Koti Aktivismiraportit Katuaktivismia Porissa kansanmurhan vastaisella viikolla

Katuaktivismia Porissa kansanmurhan vastaisella viikolla

5

Porin ryhmä päätti jalkautua lauantaina 24.3 Eetunaukiolle Porin keskustaan jakamaan jo paljon julkisuutta valtamediassa ja sosiaalisessa mediassa saaneita SPR:n rasisminvastaisen viikon kampanjasta ironiaa tekeviä lehtisiä. Saamamme vastaanotto olikin pääasiassa neutraalia ja positiivistakin, ja ihmiset näyttivät ohi kulkiessaan aktivisteille peukkua.

Aktivismin aikana käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja. Paikalle osui vanhempi mieshenkilö; miehen keskusteltua lyhyen aikaa aktivistimme kanssa kävi ilmi, että hänen mielestään valkoiset ovat kaiken rasismin alku ja juuri. Mies muun muassa väitti aktivistillemme suomalaisten aiheuttavan nälänhätää maailmalle. Aktivistimme pyysi miestä perustelemaan vähintään kummallisia näkemyksiään ja tarkentamaan, missä maailmankolkassa kansamme olisi nälänhätää aiheuttanut. Mies ei kuitenkaan osannut perustella mielipiteitään yhdelläkään järkevällä lauseella. Eräs nainen kummasteli sävyltään irvailevan kampanjalehtisemme lausetta ”rasismi ei kuole ennen kuin valkoinen rotu on hävitetty”. Aktivistimme selitti tämän olevan puhdasta satiiria, ja tämän jälkeen nainen ymmärsi ettemme todellakaan halua oman rakkaan rotumme kuolevan pois vaan päinvastoin haluamme sen selviytyvän, kehittyvän edelleen ja elävän tuhansia ja taas tuhansia vuosia. Tämän jälkeen nainen ilmaisi suhtautuvansa asiaamme neutraalisti.

Paikalla olivat sattumalta myös Satakunnan vasemmistonuoret jakamassa esitteitään sekä tarjoilemassa kahvia. He olivat mainostaneet Facebookissa tätä tapahtumaansa ”rasisminvastaisen viikon telttailuna”, mutta heillä ei kuitenkaan ollut telttaa edes mukanaan; kävi ilmi, ettei uusavuton vasemmistonuoriso ollut osannut koota sitä. Aluksi he tyytyivät vain pällistelemään aktivisteja ja kohtasivat kuvaajamme jopa hymyssä suin.

Läsnäolomme kuitenkin häiritsi heitä lopulta niin paljon, että eräs vasemmistonuorista päätti soittaa paikalle poliisit ja valittaa heille asiasta. Tämä oli mielestämme ainoastaan huvittavaa, etenkin sillä he olivat kirjoittaneet sosiaaliseen mediaan tarjoavansa ”jokaisen ihmisarvoa kunnioittavaa keskustelua”. Ilmeisesti kansallissosialisteilla ei kuitenkaan ole vasemmistonuorten silmissä sen vertaa ihmisarvoa, että he saisivat kokoontua julkisella paikalla ilman, että joku puuttuu asiaan.

Poliisi tulikin paikalle alta aikayksikön kahden autollisen voimin. Toisen auton poliisi suuntasi heti ensimmäisenä vasemmistonuorten luo, ja tälle työväen vallankumouksen etulinjan taistelijat alkoivatkin hermostuneen ja hätäisen näköisinä valittamaan läsnäolostamme. Toisen auton poliisit ajoivat jututtamaan aktivistiamme ja keräsivät häneltä henkilötiedot ylös.

Jaettuamme hetken aikaa materiaalia ja poliisien katsellessa vierestä eräs vasemmistonuorista lähestyi meitä ja alkoi väitellä kanssamme. Hän antoi puheenvuorossaan ymmärtää, että Vastarintaliikkeellä ei olisi oikeutta kampanjoida rasisminvastaisella viikolla, vaan meidän tulisi pitää ”oma viikkomme” jonain muuna ajankohtana. Saimme kuulla täysin päättömiä argumentteja esimerkiksi siitä, että romanit olisivat jotenkin musiikillaan ja pukeutumisellaan rikastuttaneet suomalaista kulttuuria. Kuulimme myös, että suomalaisten itsensä syntyvyyteen panostamisen sijaan on päästettävä etnisesti vierasperäisiä ihmisiä massoittain Pohjolaan syntyvyyslukuja nostamaan. Vasemmistolainen ei myöskään ollut koskaan edes vilkaissut Vastarintaliikkeen poliittista manifestia, vaikka hän esiintyi keskustelussa sen oloisena, että hän olisi tiennyt ajatuksistamme ja ideologiastamme enemmän kuin me itse.

Kenties hieman nolostuneina äskeisestä keskustelusta vasemmistonuoret alkoivat pian kerätä tavaroitaan ja poistua paikalta. He yrittivät vielä suostutella meitä ”vaihtamaan puolta”, mutta teimme selväksi, ettemme ole tätä tekemässä. Tämän jälkeen he poistuivat Eetunaukiolta kahvipannuineen ja lippuineen samaan aikaan kun me jatkoimme lehtisten jakoa hyvällä menestyksellä. Tämä tapaus osoitti selvästi Porin katujen kuuluvan kansallissosialisteille.

Jonkin ajan kuluttua tästä huomasimme, että hieman kauempana meistä kadulla makasi mieshenkilö kouristuksissaan. Riensimme auttamaan apua tarvitsevaa, ja paikalle tuli myös muita auttajia aktivistiemme lisäksi pitämään sairaskohtauksen saanutta henkilöä tajuissaan. Aukiolle soitettiin ambulanssi noutamaan mies pois.

Kun kaikki lehtiset oli jaettu, oli aika päättää päivän katuaktivismi ja siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon. Kävimme tutustumassa ”Sodan värit” -näyttelyyn Rosenlew-museossa. Näyttely esitteli harvinaisia värivalokuvia jatkosodan ajalta. Tuolloin kuvaukseen käytettiin lähes pelkästään mustavalkofilmiä, mutta suomalaissotilaat saivat saksalaisilta värillistä kinofilmiä kokeiltavaksi. Värivalokuvista tehdyt suurennokset esittelivät elävästi tuolloisia tapahtumia sekä rintamalla että rintaman takana.

Tämän jälkeen oli aika päättää onnistunut päivä ja siirtyä kotimatkalle. Voi vain todeta sanomallemme olevan selvästi tilausta porilaisten keskuudessa. Porin paikallisryhmä lupaa palata Eetunaukiolle painavaa sanomaa mukanaan jo lähitulevaisuudessa.

5 KOMMENTIT

  1. Kohta varmaan saamme lukea jostain punarkkifoorumilta kuinka kamalat natsit hakkasivat miehen katuun ajettuaan ensin heidät ja poliisit pois turvaamasta ihmisten koskemattomuutta…

    • Varmasti, voin kuvitella, kun tuo sairaskohtauksen saanut ukko onkin yhtäkkiä ”pahoinpitelyn uhri”. Ja kohta YLE, Helsingin sanomat, IS ja muut kuonalehdet kirjoittaa: ”Uusnatsifasistit olivat jakamassa rasistista vihaamateriaalia kadulla kun hyökkäsivät viattoman ohikulkijan kimppuun.”🙂

Comments are closed.