Koti Uutisia Eurajoelle ja Merikarvialle turvapaikanhakijoita

Eurajoelle ja Merikarvialle turvapaikanhakijoita

1

Väestönvaihto Satakunnassa kiihtyy kaiken aikaa; maakunnan lounaisosassa sijaitsevaan vajaan 6 000 asukkaan Eurajoen kuntaan on vielä tänään perjantaina saapumassa turvapaikanhakijoita, jotka majoitetaan Tohkantielle Olkiluodon ydinvoimalan työntekijöiden käyttöön rakennettuihin kontteihin. Nämä ovat olleet viime aikoina tyhjillään.

Koko viikonlopun aikana turvapaikanhakijoita on tulossa 150. Kunnassa ei kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Nurmen mukaan tiedetty asiasta mitään ennen torstaita: “Kuulin torstaiaamuna, että meidän ruokahuoltopäällikköön oli oltu yhteydessä ja tiedusteltu kunnan mahdollisuuksia osallistua turvapaikanhakijoiden ruokahuoltoon. Tämä tuli meille täytenä yllätyksenä”, kertoi Nurmi Satakunnan Kansalle.

Heti kuultuaan turvapaikanhakijoiden tulemisesta Nurmi soitti maahanmuuttovirastoon, josta hänelle sanottiin, että vastaanottokeskuksen ylläpitäjän ja toiminnasta vastaavan Soft Landing -yrityksen kanssa on tehty sopimus jo viikkoja sitten. Nurmen mukaan maahanmuuttovirastossa oltiin “yllättyneitä” siitä, ettei kuntaan ole oltu aikaisemmin yhteydessä turvapaikanhakijoiden saapumisesta.

Wille Rautell Soft Landingista sanoi Satakunnan Kansalle yrityksen järjestävän kuntalaisille tiedotustilaisuuden ensi viikon alussa. Hänen mukaansa Eurajoen kuntaa ei tiedotettu turvapaikanhakijoista aiemmin, koska “nopeasti kasvava maahanmuuttajavirta pakotti nopeuttamaan keskuksen perustamista”.

Myös luoteissatakuntalainen Merikarvia saa lähiaikoina joukoittain “moniosaajia” elätettäväkseen. Nämä tullaan hätämajoittamaan tanssipaikka Merikievariin.

UK_Merikievari

Kunnanjohtaja Pentti Ala-luopa väittää, ettei kunnalle koidu turvapaikanhakijoista kuluja. Hän mainitsi valtion eli toisin sanoen veronmaksajien kustantavan kaikki kulut. Merikievarista ilmoitetaan, että sinne tullaan palkkaamaan lisää keittiöhenkilökuntaa. Yrittäjä Satu Vähätalon mukaan rekrytointi on jo alkanut.

Merikarvian kunta ja SPR järjestävät tiedotustilaisuuden keskuskoulun auditoriossa ensi maanantaina kello 18 alkaen.

Lähde: Satakunnan Kansa

1 KOMMENTTI

  1. Merikievari on upea paikka, olen pari kertaa käynyt siellä syömässä. Nyt sekin pilataan laittomilla maahanmuuttajilla.

Comments are closed.