Koti Uutisia Sionismi Latvia sai juutalaisen presidentin

Latvia sai juutalaisen presidentin

2
Egils Levits.

Ukrainan lisäksi myös Latvia sai tänä keväänä juutalaisen presidentin. Toisin kuin Suomessa, Latviassa presidentinvaaleissa eivät äänestäneet kansalaiset vaan parlamentaarikot.

Vaalit voitti 63-vuotias juutalainen juristi Egils Levits. Tuore presidentti on pitkän linjan globalisti, joka on toiminut muun muassa tuomarina Euroopan unionin tuomioistuimessa.

Juutalainen presidentti on valitellut medialle ”pinnan alla kuplivaa” latvialaista antisemitismiä. Levitsin mukaan monilla latvialaisilla on ”synkkiä ideoita kansainvälisistä salaliitoista”.

Latvia joutui globaalin rahaeliitin kuristusotteeseen pian Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Kun Latvia ajautui talouskriisiin 2000-luvulla, ”pelasti” IMF maan talouden pakottamalla hallitusta ottamaan ”hätärahoitusta”, joka ohjattiin talouskriisin synnyttäneille ulkomaalaisille rikollispankeille.

Velan takaisinmaksu jäi latvialaisten veronmaksajien tehtäväksi. Ankarissa lainaehdoissa painotettiin, että rahoja ei saa investoida työpaikkojen tai vientiteollisuuden rakentamiseen, vaan kaikki rikkaudet oli luovutettava ylikansallisille pankeille.

Lähteet: Jewish Telegraphic Agency, Michael Hudson

2 KOMMENTIT

  1. Olihan meilläkin Mannerheim, joka sai Suomen sotaan.

    Tiesittekö että I maailman sodan aikana Saksan keisari, Englannin kunkku ja Venäjän tsaari olivat serkuksia?

  2. Se, että ko henkilö on juristi ei tee hänestä juutalista. Jos hän on saanut ”circumcisio” ja myös synagogan jäsen – kyllä juutalainen. Vaikka uskonto tässä asiassa on viimeinen juttu. Pääasia ettei kommari.

Comments are closed.