Koti Uutisia Äärivasemmisto kutsui siirtolaiset kerhotiloihinsa – seksuaalista ahdistelua, yhteenottoja ja varkauksia

Äärivasemmisto kutsui siirtolaiset kerhotiloihinsa – seksuaalista ahdistelua, yhteenottoja ja varkauksia

2
 Äärivasemmiston pesäpaikka Leipzigissa, Conne Island.
Äärivasemmiston pesäpaikka Leipzigissa, Conne Island.

Conne Island, vasemmistolainen “sosiaali- ja kulttuurikeskus” Saksan Leipzigissa, järjestää “integraation edistämiseksi” skeittaus- ja pyöräilytyöpajoja maahanmuuttajille. Conne Island päätti tämän saman tarkoituksen vuoksi päästää siirtolaiset 50 sentin maksua vastaan sisään yökerhoonsa. Tämä on saanut aikaan sekä henkilökunnan että asiakkaiden kannalta kiusallisen ja kireän tilanteen, sillä seksuaalinen ahdistelu, väkivaltaiset yhteenotot ja varkaudet ovat lisääntyneet kerholla räjähdysmäisesti.

Naispuoliset asiakkaat ovat tapahtumien seurauksena alkaneet vältellä yökerhoa. Conne Islandin kannanotossa on yritetty vähätellä siirtolaisten tekemää seksuaalista ahdistelua sillä perusteella, että he ovat “marginaaliryhmä”. Viime vuonna Conne Islandilta seliteltiin, että “äärioikeistoporukat” käyvät maahanmuuttajien kimppuun verbaalisesti ja fyysisesti ja että Conne Island ottaisi siirtolaiset siipiensä suojiin.

“Suunnitelmamme integroida nuoria siirtolaisia vain pitämällä yhteisiä bileitä oli nähtävästi melko lapsellinen […]. Ei näköjään yksinkertaisesti riitä kiinnittää seinille monikielisiä julisteita, jotka ohjeistavat siirtolaisia, miten käyttäytyä bileissä”, Conne Island kirjoittaa.

Eräs järjestyksenvalvoja kertoo, että aina, kun hän ja muut turvamiehet yrittävät heittää mellakoivia ja ahdistelevia siirtolaisia ulos, vasemmistoaktivistit ja siirtolaiset syyttävät heitä yhdessä rasisteiksi ja huutavat Conne Islandin henkilökuntaa avukseen.

“Tämä on meille hyvin hankala tilanne, sillä emme halua pelata rasististen Vaihtoehto Saksalle -puolueen ja kristillisdemokraattien pussiin. Tilanne on kuitenkin niin jännittynyt ja stressaava sekä Conne Islandin henkilökunnalle että rikosten uhreille, että puhumisen vältteleminen asiasta ei enää oikein sovi. Niiden periaatteiden, joiden eteen olemme tällä kerholla viimeiset 25 vuotta taistelleet, on kuitenkin pysyttävä huolimatta siitä levottomasta tilanteesta, jossa Conne Island on nyt”, äärivasemmistolaiskerho jatkaa.

Rakennus, jossa Conne Island toimii, rakennettiin 1900-luvun jälkipuoliskolla. Alun perin samalla paikalla toimi ravintola nimeltä “Eiskeller” (‘jääkellari’), jonka nimeä paikalliset käyttävät edelleen. 1930-luvulla paikka taas oli Hitler-Jugendin keskus. Vuodesta 1945 DDR:n romahtamiseen asti rakennuksessa olivat kommunistien nuorisojärjestö Saksan vapaan nuorison eli FDJ:n tilat.

Lähde: Breitbart

2 KOMMENTIT

  1. Ei jumalauta, minkä näköinen rakennus… 😀 Kuin joku lasten kummitusjuna, jollaisia näkee tivoleissa.

Comments are closed.