Koti Uutisia Nokia-kaupan skandaalit jatkuvat

Nokia-kaupan skandaalit jatkuvat

0

Torstaina julkaistu Nokian yhtiökokouksen tausta-aineisto paljastaa lisää outouksia Microsoft-kaupassa.

Stephen Elopin 18,8 miljoonan lähtöpalkkion paljastumisen jälkeen saatiin jälleen uusi skandaali, kun Microsoft-kaupan riskeistä kertovassa osiossa yksi riskeistä on, että ”tietyillä ylemmän johtomme jäsenillä voi olla D&S-liiketoiminnan myynnissä muitakin intressejä kuin osakkeenomistajillamme tai johdon intressit saattavat poiketa osakkeenomistajiemme intresseistä”. Microsoft on sopinut maksavansa 70 % Elopin lähtöpalkkiosta.

Nokian tausta-aineistosta ei selviä, keitä näillä tietyillä henkilöillä tarkoitetaan. Mainittakoon että Nokian johtokunnasta Stephen Elopin lisäksi myös Jo Harlow, Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris Weber siirtyvät Microsoftin palvelukseen.

Elopin tultua Nokian palvelukseen syksyllä 2010 on yhtiö irtisanonut noin 40 000 työntekijää ympäri maailmaa. Microsoft-kaupasta on tarkoitus äänestää marraskuussa pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

 
Lähde: Talouselämä