Koti Uutisia Ulkomaat Saksan armeijan hankkima kalusto käyttökelvotonta

Saksan armeijan hankkima kalusto käyttökelvotonta

7

Saksan puolustusministeri myöntää, että vuonna 2017 hankituista 71 miehistönkuljetusvaunusta vain 27 oli palveluskelpoisia. Saksa hankki myös massiivisia kuljetuslentokoneita, joista puolet oli käyttökelpoisia. Puolustusministeriö kommentoi, että uudet taisteluvälineet vaativat vielä runsaasti parannuksia.

Vasemmiston kansanedustaja piikitteli epäonnistunutta hankintaa. Hänen mielestään materiaalien ja rahoituksen järjestäminen teollisuudelle, jonka tehtävänä on toimittaa puolustusvoimille välineitä, on virhe ja se pitäisi lakkauttaa, mikäli laatu ei vastaa tarpeita.

Viime syksynä kävi ilmi, ettei Saksalla ollut käytännössä lainkaan toimivia sukellusveneitä. Kaikki olivat telakalla huollossa tai käyttökiellossa kriittisten korjausvaatimusten vuoksi. Samaan aikaan alle sata Leopard II -panssarivaunua oli taisteluvalmiina. Loput noin 150 vaunua olivat ilman aseistusta tai muuten viallisia.

Lähde: RT

7 KOMMENTIT

  1. Noloa. Suomessakin on joka mittarilla katsottuna enemmän ase- ja tulivoimaa kuin saksan banaanitasavallassa (eikä ole edes yllätys).

  2. Miten se voi olla mahdollista maassa joka itse valmistaa kalustoa jota se käyttää? Uskomatonta miten korruptoituneita voivat maan armeijan johtoportaat olla. Ei tällaiseen tilanteeseen saa päästää maata. Siinä on itsemääräämisoikeus katkolla.

    Mitäs jos Turkkilaiset olisivat saaneet päähänsä aloittaa vallankumouksen Saksassa? Saksalaiset eivät olisi mahtaneet mitään. Maa olisi valloitettu vuorokaudessa tai kahdessa.

    • Tokko niillä turkkureilla nyt niin paljon tussareita on kebabkioskien tiskien alla, että niillä maa olisi haltuun otettu.

  3. Jos nämä sotavehkeet olivat tilatut Saksasta, niin täytyy ihmetellä työn laatua. Vai oliko kyseessä turkkilaiset ”saksalaiset”, jotka lukivat piirustukset oikealta vasemmalle.

Comments are closed.