Koti Uutisia Pohjoismaat Ruotsin keskuspankin ex-johtaja: ”Ruotsi tulee muistuttamaan 1920-luvun Saksaa”

Ruotsin keskuspankin ex-johtaja: ”Ruotsi tulee muistuttamaan 1920-luvun Saksaa”

9

Ruotsia uhkaa taloudellinen laskukausi, johon kuuluu suurtyöttömyys, ennustaa Ruotsin keskuspankin entinen johtaja Kerstin Hessius. Hessius vertaa tilannetta 1920-luvun Saksaan ja 1930-luvun Yhdysvaltoihin.

Syynä tähän on tietenkin koronaviruksen aiheuttama taloudellinen kriisi.
Se mitä nyt tapahtuu, ei tapahdu siksi etteikö kysyntää joillakin liiketoiminnan aloilla olisi. Kaikki yhtiöt tähtäävät vain leikkaamaan kuluja, mutta nyt niillä ei ole mitään tuloja.
Tämän seurauksena työttömyys Ruotsissa kasvaa sekunti sekunnilta, hän sanoo SVT:n haastattelussa. Seurauksena tästä voi Hessiuksen mukaan olla todella merkittävä suurtyöttömyys.
Suurtyöttömyys, joka tarkoittaa 20-40 prosentin työttömyyttä väestössä. Siihen sisältyy, että on vain muutama yritys, jossa toiminta pyörii. Riskinä on, että kaikki rahat, jotka nyt puhalletaan ulos, saavat aikaan hyperinflaation yhdessä sen kanssa, ettei taloudessa ole kysyntää
, hän selittää.
Meidän tulee katsoa taaksepäin ja verrata 1920-luvun Saksaan ja 1930-luvun Yhdysvaltoihin. Meidän tulee ymmärtää tilanteen vakavuus.

1920-luvulla tapahtunut suurtyöttömyys ja inflaatio johtivat siihen, että kansa menetti uskonsa liberaaliin demokratiaan, johon sen ajan Weimarin tasavalta nojasi. Sen sijaan kasvava osa kansasta antoi tukensa kansallissosialistiselle liikkeelle, jonka seurauksena Adolf Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933 ja pelasti nopeasti maan raunioituneen talouden.

Lähde: Nordfront

9 KOMMENTIT

  1. Eli ruotsalaisten kahtiajakautuminen on tulossa.

    Katkeroitunut ja kateellinen luuseriporukka liittyy antifasisteihin ja alkaa tuhoamaan paikkoja entistä kiivaammin sekä käymään sotaa omaa kansaansa vastaan. Ne tietävät jo että niiden peli on pelattu joten ainoa mikä niitä lohduttaa on se vahingonilo kun voi nähdä kuinka muutkin kärsivät.

    Tämä taas avaa monen terveen ihmisen silmät näkemään mitä vasemmistolaisuus todellisuudessa on ja se saa heidät hakemaan turvaa Vastarintaliikkeestä sekä muista kansallismielisistä porukoista koska poliisi keskittyy lähinnä rikkaiden suojelemiseen.

  2. ”jonka seurauksena Adolf Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi vuonna 1933 ja pelasti nopeasti maan raunioituneen talouden.”

    Toki pelasti talouden hetkellisesti, kuka vain olisi siihen pystynyt samalla määrällö pakkotyötä ja totaalikontrollia.

    Kuitenkin maa oli kirjaimellisesti RAUNIOINA vain 12 vuotta myöhemmin.

    • Ai se olikin pakkotyötä, se maailman parhaat työehdot joiden perässä ihmiset ympäri maailman, joukossa mm. juutalaisia ja suomalaisia, muuttivat Saksaan nauttimaan maailman parhaista työläisten oikeuksista, olikin pakkotyötä.

    • Historoitsija taitaa pikemminkin kirjoittaa nykyajan tilanteesta kuin menneestä ajasta.

    • Kansallissosialistinen valtakunta loi talousjärjestelmän, joka oli erittäin hyvä ja kilpailukykyinen verrattuna kommunistiseen-tai kapitalistiseen demokratiaan pohjautuvaan talousjärjestelmään. Ehkäpä tämä oli se syy, miksi se tuhottiin….

      Myös kansallissosialistinen lainsäädäntö oli erinomainen.

      HUOM! Fasistinen Italia loi ensimmäisenä maailmassa hyvinvointiyhteiskunnan! ja vielä iman velkarahaa!

    • Hei Oula, oletko tutustunut Saksan talousihmeeseen, työläisten oikeuksiin tai vaikkapa sodan alkusyihin sekä globaaliin suurvaltapolitiikkaan ja kilpailijoiden tuhoamiseen sotilaallisesti?

    • Mielenkiintoista lukea teidän asiallisia vastauksia niinkin valheelliseen alkukommenttiin joka ei kestä alkeellistakaan tarkastelua. Jatkakaa samaan malliin, tälle sivustollehan voisi palatakin.

Comments are closed.