Koti Uutisia Israel loukkasi diplomaattista koskemattomuutta

Israel loukkasi diplomaattista koskemattomuutta

0

Hätäapua palestiinalaisille toimittaneet EU:n diplomaatit joutuivat perjantaina Israelin aggression kohteeksi Länsirannalla. Sotilaat myös takavarikoivat heidän ajoneuvonsa. Ihmisoikeusaktivistit vaativat nyt EU:lta vastatoimia Israelille kansainvälisten lakien rikkomisesta.

Maanantaina Israel hävitti Khirbet al-Makhul -nimisen palestiinalaiskylän, jossa asui 120 ihmistä. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan kyläläisillä ei ollut kunnollisia lupia rakentaa alueelle, vaikka heidän sukunsa ovat asuneet alueella sukupolvien ajan. ”Laittomaan rakentamiseen” vetoaminen on yleinen veruke, jolla Israel ajaa alueen ei-juutalaista väestöä yhä ahtaammalle. Maanantaina tuhottu kylä oli jo kolmas elokuun jälkeen häädetty yhteisö. Palestiinalaiset syyttävät Israelin viranomaisia heidän historiallisten maidensa systemaattisesta takavarikoinnista.

Vaikka asukkaiden kodit oli jo hävitetty, he kieltäytyivät poistumasta alueelta. Punainen Risti pystytti paikallisille telttoja, jotta nämä voisivat pysyä tuhotussa kylässä, mutta tiistaina ja keskiviikkona israelilaissotilaat käskivät työntekijöitä purkamaan myös teltat.

Perjantaina alueelle saapui diplomaatteja useista EU-maista, mutta hekin joutuivat sotilaiden piirittämiksi. Uutistoimisto Reutersin mukaan israelilaissotilaat muun muassa heittivät äänikranaatteja diplomaattien, avustustyöntekijöiden sekä paikallisten niskaan. He myös raahasivat väkisin ranskalaisen diplomaatin ulos autosta ja takavarikoivat koko ajoneuvon.

Nyt alueella olevat ihmisoikeusaktivistit odottavat EU:lta toimenpiteitä Israelin käytöksen johdosta. Heidän mukaansa erityisesti niiden valtioiden, joiden diplomaattien koskemattomuutta Israel loukkasi, tulisi ryhtyä vastatoimenpiteisiin. Paikalla oli henkilöitä ainakin Ranskasta, Britanniasta, Espanjasta, Irlannista ja Australiasta.

Alla Russia Todayn uutisraportti aiheesta: