Koti Uutisia Kotimaa Silakkaliikkeellä kiusallinen virtuaalimielenosoitus

Silakkaliikkeellä kiusallinen virtuaalimielenosoitus

6
Lähetystä veti kaksi karismatyhjiöiksi kuvailtua juontajaa.

Internet-huumorin kahden viikon tähdeksi vuoden vaihteessa noussut mielenterveyskuntoutujien Silakkaliike yrittää ylläpitää jo tässä vaiheessa edesmennyttä momentumiaan yllä. Liikkeen oli tarkoitus järjestää rasisminvastaisena päivänä mielenosoitus, mutta koronarajoitusten vuoksi tapahtuma peruttiin. Korvaavaksi keinoksi nolata itsensä he keksivät järjestää virtuaalimielenosoituksen YouTubessa.

Silakkaliike syntyi suuren mediahuomion saattelemana alle kolme kuukautta sitten. Moni kansallismielinen epäili jo tuolloin, että valtavasta alkupöhinästään huolimatta liike ei kiinnosta enää ketään kesään mennessä. Ennustukset vaikuttavat pitävän paikkansa.

Silakkaliikkeen lauantainen virtuaalimielenosoitus keräsi suorassa lähetyksessään vain joitain kymmeniä katsojia kerralla. Suurin osa näistäkin vaikuttaa olevan kansallismielisiä, sillä Youtubessa tapahtumavideon alapeukut ovat moninkertaiset yläpeukkuihin verrattuna.

Järjestäjät estivät livechatin mahdollisuuden lähetyksen aikana ilmeisesti ”rasistiseksi” koetun kommentoinnin vuoksi kokonaan. Lähetys pätki jatkuvasti, koska silakoiden tekninen osaaminen oli jokseenkin vanhentunutta (kuten heidän aatteensakin).

Vaikka silakkaliikkeellä ”on kymmeniätuhansia jäseniä”, ei mielenosoitus kiinnostanut edes heitä itseään siitäkään huolimatta, että monet ovat tällä hetkellä vapaaehtoisessa kotikaranteenissa.

Mikäli omaat masokistisen luonteen, voit katsoa lähetyksen tästä.

6 KOMMENTIT

  1. Tämä silakkaliikkeen floppaus voi johtaa radikalisoitumiseen ääripunavihervasemmistossa. On vain ajan kysymys, kun Silvennoinen,Delliner, Koivulaakso, Andersson, Arhimäki, Laukaan antifa yms. saalistavat veitsien kanssa tavallisia suomalaisia kaupunkiemme kaduilla.

    Saa nähdä miten koronarajoitukset vaikkuttavat tulevaan pedofiilien ja homojen ylistysjuhlaan, eli Prideen? Pysäyttääkö Korona homosaation?

    • En usko että lait koskevat mutakuonoja tai vassarihinttejä. Eiväthän ne muutoinkaan koske. Esim. hintit saavat paljastella itseään keskellä Helsinkiä, keskellä päivää. Mene itse tekemään sama ja olet linnassa. No, eihän kukaan terve ihminen moista mene tekemään.

      Toivottavasti olisi tämä SARS/korona² nyt niin paha tauti että pyyhkisi hintit pois kokonaan.

  2. En tiiä miksi tuo termi ”mielenterveyskuntoutuja” jaksaa naurattaa 😀 ehkä se on tästä kontekstista kiinni

  3. Linkki ei aukea. Tuli viesti ”yksityinen video”.

    Onneksi ehdin katsoa osia videosta noin 6-8 tuntia sitten. Silloin aukesi. Oli mielenkiintoista ja hyödyllistäkin nähdä näiden ajattelua.

    Videon alussa oli grafiikkaa, jonka lienee tehnyt graafikko. Suvakkiaatteen kannattajat ja jopa sille neutraalit ihmiset voivat tulkita esiintyjien kömpelyyden rehellisyydeksi. Video toiminee sen kohderyhmässä. Luultavasti siihen kuuluvia ei kansallismielisen kannata verbaalisti kohdella kaltoin, sellainen vain vahvistaa heidän uskoaan. Olisiko parempi metodi esittää Sokrateen tavoin kysymyksiä. Ne voinnevat tehota neutraaleihin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here