Koti Uutisia Helsinkiläisleikkipuiston pihalta löytyi huumeneuloja

Helsinkiläisleikkipuiston pihalta löytyi huumeneuloja

8

Ilmaisjakelulehti Metro julkaisi maanantaina nettisivuillaan uutisen, jossa kerrottiin Helsingin Malminkartanossa sijaitsevan leikkipuisto Kaunokin alueelta löydetyn huumeneuloja ja -ruiskuja. Välineet löytyivät pelikentältä sekä keinujen luota.

Jutussa haastatellaan myös Helsingin puistoja siivoavan Staran henkilökuntaa. Haastateltu Tarja Silventoinen kertoo, että huumeruiskujen löytäminen yleisiltä ulkoilualueilta on siivoajille arkipäivää. Silventoinen kertoo myös, että ”joissain paikoissa huumeiden käyttäminen on niin tavallista, että ruiskuja ja neuloja varten on järjestetty omat roska-astiansa”.

Tällainen paikka sijaitsee muun muassa Itä-Helsingissä sijaitsevan Kontulan ostoskeskuksen takana. Kaupunki on siis omalta osaltaan luovuttanut taistelun huumeita vastaan ja koettaa nyt ainoastaan paikata näkyvimpiä ongelmia laastarilla.

Jutussa kerrotaan myös, että päiväkotien työntekijöiden on määrä tarkastaa päiväkodin pihat aina aamuisin huumeneulojen varalta. Neuloja kuitenkin löytyy melko satunnaisesti. Löytyminen on myös hyvinkin aluekohtaista.

 

Aiheeseen liittyen:

Julkista huumeidenkäyttöä Jyväskylässä – Kuolema diilereille!
Aktivismia Oulussa
Aktivismia Porissa

8 KOMMENTIT

  1. Tämä jo kertoo nyky-yhteiskunnan hyvin rappeutuneesta tilasta. Ei pidä luovuttaa, ei todellakaan, päinvastoin!

  2. Itä-Helsingissä on huumeruiskuja joka paikassa, löytää etsimättäkin. Hassua tässä onkin se, että itäinen Helsinki on melkoisen monikulttuurinen, mistä voikin suoraan päätellä, ketkä siellä niitä myy ja tuottaa. Monikulttuurisuus on haitallista lapsillesi ja lastenlapsillesi, vai kuinkas se menikään?

    • Tyttäreni asuu Tehtaankadulla ja olen ulkoillut hänen lapsiensa kanssa Kaivopuistossa. Sielläkin on huumepiikkejä ym huumesaastaa.
      Taitaa huumepäät olla koko Suomen laajuinen ongelma. POLIISISETÄ Aarnio on esimerkki miten yhteiskunta toimii.
      Pitäisi poliisin keskittää voimavarat piripäiden kiinniottoon ja taitamattomien poliitikkojen tiukentaa lakeja huumerikoksistaKIN.
      Vankilapalvelut voisi ostaa Venäjältä tai pohjois-Korealta. Ulkomaalainen huumehörhö pitäisi karkottaa ei pelkästään Suomesta vaan koko eurostoliitosta.

  3. Pitäisiköhän tälle ongelmalle tehdä jotain? Ei. Annetaan muksujen saada hepatiittien aakkoset ja hiv kaupanpäälle, sopeutuvat paremmin, eikä tule kulttuurieroja.

    – Kuinka rakentaa terve ja monikulttuurinen yhteiskunta: Osa 1

    • Kuolemantuomion, julkisen ruoskinnan voisi ottaa käyttöön huumehörhöille ja avuttomien pahoinpitelijöille. Sillä luotaisiin työpaikkoja. Tosin ilmottaudun heti vapaaehtoiseksi.
      >> Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee <<

  4. Ongelmat johtavat taas sille kuuluisalle tehtaalle; miksi usa sinne Afganistaniin menikään muuta kuin turvaamaan ooppiumpellot.

  5. Olen miettinyt tässä hetken aikaa miten parhaiten pääsisi käsiksi tähän huumeongelmaan. Maahan tulee vuodessa kolme-neljä suurempaa huume-erää joista viranomaiset saavat kiinni yleensä yhden.

    En oikein tiedä mikä olisi paras tapa ruveta kitkemään huumekauppaa. Poliisilla on vinkkipuhelin mutta ilmeisesti sinne tulee kovin vähän vinkkejä. Tulisiko meidän koittaa löytää ne henkilöt joille välittäjien poistuminen olisi hyvä asia? Vai tulisiko keskittyä valokuvaamaan myyjät ja ostajat? Se linja, jonka Kangasalalainen valtuutettu kavereineen valitsi ei ehkä ole se paras linja, vaikka sillä saakin kuntalaisilta äänivyöryn. Se maksaa liikaa.

    Mutta kuten Bulldoggi sanoi, jotain pitäisi tehdä. Pitääkö edetä kaupunki kerrallaan vai aloittaa koko maata koskeva hävitys pikku hiljaa? Siinäpä jokaiselle pohdittavaa. Kun on tarpeeksi monta ajatusta, niin sieltä löytyy ne hyvätkin.

Comments are closed.