Koti Uutisia Uimahallissa 10-vuotiaan raiskannut irakilainen vapautettu syytteistä Itävallassa

Uimahallissa 10-vuotiaan raiskannut irakilainen vapautettu syytteistä Itävallassa

0

uk_uimahalli_itavalta

Itävallan korkein oikeus on päättänyt, että 20-vuotias irakilaismies Amir A., jolla on vaimo ja tyttölapsi Irakissa, ei ollut ehkä ymmärtänyt, ettei 10-vuotias poika halua miehen käyttävän häntä seksuaalisesti hyväksi.

Irakilainen raiskasi pojan niin väkivaltaisesti, että poika vietiin sairaalahoitoon vammojen takia. Oikeudessa irakilainen kertoi, että hänellä oli ollut ”seksuaalinen hätätila”, koska hänen vaimonsa oli jäänyt Irakiin eikä mies ollut saanut seksiä neljään kuukauteen.

Mies oli tullut Itävaltaan viime vuoden syyskuussa. Hän raiskasi pojan joulukuussa. Oikeus tuomitsi alun perin Amir A:n vankilaan kuudeksi vuodeksi törkeästä lapsen hyväksikäytöstä ja alaikäisen raiskauksesta.

Mies valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Eilen korkein oikeus hyväksyi puolustusasianajajan väitteen, ettei alempi oikeusaste tuomiossaan ottanut huomioon sitä, ettei mies ollut ymmärtänyt pojan sanovan ei.

Korkeimman oikeuden tuomari Thomas Philipp totesi, että vaikka lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oli todistettu ”vedenpitävästi”, oikeudella ei ollut tarpeeksi todisteita siitä, että lapsi olisi raiskattu. Syyte raiskauksesta kumottiin.

Amir A:n odotetaan kuitenkin pysyvän vangittuna siihen saakka, kunnes raiskaussyyte palautuu paikallisoikeuden uudelleen käsiteltäväksi ensi vuoden puolella.

 

Lähde: MV-lehti

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here