Koti Uutisia PVL järjesti aktivismia monikulttuurista terrorismitaidetta vastaan Tanskassa

PVL järjesti aktivismia monikulttuurista terrorismitaidetta vastaan Tanskassa

0
Mustan terroristin Mary Thomasin patsas.

Mary Thomas oli palkattu plantaasille Tanskan siirtomaahan Sant Croix’han. Vuonna 1878 musta terroristi Thomas johti jo kapinaa koko tanskalaista yhteiskuntaa vastaan polttamalla laajoja alueita tanskalaisesta Fredrikstedin kylästä. Kapinan aikana Thomasin kanssa samanmieliset mustat sytyttivät muun muassa asuintalon, sokeritehtaan, sokeriplantaasin ja erään leirin tuleen. Niitä työläisiä, jotka eivät halunneet kapinaan osallistua, Thomas uhkasi mestauksella.

Orjuus oli kielletty jo 30 vuotta aiemmin, joten kyse ei ollut omansa ja muiden vapauden eteen taistelevista orjista. Kyse oli puolestaan palkattujen työntekijöiden pettymyksestä oloihinsa, jotka olivat kuitenkin merkittävästi paremmat kuin mitä ne olisivat olleet heidän kotimaissaan.

Kaksi afrikkalaisnaista teki kunnianosoituksena Thomasille patsaan, joka tuotiin viime lauantaina Kööpenhaminaan Tanskan kansallisgalleriaan kuuluvan Vestindisk Pakhusin eteen. Patsaasta tehtiin yhtä korkea kuin Michelangelon klassisesta David-patsaasta, joka on samalla paikalla. Thomasin patsaan viemisestä näytille tälle tärkeälle paikalle riemuitsi muiden muassa unkarinjuutalaisen ryöstökapitalistin George Sorosin sponsoroima järjestö Black Lives Matter, joka järjesti asian vuoksi jopa mielenosoituksen.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tanskalaisaktivistit päättivät eristää tämän mustaa terroristia esittävän patsaan. Patsaan eteen asetettiin lisäksi kyltti, jossa luki ”Ei kunnianosoituksia mustille rikollisille”. Nordfront.dk kirjoittaa seuraavaa:

”Me Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä vastustamme tällaista rappeutunutta taidetta Tanskan maaperällä. Vastustamme järjestelmän yrityksiä käyttää Mary Thomasin murhapolttokapinaa Saint Croix’ssa hyväksi monikulttuurin levittämisessä Tanskaan.”




Lähteet: Nordfront.se, Nordfront.dk