Koti Uutisia Ruotsalaistutkimus löysi torjunta-aineita banaaneista

Ruotsalaistutkimus löysi torjunta-aineita banaaneista

0

Ruotsalainen kuluttajatutkimuksiin erikoistunut Testfakta.se tutki eri banaanimerkkejä etsiäkseen jälkiä torjunta-aineista. Puhtaimmat paperit saivat luomubanaanit.

UK_banaanit

Testfakta tutkitutti Tukholman ALS Global -laboratoriossa yhteensä yhdeksää erilaista banaanilaatua, jotka sisälsivät kaikki torjunta-aineita. Yhdestä banaanimerkistä löytyi jopa seitsemää erilaista torjunta-ainetta. Viisi näistä aineista vaikuttaa koko kasviin, mikä tarkoittaa, ettei torjunta-ainetta löydy ainoastaan hedelmän kuoresta, vaan myös hedelmälihasta.

”Testin tulokset osoittavat selvästi, että useiden banaanien hedelmälihassa on torjunta-aineita. Yhden aineen osalta tulokset viittaavat siihen, että torjunta-ainetta on hedelmälihassa vähintään yhtä paljon kuin kuoressa”, totesi Testfaktan tuloksia tutkinut ympäristökemian professori Åke Bergman Tukholman yliopistosta.

Sienitorjunta-aine imazalil on yksi torjunta-aineista, jotka vaikuttavat koko kasviin. Ainetta löytyi neljästä Testfaktan tutkimasta banaanista. Banaaneista löydettyjen torjunta-aineiden määrät eivät kuitenkaan ylittäneet EU:n säätämiä raja-arvoja. EU:n mittapuun mukaan esimerkiksi kymmenkiloinen lapsi voi syödä noin neljä banaania päivän aikana ilman, että tämä olisi haitallista.

Tutkituista luomubanaaneista ei sitä vastoin löytynyt lainkaan merkkejä torjunta-aineista.

 
Lähteet: Nordfront, Testfakta

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here