Koti Artikkelit Evola: juutalaiskysymyksen kolme osa-aluetta, osa 1

Evola: juutalaiskysymyksen kolme osa-aluetta, osa 1

8

Italialaisen filosofin Julius Evolan massiivisesta tuotannosta on käännetty vasta osa englanniksi, eivätkä hänen esoteeriset ja usein raskaan teoreettiset opukset juuri tarjoa valmiita ratkaisuja tämän päivän kansallismielisille. Kuitenkin vähälle huomiolle jäänyt vuonna 2005 englanniksi käännetty Three Aspects of the Jewish Problem piirtää tiiviin ja hyödyllisen kokonaiskuvan seemiläiskansojen sielunelämästä ja edesottamuksista.

Seuraava artikkeli kuvailee kansallismielisen liikkeen kannalta tärkeän ajattelijan omia käsityksiä juutalaiskysymyksestä. Kansallinen Vastarinta ei välttämättä allekirjoita kaikkia Evolan näkemyksiä eikä väitä, että juutalaisista tai mistään muustakaan kansanryhmästä voitaisiin tehdä yleistyksiä syntyperän perusteella. Evolan ajattelusta kirjoittaminen ei ole myöskään uskonnollinen kannanotto Kansalliselta Vastarinnalta.

Evolan mukaan sotienvälisenä aikana antisemitistit eivät olleet vielä saavuttaneet tarpeeksi yleispätevää ja ristiriidatonta oppijärjestelmää juutalaispolitiikkansa oikeuttamiseksi. Hän kuitenkin piti juutalaiskysymystä tärkeänä ja vaati käytännön toimia sen ratkaisemiseksi. Tässä artikkelisarjassa seurataan Evolan tekemän diagnoosin rakennetta ja argumentaatiota jakamalla kysymys hengelliseen, kulttuuriseen ja sosioekonomiseen osaan.

Nykyään juutalaiskysymyksestä tulee jopa tiedostavien taholta helposti mieleen vain ekonomiset ja sosiaaliset riidat, joita juutalaisten kerrotaan aiheuttaneen sisäryhmää preferoivalla häikäilemättömyydellään maailmanpolitiikassa ja talouselämässä. Vastarintaliike on aiemmin käsitellyt juutalaisten ryhmäkäyttäytymistä Kevin MacDonaldin tutkimusten pohjalta täällä ja täällä.

Evola lähtee selvittämään juutalaiskysymystä toisesta lähtökohdasta, nimittäin hengellisyydestä, ja kysyy: ”Onko olemassa yleistä juutalaista maailmankuvaa tai näkemystä elämästä ja hengellisyydestä?” Vaikka hän pitää seemiläisten kansojen välisiä eroja huomattavina, hän tutkii juutalaista maailmankuvaa myös seemiläisen eli juutalaisuutta laajemman kokonaisuuden avulla.

Me emme pystyisi täysin ymmärtämään juutalaisen hengellisyyden kaikkia nyky-yhteiskuntaan vaikuttavia seikkoja keskittymällä pelkkään juutalaisuuden tutkimiseen, sillä ”juutalaista elementtiä” ei voi täysin erottaa siitä yleisestä itäisen Välimeren sivilisaation tyypistä, joka ulottui Vähä-Aasiasta Arabian rajoille.

Jotta voisimme sanoa, mikä on niin erityistä seemiläisessä hengellisyydessä, meidän pitää välttää sitä virhettä, että vain luettelisimme sen negatiivisia ominaisuuksia. Samoin on ongelmallista yrittää määritellä arjalaista hengellisyyttä vain kertomalla, mitä se ei ole. Sen sijaan meidän täytyy määritellä, millaista ylipäätään on positiivinen hengellisyys, ja tätä kautta tulemme oivaltaneeksi, miksi seemiläinen hengellisyys ei yllä näihin kriteereihin. Jos tätä määrittelyä ei tehdä, niin jää epäselväksi, mitä antisemitismillä yritetään vastustaa.

Antisemitistiset ajattelijat ovatkin tarjonneet myönteisiksi malleiksi vaihtelevia asioita, kuten katolisuutta (Möller van den Bruck), pohjoista protestanttisuutta (Chamberlain, Wolf), pakanuutta (Rosenberg, Reventlow) tai maallisia kansallismielisiä ihanteita (Ludendorff). Näiden kaikkien ehdotusten ongelma on, että niiden ollessa historiallisesti uudempia niihin ovat vaikuttaneet alkuperäiset seemiläiset sivilisaatiot, ja täten puhtaan positiivinen seemiläisyydestä vapaa hengellinen perusta jää määrittelemättä.

Arjalainen hengellisyys

Arjalaiselle (sanskr. ārya, ’ylhäinen’, ’jalo’) hengellisyydelle oli tyypillistä vahvistava ja myöntävä suhde jumalalliseen. Heidän kirkkaalta taivaalta ottamansa symbolit kuten hakaristi kuvasivat ”aineettoman valon viriliteettiä” ja ”auringon ylistystä”. Kyseessä oli siis voittoisa ja myöntävä hengellisyys, ja tässä yhteydessä arjalaiset rodut uskoivat yli-ihmisiin, kuolemattomiin ja jumalallisiin sankareihin, jotka olivat ylhäisiä ja vastustamattomalla voimallaan muiden mahtien yläpuolella.

Tässä mielessä tyypillinen arjalainen hengellinen ihanne oli enemmän kuninkaallinen ja vähemmän papillinen, enemmän eetoksellinen (m.kreikka ethos, ’luonne’, ’tapa’) ja vähemmän paatoksellinen (m.kreikka pathos, ’kohteena oleminen’, ’kärsiminen’). Alun perin arjalaisten kuninkaat ja papit olivat yksi ja sama luokka ja maallisella hallinnolla oli pyhä hengellinen ulottuvuus.

Hartaan ja kerjäävän nöyristelyn sijaan arjalaisilla oli riittejä, jotka toimivat käytännössä jumaluuteen mukaansatempaavina operaatioina, ja samalla tavoin kaikkein etuoikeutetuimmat kuolemattomuuden paikat aukesivat pyhimysten sijaan sankareille: pohjoinen Valhalla, doorilais-akhaialaiset Autuaiden saaret ja Intian indoeurooppalaisten Indran taivas. Täten kuolemattomuuden ja jumalaisen tiedon saavuttaminen säilytti miehekkäät ihanteensa. Seemiläisessä myytissä Aatami kirotaan hänen syödessään pyhästä puusta, kun taas arjalaisissa myyteissä sen kaltaiset kokemukset onnistuvat ja tekevät henkilöstä sankarin (Herkules, Iason, Mitra ja Sigurd).

Sankarillisen mytologian yläpuolella on arjalaisten ylimpänä ihanteena muuttumaton, täydellinen ja ”tähtenä loistava” olemus, jota ei koske alemman maailman kohtalo. Seemiläiset jumalat taas muuttuvat, syntyvät ja kokevat intohimoja. Arjalainen symboli on ”aurinko, joka on puhdas ja siten voimakas, ja voimakas ja siten puhdas”. Aurinko on itsessään valon lähde – vastakohtana feminiiniselle kuulle, joka vain heijastaa ulkopuolelta tulevan valon.

Arjalaisten eettisiä periaatteita ovat vapaus ja persoonallisuus ja toisaalta uskollisuus ja kunnia. Arjalainen nauttii riippumattomuudesta ja persoonallisuuden eroista eikä pidä hukkumisesta heterogeeniseen massaan, mutta tämä ei estä häntä tunnustamasta johtajaa ja olemasta ylpeä saadessaan palvella vapaasti tehdyn sopimuksen mukaan. Hän on luonteeltaan sotaisa ja rahalla luotujen sitoumusten ulottumattomissa. Näitä periaatteita kutsuttiin arjalaisessa Intiassa sanalla bhakti, antiikin roomalaiset ja keskiajan ihmiset kutsuivat sitä sanalla fides ja feodaalijärjestelmässä ne tunnettiin nimillä trust ja Treue.

Seemiläinen hengellisyys

Seemiläisille sivilisaatioille on ominaista kritisoida yllä lueteltuja arjalaisen hengellisyyden ihanteita. Seemiläisille tyypillisiä hengellisyyden muotoja ovat joko materialistinen, aistillinen, moukkamainen ja raivokkaan sotaisa (Assyria) viriliteetti tai kuohittu hengellisyys, feminiini ja papillinen yhteys jumalalliseen, synnin ja sovituksen paatos, epäpuhdas ja levoton romantiikka, joka yhdistetään eräänlaisena eskapismin muotona naturalistiseen ja matemaattisperusteiseen mietiskelyyn.

Kaldean pappistieteet, etenkin tähtitiede, edustavat lunaarista ja matemaattista hengellisyyttä, abstraktia ja käytännössä fatalistista mietiskelyä ilman mitään kiinnostusta sankarilliseen ja yli-inhimilliseen luonteen vahvistamiseen. Tämän seemiläisen hengellisen komponentin sekularisoituja ja intellektualisoituja jäänteitä on edelleen löydettävissä seemiläisistä ihmisistä. Maimonidesilla ja Spinozalla sekä moderneilla juutalaisilla matemaatikoilla (kuten Einstein, Levi-Civita ja Enriques) on tämä seemiläisille tunnusomainen intohimo abstraktiin ajatteluun ja luonnon lakien käsittämiseen elottomina numeroina.

Evola mainitsee, että näitä seemiläisen hengellisyyden puolia on löydettävissä myös indo-germaanisista ja muista kansoista, mutta niillä ne ovat toissijaisessa asemassa ja useimmiten tulosta alempien kukistettujen tai hyökänneiden rotujen vaikutuksesta. 900–800-luvuilla ennen ajanlaskua tapahtui muinaisissa sivilisaatioissa äkillinen ja lähes samanaikainen kriisi, kun aiemmin alemmassa asemassa eläneet rodut eri puolilla nousivat vaikutusvaltaisempiin asemiin. Idässä tämä tulva onnistuttiin patomaan eri reformeilla (Laotse, Kungfutse, Buddha, Zarathustra), mutta lännessä sen edistymistä ei saatu mitenkään hidastettua.

Egyptissä tuo tulva tarkoitti Isis-kulttia ja muita populaareja ja vastuuttomia jumalkultteja, jotka toimivat ensimmäisten dynastioiden viriilejä ja kuninkaallisia aurinkokultteja vastaan. Kreikassa tähän ajoittui doorilais-akhaialaisen sivilisaation herooisten ja olympolaisten ihanteiden rappeutuminen ja sekulaarisen, traditionvastaisen ja naturalistisen ajattelun vahvistuminen ja toisaalta orfilaisen ja orfilais-pythagoralaisen mystiikan tuleminen. Tämän maailmanlaajuisen tulvan lähde näyttää Evolan mukaan kuitenkin olevan yleisesti seemiläisissä kansoissa ja erityisesti juutalaisissa.

Hengellinen keskus on Evolan sanoin juutalaisen profeetan tapauksessa siirtynyt ylipapista ja kuninkaasta profeettaan itseensä ja hänen apokalyptisiin ilmestyksiinsä. Kapina muinaista ritualismia kohtaan tehtiin muodottoman, vastuuttoman, romanttisen ja ”sisäisen” hengellisyyden innoittamana yhdistyen lisääntyvään nöyristelyyn Jumalaa kohti, kasvavaan mielihyvään itsensä nöyryyttämisestä ja alati heikkenevään sankarilliseen periaatteeseen. Lopulta messias-tyyppikin rappioitui pelkäksi apokalyptisen terrorismin taustalla toimivaksi ”sovittelijaksi” ja ennalta määrätyksi ”uhriksi”.

Toisella tasolla tämä kapina näkyi Evolan mukaan petoksena ja tekopyhänä palvelusten suorittamisena sekä vilpillisenä ja hellittämättömänä sisältäpäin hajottavana tunkeutumisena, joka on ominaista juutalaiselle vaistolle vielä tänäkin päivänä. Juutalainen hengellisyys tunkeutui varhaiskristillisten liikkeiden kautta Rooman keisarikuntaan, joka oli jo tuohon aikaan erinäisten aasialais-seemiläisten kulttien täyttämä, ja se muodostui päätekijäksi idän taistelussa länttä vastaan, sudran (sanskr. ’maanviljelijät ja työläiset’) taistelussa aryaa vastaan, pelasgien ja esihelleenien siveettömän hengellisyyden taistelussa olympolaista ja uranoslaista valloittavaa hengellisyyttä vastaan.

Huomautuksia muista antisemitisteistä

Evola kritisoi Wolfin ja eräiden muiden antisemitistien tapaa pitää pyhää kansakuntaa ja imperialismia seemiläisten kansojen aiheuttamana rappioilmiönä. Näille antisemitisteille Rooma on Jerusalemin synonyymi. Evolan mukaan Vanhasta testamentista löytyy universaaleja arvoja, kun taas Rosenberg pitää sitä ”parittajien ja karjakauppiaiden tarinoiden” kokoelmana. Wolf kääntää koko arvomaailman päälaelleen pitäen sekulaaria kansallista sivilisaatiota antiikin parhaana keksintönä ja liittäen sen hullunkurisesti protestanttisuuteen, jota hän pitää positiivisena kapinana ritualismia ja kirkon auktoriteettia vastaan.

Pyhä universaali valtio ei ole Evolan mukaan seemiläisten keksintö vaan kaikkien traditionalististen kansakuntien perintöä. Jason Thompkins vastustaa tätä ajatusta ja näkee, että käytännössä keskiajan muotoilemat universalistiset valtiot ovat pohjautuneet kristittyyn universaaliin kirkkoon ja olisivat siten seemiläisyyden aiheuttamia.

Käytännössä jotkin antisemitistit hyppäävät Evolan mukaan ojasta allikkoon hylätessään katolisuuden liian rituaalisena ja yliluonnollisena – päätyen näin käytännössä rationalismiin – ja heille rationalismi on juutalainen olio! Evolan mukaan Rooma oli 30-luvulla suhteellisen positiivinen toimija, joka oli pystynyt säilyttämään symbolien ja rituaalien avulla jotain arjalaisesta hengellisyydestä. Nyt 2010-luvun lopulla voinee myöntää, ettei mitään suhteellistakaan hyötyä voi enää löytää Vatikaanista ja sen seniileistä monikulttuurisuuspropagandisteista.

Evola syyttää universalismia vastustavia ajattelijoita kansainvälisyysaatteen ja universalismin[1] sekoittamisesta[2] ja pitää vain ensimmäistä haitallisena ”kiihkeänä kosmopoliittisuutena ja kansakuntien mädättämisenä”. Samalla hän puolustelee henkisen rodun käsitettään biologisen rodun kustannuksella, koska hänen universaalissa hengellisessä valtiossaan voisi olla enemmän kansoja kuin kansallissosialistisessa rotupuhtaassa valtiossa.

Hän tekee suoranaisen olkiukkoargumentin antisemitisteistä, jotka vastustavat juutalaista partikularismia, juutalaisten yksityistä Jumalaa, kansallista solidaarisuutta ja moraalia, mutta kritisoivat toisaalta universalismia juutalaisena ja päätyvät näin omaan versioonsa partikularismista. Kirjoittaja ei näe ristiriitaa juutalaisten vahvan kansallisuuden kritisoimisessa, kun juutalaiset samaan aikaan kehottavat muita kansoja luopumaan kansallisesta identiteetistään.

On myös mieletöntä vaatia argumentoinnin ”reiluutta” sodassa, sillä eihän meidän pidä olla reiluja vihamielisiä toimijoita kohtaan. Intellektuellit universalistit tuppaavat näkemään formaalin argumentoinnin ongelmia kaikkialla, koska he ovat pukeneet päälleen tasapuolisen argumentoinnin pakkopaidan, joka on tarkoitettu sisäryhmän omaan asialliseen ajatustenvaihtoon mutta joka ei sovellu ulkopoliittisten vihollisten väliseen kamppailuun.[3]

Yhteenveto seemiläisyyden hengellisestä luonteesta

Evola pitää universaalia semitismiä laajempana asiana kuin vain seemiläisiä kansoja tai juutalaisuutta uskontona. Vaikka juutalainen uskonto puuttuisi tai alueella ei olisi lainkaan seemiläisiä ihmisiä, voi sieltä silti löytää seemiläistä asennetta hengellisyyteen. Siellä missä viriili, sankarillinen ja voittoisa jumaluuden omaksuminen väistyy ja sen tilalle tulee pateettisen orjallinen, depersonalisoiva, sekavan mystinen ja messiaaninen asenne hengellisyyttä kohtaan, siellä on myös seemiläisyyttä ja arjalaisvastaisuutta.

Kaunaiset ”Jumalan orjat” eivät siedä ketään johtajaa ja he haluavat tulla kaikkivaltiaaksi yhteisöksi (Nietzsche) – johtaen lopulta kaikkiin hierarkian vastaisen periaatteen seurauksiin, kuten seemiläisyyden moderneihin ilmauksiin eli marxilaisuuteen ja kommunismiin. Lisäksi ktoonisen (m.kreikka khthōn, ’maa’, ’maaperä’) hämärä, jatkuvasti levottomuutta aiheuttava, syvältä kontaminoiva ja äkillisesti kapinoiva hengellisyys on seemiläistä, ja sen seurauksina syntyy ”komplekseja” psykoanalyyttisessa mielessä (Freud).

Julius Evola.

Täten modernista maailmasta voi tunnistaa seemiläinen hengellisyys perustavana osana orjamaista mystistä kollektiivista ihmisyyttä, sen kansainvälisyysaatteen kapitalistisissa ja kommunistisissa muodoissa, modernin sielun romantisoinnissa, uudelleen ilmenevinä messiaanisina liikkeinä, hengellisesti tuhoisina pakonomaisina aktiviteetteina[4], hengellisyyden hämmentyneenä sisältönä sekä neuroottisena levottomuutena, joka on saturoitunut erinäisissä ”elämän uskonnoissa” tai pseudo-hengellisissä eskapismeissa.

Ollaksemme täysin antisemitistisiä meidän pitää Evolan mukaan välttää puolitiehen jääviä toimenpiteitä ja ideoita, jotka ovat saman pahuuden saastuttamia kuin mitä vastaan taistelemme. Tehdäksemme kaikkemme meidän täytyy olla radikaaleja. Meidän täytyy herättää arvot, joita voimme todella kutsua arjalaisiksi.

Ne arvot eivät ole epäselviä ja yksipuoleisia biologisen materialismin määräämiä, vaan solaarista olympolaista hengellisyyttä, klassistyylistä selvyyttä, hallittua voimannäyttöä, uutta vapaan persoonallisuuden ja persoonallisuuserojen rakastamista – ja samaan aikaan hierarkkista ja universaalia, sellaista, missä uuden henkisen vireyden löytäneet suvut voivat nousta ”elämästä” kohti jotain, joka on ”enemmän kuin elämä”. Seemiläistä hengellisyyttä vastaan asetutaan Evolan opissa sen ideaalilla antiteesillä: universaalilla antisemitismillä.

Vieraileva kirjoittaja

Kansallinen Vastarinta julkaisee myöhemmin artikkelin toisen ja kolmannen osan.

Lähteet:

Evola, J. 2014. Three Aspects of the Jewish Problem. Cariou Publishing.
Evola, J. 1999. Le Mythe du sang. Éditions de L’Homme libre.
Evola, J. 2002. Synthèse de doctrine de la race. Éditions de L’Homme Libre.
Evola, J. 2005. The Elements of Racial Education. Thompkins & Cariou.
Evola, J. 2009. The Path of Cinnabar: An Intellectual Autobiography. Arktos Media Ltd.
Evola, J. The Mirror of the Jewish Soul: Otto Weininger on the Jewish Question. Counter-Currents Publishing.
Evola, J. Racism & Anti-Semitism. Counter-Currents Publishing.
O’Meara, M. 2009. Evola’s Anti-Semitism. The Occidental Quarterly.

[1] Evola, J. 1995. Revolt Against the Modern World. Inner Traditions.
[2] Evola, J. The Jewish Question in the Spiritual World. Counter-Currents Publishing.
[3] Donovan, J. 2016. Becoming a Barbarian. Dissonant Hum.
[4] Evola, J. 2017. Pagan Imperialism. Gornahoor Press.

8 KOMMENTIT

  1. Erittäin mielenkiintoisia näkökulmia! Huikeaa päästä lukemaan tällaisia artikkeleita viimein myös suomeksi!

  2. Kiitos kirjoittajalle laadukkaasta artikkelista. Jokaisen kansakunnan tulee itse käydä oma karman tiensä kehittyäkseen henkisesti korkeammalle tasolle. Tästä on kysymys. Ratkaisu ei ole rotujen sekoittaminen.

    Vaikka tämä onkin ylenantoa, ihan mielenkiintoinen ohjelma Evolasta

    https://areena.yle.fi/1-3994009

  3. Evola ei ole tärkeä henkilö kansallissosialistisuuteen, minun mielestäni teidän pitäisi olla tarkempia mistä ja miten kirjoitatte rotukysymyksistä tai keitä ajattelet olevan tärkeitä henkilöitä, olen nähnyt jo pari artikkeleita jotka eivät anna hyvää kuvaa kansallissosialisteille, tunnutte liian pehmeiltä. Toisaalta kuka tässä nyt ei olisi…
    Eikä ideana ole elää missään kuplassa vaan että Evola on valehtelija ja en ottaisi hänen tekstejään kunnon historiasta.

Vastaa käyttäjälle Samuli Peruuta vastaus

Please enter your comment!
Please enter your name here