Koti Uutisia Kommunistien uhmakas vappumielenosoitus päihitetty Teksasissa

Kommunistien uhmakas vappumielenosoitus päihitetty Teksasissa

31

Teksasilaisen Red Guards Austin -kommunistijärjestön oli tarkoitus järjestää aseistautunut antikapitalistinen ja antirasistinen vappumarssi. Tapahtuman piti olla järjestön vuoden kohokohta, mutta viikonlopun aikana järjestäytyneet kansallismieliset tekivät kommunistien aikeet tyhjiksi.

Alla on lainaus paikallaolijan ylläpitämästä Men of the West -blogista:

Yksi antifasistien hukkaamista lipuista.

“Olimme onnistuneet saamaan luotettavaa tietoa siitä, missä kommunistit tapaisivat, ja aloimme matkata paikalle. Lähestyimme paikkaa kahdessa ryhmässä pohjoisesta ja etelästä. Kommunistit jäivät ansaan kadunkulmaan väliimme niin, että jäljelle jäi yksi hyvin ohut pakoreitti. Olimme piirittäneet heidät kolmesta suunnasta. He eivät aikoneetkaan rynnäköidä tai aiheuttaa ongelmia. Heitä pilkattiin joka suunnasta samalla kun he huusivat takaisin heikkoja sloganeja ja uhkauksia.

Kun he olivat ansassa, heidän ryhmäänsä liittyi lisää heidän tovereitaan, jotka olivat aseistautuneet punaisilla ilmapalloilla, pitsalla ja kärryllä, joka oli täynnä bannereita ja lippuja. Lopulta vapautimme heidät heidän pitsastaan ja useista heidän lipuistaan, vaikka poliisi käski meidän antaa kärry lopulta takaisin. Tänä aikana koditon nainen tuli kysymään minulta, mitä tapahtui. Kerroin hänelle asiasta, jolloin hän ylitti tien ja alkoi kiroilla kommunisteille. Mylvin naurusta.

Lopulta he kyllästyivät olemaan nurkkaan ahdistettuja ja päättivät yrittää pohjoiseen päästäkseen aukealle. Läntisellä puolella olevat miehemme ryntäsivät heidän edelleen.

Kun he olivat päässeet aukealle, asia kävi vaikeammaksi poliisille. Heitä tuli myös lisää mellakka-ajoneuvoissa. Poliiseilla oli nyt pamput esillä, ja muutamia tappeluita oli tapahtunut. Yhden tällaisen tappelun aikana mottasin kommunistia. Pari meidän tyypeistämme todella ärsytti kommunisteja, mikä toimi. Muutamat heistä yrittivät joukolla rynnätä kansallismielisten kimppuun, jolloin löin lähinnä olevaa päähän.

Tämän jälkeen kommunistit lannistuivat ja he koettivat vain pitää puoliaan muodostamalla ihmisketjun. Tämä oli antautuminen. Lukuun ottamatta pientä piikittelyä he tiesivät epäonnistuneensa täysin siinä, mitä he olivat tulleet tekemään.”

Kommunistien tappio oli niin hyvin dokumentoitu, ettei heidän kannattanut edes yrittää väittää saaneensa voittoa. Red Guards Austin julkaisikin hulvattoman raportin päivästä otsikolla: “Taistele, epäonnistu, taistele taas, epäonnistu taas, taistele viimeiseen voittoon.”

“Viimeisessä analyysissä emme voi päätellä, että kansainvälinen työläisten päivä Austinissa olisi ollut menestys, joten tämä julkinen lausunto palvelee väistämättä myös itsekritiikkinä. Maoistinen analyysimetodi vaatii asioiden jakamista kahdeksi niin, että summaamme epäonnistumiset ja tappiot, ja täten voimme muuttaa epäonnistumisen onnistumiseksi.”

Red Guards Austin on järjestänyt saman tapahtuman vuosia, mutta vain kourallinen edellisenä viikonloppuna järjestäytyneitä kansallismielisiä riitti pysäyttämään kommunistit.

Lähde: Men of the West (1, 2)

31 KOMMENTIT

    • “Esimerkillistä toimintaa” Eli ensin itketään miten hirveitä antifasistit on kun ovat väkivaltaisia, tai siis useimmiten “väkivaltaisia”, mutta sitten kun kansallismieliset käyttää väkivaltaa niin se on esimerkillistä toimintaa, tuossahan oikein hehkutetaan miten mennään mottamaan kommaria päähän (mikä itse asiassa on aika vitun vaarallista, koska päähän kohdistuvat iskut voivat aina tappaa)

      Jos kuvio olisi toisinpäin niin täälläkin jo varmaan itkettäis miten pahat antifamurhaajat kiusaa kilttejä oikeistopoikia 😛

      Kyl kai sitä molemmissa puolissa on aina vikaa mutta tää asennoituminen näinkin ihannoiden väkivaltaan on aika huolestuttavaa

      • Maanpetturin turpaan mottaaminen kuuluu jokaisen isänmaallisen ihmisen kansalaisvelvollisuuksiin.

        • Toisaalta kommari voi pitää sinua maanpetturina jolloin se on hänen kansalaisvelvollisuus vetää sinua turpaan?

          Siis eikö täällä kukaan huomaa sitä ristiriitaa siinä että väitätte aina vain turvautuvanne “itsepuolustukseen” mutta kuitenkin kaikesta puheestanne täällä saa kuvan siitä että kansallismieliset on se hyökkäävä osapuoli?

          Vai onko tämä joku “ennalta ehkäisevä isku” juttu?

          • Voisitko juutalainen sitten kertoa ihan suoraan ne oikeat tosielämän tilanteet joissa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen aktiivit ovat olleet hyökkäävänä osapuolena antifasisteja kohtaan?

            Jos et osaa luetella ainuttakaan tapausta, on sinun kommenttisi:

            “Siis eikö täällä kukaan huomaa sitä ristiriitaa siinä että väitätte aina vain turvautuvanne ”itsepuolustukseen” mutta kuitenkin kaikesta puheestanne täällä saa kuvan siitä että kansallismieliset on se hyökkäävä osapuoli? ”

            ..ihan turhaa näsäviisastelua asiasta joka ei ole edes tapahtunut.

            Sinulla on niin kova tarve löytää vikaa Vastarintaliikkeen aktivistien toiminnasta että sinun pitää jo tarttua pelkkiin nettisivulla esitettyihin kommentteihin kun sinulla ei ole mitään muuta todistetta Vastarintaliikkeen aktiivien “pahuudesta”.

          • No eikös se ole aika hyvä todiste siitä että liikkessä on väkivallan ihannoijia jos kerran täällä kommenteissa avoimesti huudellaan että se on suorastaan kansalaisvelvollisuus vetää turpaan “maanpettureita”?

            Ja tämän uutisen äänensävy oli myös että “jee jee kommaria turpaan notta ristus heh heh”

            Ja mites tämä asema-aukion juttu? Itsepuolustusta? 😛

            Ja eikö nuo yllä olevassa uutisessa “pahojen kommarien” kimppuun hyökänneet heebot ollu “kansallismielisia”?

          • Naurattaa tuo sinun useasti käyttämä “notta ristus” möläytyksesi. Et kai vain ole joku pohojalaanen israel-worshipperi? Oletko joutunut kibbutzille ilmaistöihin kun lesta-äiti pakotti? Hah hah hah.. 😀

            Vasemmistolainen kirjoitti:

            “No eikös se ole aika hyvä todiste siitä että liikkessä on väkivallan ihannoijia jos kerran täällä kommenteissa avoimesti huudellaan että se on suorastaan kansalaisvelvollisuus vetää turpaan ”maanpettureita”? ”

            No eikö niin saisi ajatella?

            Sitäpaitsi, videolla näkyy muutamalla kommunistilla olevan rynkky olalla. Mikset kritisoi sitä? Onko sinusta rynkyllä ihmisten tappaminen hyvä asia?

            Vasemmistolainen kirjoitti:

            “Jos kuvio olisi toisinpäin niin täälläkin jo varmaan itkettäis miten pahat antifamurhaajat kiusaa kilttejä oikeistopoikia 😛”

            Kuka näin on itkenyt? En ole koskaan nähnyt Vastarintaliikkeen aktiivien itkevän antifasistien heihin kohdistamasta väkivallasta. Sinä taas itket asema-aukion keppihevosestasi lähes välittömästi.

            Ainoa mistä “itketään” eli todellisuudessa “tuodaan kaikkien nähtäville” on median ja poliisin kaksinaamainen suhtautuminen vasemmistolaisten käyttämään väkivaltaan. Vasemmistolla on paljon laajemmat valtuudet tehdä mitä huvittaa, kun taas kansallismielisiä seurataan sinun tyylilläsi pienintäkin virhettä odotellen. Se ei ole itkua, vaan selkeiden tosiasioiden julkituomista.

          • Et tainnut viihtyä paljon äidinkielen tunneilla koulussa, jos et kerran osaa tekstistä sarkasmia tunnistaa… Viitaten tähän “notta ristus” lausahdukseen joka sinua huvittaa 😉 Ja kun kerran kansallismielinen olet niin varmaan käytät suomenkieltäkin sitten oikein, esim. “worshipperi” ei ole suomalainen sana…notta ristus 😛

            Ja sitten asiaan:

            Se että täällä tuntuu tuo maanpetturuuden käsite olevan, “on eri mieltä”=maanpetturi, niin ei, niin ei saisi ajatella. Vaikka onhan se tietty aina helpompi vetää turpaan kuin alkaa perustella omia mielipiteitään oikeilla faktoilla. Koska jos kaikki erimielisyydet aletaan ratkomaan turpaan vetämisellä niin millä tavalla eroamme sitten esim. ääri-islamisteista?

            “Sitäpaitsi, videolla näkyy muutamalla kommunistilla olevan rynkky olalla. Mikset kritisoi sitä? Onko sinusta rynkyllä ihmisten tappaminen hyvä asia?”

            Ei ole, en hyväksy myöskään antifan väkivaltaa, enkä tietääkseni niin väittänyt missään kohtaan jos palaat edellisiin viesteihini. Mutta toisaalta, pystytkö nimeämään esim. Suomesta tai pohjoismaista tapauksia joissa vasemmistolainen olisi ampunut rynnäkkökiväärillä kansallismielisiä? Ja tuollakin vissiin ammuttiin satoja kansallismielisiä? 😛
            Toki tulee mieleen Norjasta eräs tapaus jossa “kansallismielinen”-ristiritari sen sijaan ampui vasemmistolaisia lapsia kymmenittäin… ai niin eiku, hän ei käyttänyt rynnäkkökivääriä, se oli vain puoliautomaattinen kivääri hups, sittenhän kaikki on okei, ja nehän oli vain muutenkin maanpetturin poikasia 😛

            Joka miekkaan tarttuu se siihen hukkuu.

            P.s en ole vasemmistolainen 😉

          • Kommari = haluaa isänmaansa (jota ei pidä isänmaanaan, koska se on liian nationalistinen ilmaisu eikä kansallisvaltioita muutenkaan ole hänen mukaansa olemassakaan) globaalin eliitin hallitsemaksi alueeksi, jossa maan rakentaneilla ja siellä tuhansia vuosia asuneella väestöllä ei ole sananvaltaa. Eli kommari = maanpetturi.

            Isänmaallinen = haluaa oman maansa ja kansansa parasta. Tätä tuskin kommarikaan pitää maanpetturuutena, tai jos pitää niin se kertoo ainoastaan kommarin lapsellisesta luonteesta ja “hähhää, trollaanpas natseja”-asenteesta, eikä hänen oikeista argumenteistaan.

            Maanpettureita edelleen turpaan ja muilutusreissu pois tämän maan kamaralta.

          • Vasemmistolainen kirjoitti:

            “… Ja kun kerran kansallismielinen olet niin varmaan käytät suomenkieltäkin sitten oikein, esim. ”worshipperi” ei ole suomalainen sana…notta ristus 😛 ”

            Ja taas tämä vasemmistolaisten kestosuosikki “et voi olla aito kansallismielinen jos et ole äidinkielenopettaja tai teet yhdenkin yhdys-s-s-s-ssana virheen” lässytys.

            Oletko tosiaan sitä mieltä että kaikkien isänmaallisten on puhuttava täysin virheetöntä kirjakieltä? Etkö uudempaa lässytystä keksi?

            Kerro vielä, miten ajattelit estää yhdys-s-sanavirheitä kirjoittavia olemasta isänmaallisia? Ja mitäs sitten teet kun saat turpaasi ja jäät alakynteen kun vallankumouksen tehneiden kansallissosialistien joukoissa on yhdysss-s-ss-sanavirheitä kirjoittavia ammattikoululaisia?

            Vasemmistolainen lässyttää lisää:

            “Koska jos kaikki erimielisyydet aletaan ratkomaan turpaan vetämisellä niin millä tavalla eroamme sitten esim. ääri-islamisteista?”

            Miten ajattelit että suomalaisten ja valkoisten Eurooppalaisten tulisi puolustautua raakaa väkivaltaa käyttäviä islamisteja vastaan? Avaamalla rajat entistä avoimemmiksi ja tarjoamalla täyden ylläpidon vai? Miten sellainen tekee meistä parempia kuin ääri-islamisteista siinä vaiheesa kun niitä on täällä liikaa ja niiden kiväärinpiiput osoittaa meitä kohti?

            Vasemmistolainen lällättää:

            “Joka miekkaan tarttuu se siihen hukkuu.”

            Ja se joka pudottaa sen käsistää kuolee ristillä samalla kun hänen lapsensa ja vaimonsa joukkoraiskataan ja ammutaan.

          • Toi yhdyssanavirheistä valittaminen onkin hämmentävä piirre ylimielisten vasemmistopellejen joukossa. Kun vasemmistolaiset ennen edustivat kunnollisia äijäduunaria, joka osasi rakentaa käsillään vaikka koko talon, mutta jolle sataprosenttisen täydellinen äidinkielen kirjoittaminen ei ollut niin justiinsa, niin nykyään lattea lipittävät femiiniset yliopistovasemmistolaiset räkivät fyysistä työtä tekevien “junttiduunareiden” päälle näiden autenttisen kieliopin vuoksi. Kauas on nämäkin ääliöt tulleet muutamassa vuosikymmenessä.

            Jos omia pierujaan haistelevat yliopistovasurit laitettaisiin tekemään fyysistä työtä tai viettämään aikaa oikeiden duunareiden kanssa, ne varmaan kuolisi noin tunnin sisällä paniikkikohtaukseen.

          • No kieliopista valittaminen on kyllä ihan oikeutettua, miten kukaan voisi väittää olevanssa kansallismielinen jos ei edes osaa puhua tai kirjoittaa äidinkieltään?

            Yleisemminkin älykkyys on yksi piirre joka on erityisen korostunut arjalaisissa ja muissa pohjoiseurooppalaisissa kansoissa, joten onkin vallan oudoksuttavaa että niinsanottu anti-intellektualismi on erityisesti kansallismielisissä piireissä suosionsa huipulla. Tyhmyyden ja kouluttamattomuuden ylistäminen kun on se vasemmistolainen toimintamalli, sen takiahan he ihailevat barbaarisia humanoidilajeja afrikasta ja lähi-idästä, oman kotoisan ylivertaisen ihmislajin sijasta.

          • Tä? Siis Pertti perusduunari, joka rakastaa kotimaataan, kasvattaa ison perheen, taistelee kansansa puolesta koko elämänsä läpi kaduilla, mutta ei kirjoita täydellistä suomenkieltä, ei voi olla isänmaallinen?

            Eihän siinä sitten mitään.

          • Puhuin kylläkin kansallismielisyydestä, en isänmaallisuudesta. Nämä ovat kaksi eri asiaa ja niiden välinen ero tuleekin hyvin selkeäksi jos mietit mikä on kansan ja valtion ero. Esimerkiksi Neuvostoliiton alaisessa Virossa se oli selkeää: oli isänmaallisia henkilöitä eli Neuvostoliittoa tukevia ja oli kansallismielisiä henkilöitä eli Viron kansaa tukevia. Luonnollisesti kansallisvaltioissa eroa voi olla vaikeampi tehdä, mutta esimerkkisi Pertti Perusduunari voidaan korvata hypoteettisellä Muhammed Musulmaanilla, joka on syntynyt täällä, tekee töitä täällä ja rakastaa Suomea ja tekee parhaansa Suomen hyväksi, mutta ei osaa Suomen kieltä kuten ei esimerkkisi Pertti Perusduunarikaan, niin onko hän muka kansallismielinen vai pelkästään isänmaallinen?

            On myös hyvä muistaa että kieli on oleellinen ja ehkäpä tärkein osa kansallista identiteettiä ja kieli vaikuttaa myös kansan ominaiskulttuurillisiin piirteisiin huomattavissa määrin. Jos siis ei kunnioita kieltä vaan tietoisesti ylistää niitä jotka sitä virheellisesti käyttävät, ei voi olla kansallismielinen.

            Onhan mahdollista että Pertti teki vain virheen, niitä sattuu kaikille. Mutta jos Pertti jatkaa kielen tuhoamista sen jälkeenkin kun häntä on siitä huomautettu, niin on syytä miettiä tarvitaanko Pertin kaltaisia tekijöitä yhteiskuntaan, eli henkilöitä joilla joko niin saastunut perimä että eivät kykene enää edes äidinkieltänsä käyttämään taikka jotka tietoisesti yrittävät tuhota kulttuurinsa ja kansansa.

      • On aina viihdyttävää huomata “juutalaisen” kommentti. Kansallismielisen ja kommunistin ero tulee siinä, että kansallismielinen taistelee lastensa puolesta globalisteja vastaan ja kommunistit ovat vain yksi globalistien lonkeroista. Jolloin voimme todeta, että kansallismielinen tulee aina olemaan moraalisesti kommunistin yläpuolella, koska hän seuraa luonnon antamaa tehtävää, jälkeläisten olemassaolon turvaamista. Kun kansallismielinen vetelee kommaria turpaan on se täysin oikeutettua.

        • No jos on tuota mieltä niin ei tarvi sit itkeä jos tulee joskus paluupostissa takaisin samalla mitalla 😉

          • Kyllä se olet lähinnä sinä juutalainen joka täällä itket kun sinä et pysty tehottomalla nettiaktivismillasi kaatamaan Vastarintaliikettä.

            Onnettomat näsäviisastelusi eivät saa aikaan mitään merkittävää muutosta, päinvastoin. Ne vain paljastavat sen kuinka sinulla ei ole mitään totuutta puolellasi, ainoastaan vain sanojen kääntely ja vääntely. Ei mitään muuta.

          • Ironia on vahva sinussa “nokkela jewikkä”

            Katsos minun ei tarvitse hyökätä itse kirjoittajaa vastaan tuodakseni pointin esille toisin kun sinä 😀 Yleensä ihmiset hyökkäävät vahvasti itse kritisoijaa vastaan jos eivät kykene kaatamaan/vastaamaan itse kritiikkiin

          • Olen nähnyt sinut täällä useammankin kerran, ja aina sama juttu. Sinä vain valitat ja valitat siitä, kuinka vastarintaliike on väkivaltainen, vaikka me emme ole olleet juuri koskaan hyökkäävänä osapuolena.
            Sitä paitsi, uskotko sinä oikeasti näihin anarkisteihin ja kommunisteihin, jotka harrastavat mellakointia kerran viikossa. Tämä on myös toinen meidän ja noiden välillä oleva ero; me emme laita paikkoja remonttiin, kun lähdemme marssille.
            Ja viimeiseksi: oletko oikeasti juutalainen vai onko nimesi vain huono vitsi?

          • Vasemmistolainen kirjoitti:

            “Ironia on vahva sinussa ”nokkela jewikkä”

            Katsos minun ei tarvitse hyökätä itse kirjoittajaa vastaan tuodakseni pointin esille toisin kun sinä 😀 Yleensä ihmiset hyökkäävät vahvasti itse kritisoijaa vastaan jos eivät kykene kaatamaan/vastaamaan itse kritiikkiin”

            Ja sitten tätä vasemmistolaisten lällätystä. “NÄNNÄNNÄÄNNNÄÄÄ! Mä oon Loldiers of Odin, mulla on kattila ja pellenenä päässä! Mä sainkin sut kiinni! SIEG FAIL! LÄLLÄLLÄÄÄ!”

            Kyllä nyt nolottaa kun vasemmistolainen “servasi” minut ja minulla on niin pieni penis! Ajattele! NIIN PIENI PENIS…

          • Loppuiko sanavarasto kun et muuta keksinyt? Peruskouluun ei ole koskaan liian myöhäistä palata 🙂

            Ja kannattaa miettiä myös sitä kaapin oven avaamista jos penikset noin kovasti kiinnostaa 😀

            Eiks olekin oikein rakentava keskustelu kun aletaan käymään henkilökohtaisuuksiin itse asian sijasta! 🙂

          • Laukaalainen patriootti, missä oli tämän viikon kommunisti/anarkistimellakka? En ainakaan itse huomannut missään, tai viime viikon?

            Mutta vaikka nyt näin sanonkin en muuten ole anarkisti enkä vasemmistolainenkaan, enkä kannata kumpaakaan. Se olenko juutalainen vai en, ei tietääkseni vaikuta omaan sivistyksen tasooni ja ihmisarvooni yhtään mitenkään joten siihen jätän vastaamatta ihan periaatteesta…

          • Ei juutalaisuutesi siihen liitykkään, olin vain utelias.
            Mitä mellakointiin tulee: Ranskassa, tänä vappuna ja kommunistien toimesta.

          • Hmm, no tuo on kyllä ihan totta että Ranskassa oli ilmeisesti kommareiden mellakka vappuna, toki vappu on työväen juhla joten siellä karkasi mopo ehkä käsistä? 😀 En kyllä sitten tiedä yhtään mellakan taustoista, että minkä takia siellä riehuttiin. Esimerkiksi vaikka en anarkisteista välitä ollenkaan niin en silti kiellä sitä tosiasiaa ettenkö haluaisi laittaa esim. arvon pääministerimme autoa lunastuskuntoon (toki haluan painottaa että väkivaltaa en kyseiseen herraan kuitenkaan käyttäisi sillä se ei ratkaise mitään) Mutta en kyllä itse lähtisi aivan summanmutikassa riehumaan ja hajottamaan tavallisten ihmisten omaisuutta, kyllä sillä toiminnalla jokin selvä kohde ja järkevä syy tulee olla. Tämähän monesti juuri anarkisteilla on aivan viturallaan että hajotetaan vain kaikki “koska halutaan hajottaa” siinä ei ole järkeä.

            En myöskään kannata ihmisten mottaamista vain siksi että “halutaan motata”. Itse perustan hyvin paljon sellaisesta vanhan ajan “kunniallinen sotilas” hengestä, ja väkivallan ihannointi ja sen turha käyttö ei kuulu siihen. Tietenkin ymmärrän sen että netissä on helppo huudella vaikka mitä, että en usko että kaikki “maanpetturit hirteen”-huudot nyt aivan 100% tosissaan on tänne heitetty. Silti näitä asioita on aina hyvä ottaa esille.

          • Ystäväiseni, olen tuossa asiassa sataprosenttisesti samaa mieltä kanssasi. Eikö olekin hassua?

          • No siinä tapauksessa toivon että suurin osa liikkeen jäsenistä on sinun kaltaisiasi 🙂 Toki näin Jyväskylässäkin asuneena en ole kovin yllättynyt että siltä suunnalta tulee järkeviä ihmisiä.

            Näin asiaan mitenkään liittymättä on muuten jännä huomata Suomessakin suuret erot ihmisten välillä kun siirrytään etelärannikolta ylemmäs, minulle ainakin tuli aivan järkytyksenä (positiivisena) se että ihmiset jopa tervehtivät toisiaan Keski-Suomessa, toisin kuin synnyinkaupungissani.

          • Olen minäkin Helsingissä käynyt, eikä se sovi minulle sitten ollenkaan.
            Kiitokset kohteliaisuudesta, ja usko pois, suurin osa meistä pyrkii pysymään itse-, kansan- ja maanpuolustuksessa. Mieletön väkivalta ei auta ketään.

          • Vasemmistoreppana lässyttää:

            “Ja kannattaa miettiä myös sitä kaapin oven avaamista jos penikset noin kovasti kiinnostaa 😀 ”

            Käytin vasemmistolaisten ikivanhaa “natseilla on pieni penis” korttia ennenkuin sinä ehdit edes ajatella sitä. Ei kiinnosta penikset, tosin sinähän se vasemmistolaisena niissä hinttarimarsseilla olet vinkumassa ihmisoikeuksia, joten jälleen syytät minua omista teoistasi.

            Vasemmistolainen lällättää vielä loppuun:

            “Eiks olekin oikein rakentava keskustelu kun aletaan käymään henkilökohtaisuuksiin itse asian sijasta! 🙂”

            Olet hyvä esimerkki siitä miksi keskustelu vasemmistolaisen kanssa on ajanhukkaa koska sinä valehtelet jatkuvasti ja kääntelet ja vääntelet sanoja.

            Ensin väitit että Vastarintaliikkeen aktivistit käyttävät aloitteellista väkivaltaa ja lopulta peruuttelit että “ne ajattelee sen käyttöä” sitten vihjailet jo että olen homo joka on oikein tyypillistä vasemmistolaisten väittelytaktiikkaa ja sitten sössötät siitä kuinka sinä itseasiassa olit parempi tässä väittelyssä koska sinä pysyit asiassa ja minä en jne.

            Kaikki nämä ovat juuri sitä mistä Hitler kirjoitti jo aikoja sitten. Vasemmistolaisen kanssa väittely on yhtä tyhjän kanssa koska se valehtelee ja vääntelee sanoja joka ikinen kerta.

            Siksi minä kannatan väkivallan käyttöä vasemmistolaisia kohtaan aina puhumisen sijasta ja varsinkin siitä syystä kun se on niin huvittavaa että omasta mielestään nokkela ja huippuälykäs vasemmistolainen saa naama veressä turpaansa pelkän ammattikoulun käyneeltä “junttinatsilta” joka kirjoittaa hunooa suomenkieltä. Siinä on sellaista kohtalon ivaa joka jaksaa aina hymyilyttää. 😉

  1. Vuoroin vieraissa. Näinhän hyvät tavat edellyttävät. Siispä ei mitään moitittavaa.

Comments are closed.