Ei hitto, ei kai menny tunteisiin xD Tajuat kai sen naurettavuuden kun syytät minua ja Juutalaista samaksi tyypiksi kun itse et uskalla omalla vakionimimerkiläsi postata xD

            Ja muuten hauska että mainitset vyön alle lyömisen, se on teidän kunniakkaiden urhojen ainoa keino pärjätä 😀 Kuvaa siis ihan hiton hyvin teitä, harmi vaan että kaikilla muilla on munasuojat, asia jota te ette tarvitse kun ei ole mitään suojattavaa 😀 Niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikkin :D:D

            Mutta ei siinä, vihan suhteen olet oikeassa. Et siinä että se tulee katkeruudesta, mutta vihaa kyllä on. Sillä sanoppas mulle, oi sinä kylmän looginen kengännumeroÄO:n omaava nero, miksi tuntisin mitään muuta kuin vihaa semmoista aatetta ja ennenkaikkea sen aatteen ihan tietoisesti valinneita kohtaan, jotka ovat tehneet selväksi että haluavat tappaa minut ja läheiseni ei-valinnaisten seikojen takia?

          • Se on hyvä että sinä olet noin täynnä vihaa. 😀

          • Missä muuten Vastarintaliike on julistanut kuolemaa sinulle?

            Jossain artikkelissa vai? Vai onko joku aktivisteista julistanut sinulle kuolemaa? Missä näin tapahtui ja kuka tämä aktivisti oli nimeltään?

            Kerro vähän tarkemmin. Luulisi että pystyt todistamaan tämän ihan helposti, varsinkin kun sinun älykkyysosamääräsi on minun vastaavaa huomattavasti suurempi, eikö totta?

          • Sionisti tais puhua yleisesti vastarintaliikkeen kannattajista, ja ei tarvi kovin kauan edes etsiä täältä kommenttiosioista kun siellä jo julistellaan uuneja ja kuolemaa juutalaisille ja toisinajattelijoille 😛 Voin kyllä etsiä sinulle jos nyt et itse osaa niitä täältä löytää…

          • Eli syytät Vastarintaliikettä ja sen jäseniä joidenkin täysin ulkopuolisten henkilöiden kirjoittamista kommenteista ja et ole huomaavinaankaan kommenttiosion yläpuolella olevaa tekstiä jossa lukee näin:

            ”Kommentteja ei esitarkasteta, joten kirjoittajat ovat niistä itse laillisessa vastuussa. Kommentit eivät edusta Vastarintaliikkeen virallista kantaa.”

          • Menes peruskouluun oppimaan luetun ymmärtämistä jos et tiedä mikä ero on kannattajan ja jäsenen välillä.

            ”miksi tuntisin mitään muuta kuin vihaa semmoista aatetta ja ennenkaikkea sen aatteen ihan tietoisesti valinneita kohtaan” Sionisti ei itse asiassa edes puhu vastarintaliikkeestä vaan kansallissosialismin kannattajista yleisesti, ja eiköhän kaikki täällä jotka kommentoi juutalais/muukalaisvihat silmillä ole ainakin jollakin asteella kyseisen aatteen kannattajia.

            Että turhaan nussit sitä pilkkua pikkunatsi 😉

          • Ai, nyt se onkin taas näinpäin.

            No se on hyvä huomata ettei sinulla ole mitään ongelmaa Vastarintaliikkeen kanssa.

          • No siis pääasiallinen ongelma ei ole koskaan ollut vastarintaliikkeen kanssa, sillä järjestön JÄSENET ovat monesti ihan sitä parasta laatua mitä uusnatsipiireillä on tarjota, toisinaan tietty vähän lipsahtaa, kuten oli sen lipun kanssa, mutta itse jäsenet ovat siis pääsääntöisesti ihan ryhdikkäitä ja sanoisinko ihan kunnollisia. Ongelma on näissä löyhissä kannattajajoukoissa jotka ovat sitten taas…no laadullisesti sieltä asteikon pohjapäästä niin kaikilla mitta-asteikoilla.

        • Turhaa tuota juutalaista skitsofreenikkoa ja kehitysvammaista alhaisen älykkyysosamäärän omaavaa trollia ja äärivasemmistolaista pikku huoraa on ruokkia.😃 Antaa sen keskustella itsensä kanssa. Kannattaa hankkia apua noihin sun mielenterveysongelmiin ja mielitekoihisi pikkupoikiin. Tai miksi et tekisi itsellesi ja muille palvelusta ja potkaise tyhjää, hintti! Ja tämä ei ole mitään uhkailua, neiti.

          • Jutkulle: Sinä siis tiedät kaikki Vastarintaliikkeen kannattajat? Sinulla on sitten melko hyvät suhteet.

  2. Nykypäivän jutkut eivät kovasti ole sukua, niille raamatun aikaisille paimentolaisille

      • Juutalaiset ovat kasaarien jälkeläisiä eikä mitään Raamatun paimentolaisia.

  3. Tämä juttu kokonaisuudessaan ei mielestäni ole juutalaiskysymys. Ihan minulle se ja sama, mikä taho olisi vastaavan teon tehnyt. Tasa-arvon nimissä totean, että tuskallista kuolemaa toivon tekijöille, vaikka olisivat tiibetiläisiä ultra-ortodokseja, joiden sukujuuret olisivat Alaskassa

  4. Ja taas väärin. Hohhoijaa, olipas taas typerä kommentti juutalaiselta. Vastarintaliike ei ole mikään skiniliike vaan Kansallissosialistijärjestö, kuten varsin hyvin tiedät. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö skinitoverit olisi tervetulleita järjestöön. Katsele vaikka kuvia ja videoita Vastarintaliikkeen tapahtumista niin näkyykö paljon skinejä? Ei. Esimerkiksi lokakuun 2017 Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa näin vain muutamia skinejä. Katsos kun lyhyet hiukset tai kalju ei tarkoita aina sitä että olisi skini.🙂

    • Tämä kommentti oli tarkoitettu nimimerkki juutalaiselle tuonne ylempään ketjuun.

Comments are closed.