Koti Uutisia Mustat pantterit uhkaa väkivallalla Zimmermanin vapauduttua murhasyytteestä

Mustat pantterit uhkaa väkivallalla Zimmermanin vapauduttua murhasyytteestä

2

Afroamerikkalainen järjestö Mustat pantterit on uhannut Yhdysvalloissa valkoisia väkivallalla sen jälkeen, kun naapurustovahti George Zimmerman todettiin syyttömäksi mustan nuorisorikollisen murhaan.

Juutalais- ja latinotaustaista George Zimmermania syytettiin murhasta tämän ammuttua mustan teinipojan, Trayvon Martinin, pysäköintialueella helmikuussa 2012. Zimmerman on vakuuttanut jatkuvasti toimineensa itsepuolustustarkoituksessa, ja oikeus totesi hänet lauantaina syyttömäksi Martinin murhaan. Median syyttömäksi leimaama Martin muun muassa mursi Zimmermanin nenän ja hakkasi hänen päätään useaan kertaan asfalttiin.

Tapauksen tultua julki tiedotusvälineet ovat leimanneet Zimmermanin valkoiseksi rasistiksi lietsoakseen vihaa valkoisia kohtaan. Tämä on johtanut rasististen ryhmittymien mellakoiden ja väkivallan uhkaan, mikäli Zimmermania ei todeta syylliseksi. Esimerkiksi Uudet mustat pantterit on uhannut polttaa ”valkolaisten” alueet ja aiheuttaa ”valkolaisille” väkivaltaa. ”Tällä kertaa teemme sen oikein… Tällä kertaa emme tuhoa omia yhteisöjämme. Nyt menemme valkolaisten asuinalueelle ja poltamme sen. Annamme valkolaisten maistaa kipua”, kerrotaan Mustien panttereiden johtajan Samir Shabazzin sanoneen vahvistamattoman lähteen mukaan. Shabazz on kuitenkin aikaisemmin lausunut useita samankaltaisia rasistisia kommentteja, joissa hän kehottaa valkoisten murhiin.

 
Lähteet: Nordfront, Infowars.com

 

Aiheeseen liittyen:

Naapurustovahti todettiin syyttömäksi
Florida varautuu mahdollisiin rotumellakoihin

2 KOMMENTIT

  1. Ihan sama mitä vasurit ja ituhipit yrittää selittää.
    Rodut ja elämänkatsomukset on aina vastakkain.
    Toiset osaa vain vaatia ja tuhota.
    Toiset rakentaa.
    Vahvin selviää.
    Oletko se sinä?. Pitäisikö sinun tehdä jotain sen eteen?.
    Vielä ei ole liian myöhäistä toimia.
    Liity mukaan.
    Eri tasoja on, millä voit olla mukana ja auttaa.
    Ja porukka on mahtavaa.

Comments are closed.