Koti Uutisia Pohjoismaat Autot paloivat jälleen Ruotsissa

Autot paloivat jälleen Ruotsissa

9

Autojen tuhopoltot jatkuvat Ruotsissa. Tiistaiyönä autoja poltettiin kahdessa eri paikassa Tukholmassa. Poliisille tuli tieto ensimmäisestä palosta Rissnesin kaupunginosasta noin kello 23.30. Toinen palo sattui Solbergin alueella.

Autojen polttaminen on viime aikoina piinannut maata. Viimeksi noin sata autoa sai vaurioita Uppsalassa, kun autotallissa oli sytytetty auto tuleen. Sitä ennen palot ovat piinanneet muun muassa Göteborgia.

Lähde: Yle

9 KOMMENTIT

  1. Täysin ”ymmärrettävää” ja ”hyväksyttävää” käytöstä rotumuukalaisilta, tämä kertoo karua kieltään siitä, että kuinka paljon enemmän Ruotsissakin ”pitäisi rotumuukalaisten eteen tehdä” ja ”olla suvaitsevaisempia”. Tämähän on täysin valkoisten, tavallisten ruotsalaisten ”syytä”. 🙂

    • Valkoiset, tavalliset ruotsalaiset äänestivät vallassa olevia. Sytyttäkööt moniosaajat 100 tuhatta autoa – ehkä se herättää valkoisia, tavallisia ruotsalaisia karuun todellisuuteen.

      Kun kävin Ruotsissa työmatkoilla reilut kymmenen vuotta sitten, small talkin aikana sanoin että ulkomaalaisia on joka puolella turhaan liian paljon eikä se päädy hyvin – ruotsalaiset kollegat olivat vilpittömiä globalismin kannattajia. Muuta ei voi kuin sanoa: palatkoot autot kauniisti ja paukkuen kunnes tavalliset valkoiset ruotsalaiset ovat PVL:n riveissä.

        • Jotenkin minusta tuntuu, että niin suomalaiset kuin ruotsalaiset tulevat näkemään kunnon perikadon ennenkuin kansa on PVL:än puolella 100%:sti

          • Onneksi sentään nykyään on internet, tieto kulkee nopeasti melkeinpä kaikkialta minne vain.

            Se Berner varmaan ajattelee miten voisi sulkea Internetin.

          • Mielestäni nykyisen demokraattisen Systeemin perikato on täysin, absoluuttisen väistämätön. Vuosikymmenien demokratian tyhmennettyjen ”tavallisten ihmisten” suunnaton tyhmyys joka on yhdistetty ylimieliseen tietämättömyyteen ja itsekkyyteen – takaa sen. (https://en.wikipedia.org/wiki/Dunning%E2%80%93Kruger_effect)
            Absurdisen Neuvostoliiton romahdusta seuranneena minua kyllä pelottaa miten heikossa moraalisessa kunnossa on suomalainen yhteiskunta. Mikään PersKeKo tai PolPo/PolPro ei pysty pelastamaan.
            Ja yleisesti puhuen, yhteiskunta, joka kaiken mittaa rahassa on jo kuollut henkisesti, fyysinen kuolema seuraa vääjäämättä.

            Suosittelen tutustua:
            – ’The Collapse of Complex Societies’.
            – ’Universum-25’

  2. Täysin ruotsalainen ilmiö, millä ei ole mitään tekemistä maahan haalittujen moniosaajien tai rikollisuuden kanssa. Ruotsin maaperä nyt vaan sattuu olemaan sellainen, että moottoriajoneuvot mossahtelevat itsestään tuleen. Johtuu Golfvirrasta, auringonpilkuista ja hapansilakasta.

Comments are closed.