
Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan Isis-terroristijärjestöä tukemaan matkustaneilla Suomen kansalaisilla “on oikeus palata Suomeen”. Tiettyjen terroristien paluuta tulee ministerin mukaan jopa vauhdittaa.
“Suomen kansalaisilla” viitataan käytännössä rotumuukalaisiin, jotka ovat onnistuneet saamaan Suomen passin. Hallituksen mukaan globalistien luomat “kansainväliset ihmisoikeussopimukset” velvoittavat Suomea auttamaan muukalaisterroristeja.
Sisäministeri tahtoo tuhlata veronmaksajien rahaa hankkeisiin, joilla selvitettäisiin Suomen passia kantavien terroristien olosuhteet Lähi-idässä sekä tarjottaisiin näille tukea. Ohisalo tahtoo myös varmistaa, ettei yksikään “suomalainen” terroristi saa kuolemantuomiota konfliktialueella.
Ohisalo tahtoo kiirehtiä erityisesti Isis-lasten palauttamista Suomeen. Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkisen mukaan nais- ja lapsiturvapaikanhakijat muodostavat Suomelle miehiäkin suuremman terrorismiuhan.
– Isompi ongelma tällä hetkellä ovat naiset ja lapset, jotka ovat siellä leireillä. Sellainen ajatus, että naiset olisivat jotenkin viattomia uhreja, ei pidä paikkaansa, Mankkinen totesi Yleisradion A-Studiossa keväällä.
Mankkinen painotti, etteivät naispuoliset Isis-jäsenet kuulu järjestöön yleensä vastentahtoisesti vaan aidoista ideologisista syistä. Hänen mukaansa on erittäin todennäköistä, että Isis-alueilta Suomeen palaavat naiset ovat osallistuneet monipuolisesti terroristiseen toimintaan eivätkä ole suinkaan aikeissa luopua maailmankatsomuksestaan.
Mankkinen totesi keväällä, että myös Isis-lapset ovat ”uhka, koska heidät on varmasti kasvatettu siihen ideologiaan”. Yleisradio muistutti siitä, että Suomessa on paljastettu jo toistakymmentä vuotta toiminut ääri-islamistiverkosto, jonka keskiössä ovat olleet naiset.
Kevään A-Studio-keskusteluun osallistunut jihadismitutkija Juha Saarinen vahvisti, että naisilla on merkittävä rooli terroristijärjestöissä. Islamistinaiset ovat Saarisen mukaan jo muodostaneet Euroopassa terroristi-iskusoluja.
Lähde: Ilta-Sanomat
Sisäministeri kasvattamassa terrorismin uhkaa, todella omituista, mikä ihme lienee sisäministerin todellinen agenda. Mahdollisesti kyseessä on vain ministerin taitamattomuus ja suoranainen hölmöys, mitään järjellä perusteltua tai rationaalista perustetta ei ministerin vaatimuksille ja kannanotoille ei löydy.
Mikäli mädättäjä saa tahtonsa läpi ja nämä mustakaapuiset “rauhanlähettiläät” saadaan Suomeen turvaan….ja kun ensimmäinenkin heistä syyllistyy johonkin terroritekoon, tahi edes etäisesti linkittyy siihen. Toivon koko sydämestäni, että joku tekee ministerille “Ernstit”
Maria “En-pelkää-natseja” Ohisalo… tämä kansanpetturi aikoo nostaa pakolaiskiintiötä vaikka väkisin ja lisätä homolobbausta / tehdä transulakiuudistuksia. Oli vastenmielistä kuunnella tämän puhetta vihreiden puoluekokouksessa…
Se pitää laittaa pelkäämään… Ei nämä rotat ymmärrä kuin rankkaa ruumiinkieltä, kuten rakastamansa parasiittilemmikitkin. Karu herätys on paikallaan näille pettureille.
https://www.vastarinta.com/kansallismielinen-tunnusti-kulttuurimarxistipoliitikon-ampumisen/
Otetaanpas Saksasta oppia. Maanpetturit ja loiset täytyy laittaa ruotuun. Ei tätä taistoa muuten voiteta.
Mitä enemmän nämä Ohisalon kasvatit Suomessa riehuu sen enemmän Ohisalon saa tukea ihmisten kyttäämiseen jne. Perus kuvio.
Aivan totaalinen sekopää tuo ämmä. Suomen täydellinen romahdus on lähellä. Saavat vilkuttaa hyvästit kahden prosentin talouskasvulle, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia.
Miten nuo kansanpetturipoliitikot edes kehtaa laukoa tuollaista? Käsittämätöntä.
Eiköhän kirkko pridetyksen ja lastennussimisen lisäksi vielä majottattaisi nämäkin kurkunleikkaajat suojiinsa niin kun se on vuosia majottanu ja suojellu laittomia tunkeutujia. Ev.lut kirkko on suomalaisten kansanmurhaa edistävä rikollisorganisaatio.
https://mvlehti.net/2019/06/30/paivan-kuva-selvitetaan-ja-julkaistaan-turvapaikanhakijoiden-kustannukset/
(((Hallitus))) äänesti vastaan…
100 000 € per moniosaaja – tuossa aikalailla täysihoidon vuosikulut. Viime vuonna tuli 90 000, 2014–2016 yli 200 000… Laskekaa siitä.
Suomen väkiluku on yht’äkkiä noussut 10 %… Aika huolestuttavaa.
Tässä pikaisesti kehittelemäni hybridi-isku, jonka tarkoituksena on vastustaa Isis-vaimo-oletettujen paluuta:
— Haastatellaan jotakuta potentiaalista tulijaa.
— Hän kertoo olevansa Vastarintaliikkeen jäsen tai ainakin kannattaja.
— Samalla voidaan tietenkin kysellä muitakin islamiin ja poliittiseen toimintaan liittyviä kysymyksiä.
Comments are closed.