Koti Uutisia Ulkomaat Kansallismielinen tunnusti kulttuurimarxistipoliitikon ampumisen

Kansallismielinen tunnusti kulttuurimarxistipoliitikon ampumisen

1
Stephan Ernst.

Viime viikolla Saksan poliisi pidätti pitkän linjan kansallismielisen miehen, jonka epäillään surmanneen tunnetun kulttuurimarxistipoliitikon kesäkuun alussa. Hän ampui poliitikkoa päähän tämän kotipihalla ja jäi myöhemmin kiinni DNA-jäljen vuoksi.

Ammutuksi tullut Walter Lübcke profiloitui väestönvaihdon kannattajaksi erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan ja siitä eteenpäin. Hän aiheutti paikallistasolla polemiikkia muun muassa vaatiessaan pakolaiskeskuksen avaamista Pohjois-Hesseniin. Tuolloin hänen raportoitiin saaneen runsaasti uhkauksia.

Nyt murhasta vangittuna oleva 45-vuotias Stephan Ernst on tunnustanut ampumisen ja kertoo toimineensa yksin. Lisäksi poliisi kertoo pidättäneensä kaksi muuta miestä, joiden osuutta asiaan selvitetään.

Lähde: The Local

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here