Koti Uutisia Poliittinen poliisi vei pahoinpitelyn uhrit putkaan Tampereella

Poliittinen poliisi vei pahoinpitelyn uhrit putkaan Tampereella

16

Ryhmä maahanmuuton vastustajia oli keskiviikkona seuraamassa ja kuvaamassa, kun kurdit marssivat Tampereella. Yllättäen joku kurdimarssille osallistuneista ryhtyi heittelemään kadun toisella puolella olevia suomalaisia ilmeisesti jääkokkareilla.

Välittömästi tämän jälkeen kurdit vielä pahoinpitelivät maahan kaatamalla vanhemman suomalaismiehen, joka lähti kadun toiselta puolelta selvittämään, kuka heitti jääkokkareita. Pian paikalle saapui poliittinen poliisi, joka monien yllätykseksi otti kiinni kolme suomalaista, joista kaksi oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi ja yksi ainoastaan kuvasi tapahtumia.

Tapahtumat tallentuivat YouTuben livestreamiin, joten poliisi ei onnistunut takavarikoimaan videomateriaalia.

16 KOMMENTIT

  1. Arvostin vielä 2014 poliisia hitusen instituutiona ja organisaationa. Muutos asenteissani alkoi (ULLATUS) 2015 ja on jyrkentynyt vuosi vuodelta. Juuri tällä hetkellä suhtaudun poliisiin, kuten kotimaatani kontrolloiviin vihollistaistelijoihin..jokainen tulkitkoot tuon tavallaan 😀

    Mutta mitä tulee, näihin..”kansallismielisyyden keihäänkärkiin” Tuo tuulipukupoppoo syö uskottavuutta, siinä määrin, että tahtoisin itsekin jääkököllä heitä viskata.. Niin monesti tuostakin porukasta on joku kopitettu..eli luulisi edes käsitteiden olevan tuttuja, jopa piintyneimmälle eLamänkvakolulaiselle 😀 Se myötähäpeän tunne, kun syrjäytyneet kiljuvat PIDÄTYSTÄ, kun kyseessä on ihan tavallinen poliisilakiperusteinen kiinniotto 🙂

    • Eiköhän se ole ilmeistä että kyseiset ”keihäänkärjet” on istutettu kansallismieliseen kenttään pitämään ns.tavalliset ihmiset poissa toiminnasta.

      • Kaikenmaailman Marcot, Panut yms… Jos joku matti meikäläinen katselee heidän touhujaan ja vetää yhtäsuurimerkin heidän ja kansallismielisten välille, niin peli on menetetty. Itse en haluaisi tulla edes vitsillä liitetyksi heihin. Siksi olen itsekin monasti miettinyt, että kuka on masinoinut, tämän revohkan, vai ovatko vaan spontaanisti idiootteja, joilla hyvä aie, mutta lopputulos…mitä nyt kulloinkin 😀

    • Totta, kyllä julkisella paikalla ja näissä tapahtumissa (mielenosoitukset, marssit, katutapahtumat) pitää kansallismielisten esiintyä ja pukeutua siististi, olla selvinpäin, käyttäytyä asiallisesti. Turha öyhöttäminen ei hyödytä mitään, nolaa vaan itsensä. Jätetään tuo öyhöttäminen noille huumepäissään ja epäsiisteille oleville anarkisteille, jotka nyt kaikki on elämämkoululaisia.🙂

      • Jep, olin livenä katsomassa pahvihousun karnevaalia, Marco kuin köyhän miehen versio Aatusta vailla mitään asiaa tai karismaa kiihottamassa roskajoukkoa pyhään vihaan. Useampikin tavantallaaja pysähtyi päätään ravistella ihmettelemään, toisella puolella rummun pärinää ja onttoja hokemia toisella puolella harhainen puolimustalainen sylkemässä vihaa vailla mitään ratkaisuja. Revi nyt siitä jotain muuta kuin huumoria.

        • Ja ehkä dramaattisin vahinko, mitä ovat saaneet aikaan, on nämä ”sarjamiekkarit” Haloo! Voidaanko näitä 5-12 striimaajan kokoontumisia edes sanoa mielenosoituksiksi? Marco& kump. ovat aiheuttaneet inflaation koko käsitteelle. Lisäksi riitelevät vielä keskenäänkin..eli marginaali ryhmä, jossa kaikki ovat johtajia mielestään. Vitsiefektinä voitaisiin sanoa, että kyseessä on Siitoin 2.0…mikä taas on surullista, meidän haudanvakavien ”fanaatikkojen” kannalta.
          En näe tuossa porukassa muuta hyvää, kuin ekologisuuden…ennen pitkää hajoavat itsestään luontoon

          • Jos istuisin globalistien pöydässä ja tarkoitus olisi suorittaa väestön vaihto ja kansallisomaisuuden anastus. Valeopposition nosto ja oikean opposition kielto olisi ensimmäisenä esityslistalla.

        • Mikä mahtaa olla oma panoksesi kun tuntuu olvan varaa arvostella muiden tekemisiä?

  2. Ainakin tällä videon poliisilla on selkeä asennevamma. Hän ei ymmärrä että on palveluammatissa. Hän vissiin on v*****ntunut omaan työhönä ja kuvittelee omassa mielessään että saa rikkoa lakia ja toimia juuri niinkuin itse haluaa. Väärin. Laki koskee polsiisiakin jonka tarkoitus on selvittää rikoksia ja pitää yllä yhtesikunnan rauhaa. Marssivat ulkomaalaiset (monikohan lienee luvatta maassa) eivät halunneet vasemmiston kanssa ylläpitää yleistä järjestystä. Tällöin poliisin olisi pitänyt hyökätä niiden kimppuun ja hakata pampuilla sekä käyttää kyynelkaasua mielin määrin. Mutta ei. Sen sijaan pidätettiin uhri ja todistusaineiston videoinut henkilö.

    No, tämä oman elämänsä sankari sai varmaan kiksit tälläkin keikalla. Ja nyt seisoo viikon.

    • Priapismi, eli pitkittynyt erektio voi olla vakava asia ja vaatia jopa välitöntä sairaalahoitoa

  3. Poliisi on sika myös Suomessa. Monikulttuurinen sika. Kurdeja yrittää aina joku imbessilli puolustella. Ne on ihan samaa ihmisjätettä, kuin kaikki muutkin muslimit.

  4. Paskalakit pysyköön lestissään takaamassa sakkoverotuloja neekerinperseeseen aina kun kusipäät politrukit vaatii.

  5. Polliisikonstaapeli vilimillä näyttää ihan Jorma Uotiselta. Liekkö vallan homo?

  6. Poliisi on puolensa valinnut: Sionistien puolen. Poliisihan se on joka seisoo vihaisen, sorretun kansan ja näiden kansanpetturien (joita eduskuntakin täynnä) välissä.

    Poliisin tehtävä ei ole suojella kansalaista, vaan tätä eliittiä.

  7. Poliisi on enää vain loputtoman huono vitsi!
    Poliisi on kaikkea sitä, mitä suomalaisen poliisin pitää olla ja mitä se muutamia poikkeuksia ja yksittäistapauksia poislukien oli ennen wanhaan ennen kuin Suomen poliisista tehtiin Stasi, KGB + pimeyden voimiin luettaviin kommunistisiin salaisiin poliiseihin aina maailman pahimpaan esimerkkiin Josif Stalinin hallintoon sekä hänen käskyläisenä toimineeseen Lavrentiy Beriaan, jonka lempiharrastus ”yksityisaikoinaan” oli pedofilia erityisenä kiinnostuksen kohteena pienet tytöt. Joten tämä ”Räskeliini” on ”hyvässä” seurassa. Tosisin kuin Räskelin, Berian teloitti muitta mutkitta Neuvostoliiton Suuren Isänmaallisen Sodan sankarikomentaja Neuvostoliiton Marsalkka Georgi Žukov.

Comments are closed.