Koti Uutisia Ulkomaat Espanjan hallitus suunnittelee Francon haudan siirtämistä

Espanjan hallitus suunnittelee Francon haudan siirtämistä

2

Espanjan vasemmistolainen hallitus päätti perjantaina, että maan entisen johtajan Francisco Francon jäänteet on vietävä pois mausoleumista, jossa hän on ollut haudattuna jo 43 vuotta. Hallituksen päätös vaatii vielä parlamentin hyväksynnän. Siirtämisestä on keskusteltu jo ennen virallista päätöstä, ja se on synnyttänyt vastalauseita kansalaisilta.

Francon jälkeläiset vastustavat jyrkästi sosialistihallituksen suunnitelmaa, ja hänen seitsemän lastenlastaan ovat julkaisseet yhteisen lausunnon, jossa he ilmoittavat vastustavansa “tiukasti ja yksimielisesti” isoisänsä haudan siirtämistä. Suku sanoo käyttävänsä kaikki mahdolliset lain suomat keinot, joilla se vain voi estää siirtämissuunnitelmat.

Franco haudattiin marraskuussa 1975 Madridin vuorilla sijaitsevan Kaatuneiden laakso -monumentin kunniapaikalle. Laakso on maan sisällissodan muistomerkki, jonne on haudattu yli 30 000 Espanjan sisällissodassa kaatunutta.

Lähde: Yle

2 KOMMENTIT

  1. Mies, joka Saksan avustuksella pelasti Iberian niemimaan kommunismilta ja esti sen leviämisen etelästä käsin. Ei ole mikään pyhää kulttuurimarxistisille mädättäjille ja punavihreille pummeille.

  2. El Caudillon lisäksi myös Jose Antonio Riveran jonka kommunistit murhasivat 1936 vankilassa maalliset jäänteet aiotaan myöskin häväistä. Sivistysvaltiossa kunnioitetaan aina omien ja vihollisten viimeistä leposijaa. Muuten pistikö kukaan merkille että vihreät nuoret haluavat poistaa laista hautarauhan, jokohan vaaditaan Mannerheimin siirtoa pois Hietaniemestä. Ei muutakuin Espanjan kuningaskunnan Helsingissä olevaan residenssiin herra suurlähettiläälle viestiä missä moista barbarismia paheksutaan voimakkaasti. Kuten falange espanjola laulussaan Cara Al Sol todetaan lopussa Espanja Una, Espanja Grande, Espanja Libre, Arriba Espanja.

Comments are closed.