Koti Uutisia Ulkomaat Hitler ja Lenin vastakkain pormestarivaaleissa

Hitler ja Lenin vastakkain pormestarivaaleissa

6

Pienessä Yungarin kaupungissa Perussa pormestarivaalitaistelu huipentuu kahden ehdokkaan, Hitler Alba Sanchezin ja Lenin Vladimir Rodriguez Valverden väliseen taisteluun äänistä. Vaalien ennakkosuosikki on Hitler, joka on jo entuudestaan toiminut kaupungin pormestarina vuosina 2011 ja 2014.

Hitlerin pyrkimykset takaisin pormestariksi heijastuvat hänen vaalimainoksistaan: ”Hitler kansan puolesta”, ”Hitlerin paluu” ja ”Hitler on hyvätahtoinen”.

Ehdokkaiden nimet ovat saaneet huomiota kansainvälisessä mediassa, ja monet ovat kysyneet varsinkin Hitlerin nimen alkuja. Tähän herra Hitler vastaa, että hänen isänsä mielestä nimi kuulosti ulkomaalaiselta ja mukavalta ja että siksi he antoivat kyseisen nimen pojalleen. Hän väittää myös, että hänen vanhemmillaan ei ollut tietoa siitä, kuka Adolf Hitler oli.

Maana Peru on entuudestaankin tullut tunnetuksi siitä, että sen kansalaisilla on omituisia nimiä. Esimerkiksi jalkapallon nuorten maajoukkueessa maata edusti Osama Vinladen.

Lähde: Nordfront

6 KOMMENTIT

  1. Onko tuolla niinkään väliä jos judenbookki blokkaa, muitakin informaatiokanavia on edelleen olemassa.
    Peru ei taida muutenkaan olla katettu känny-/tietotekniikkaverkolla ihan topografisista syistä, joten sähköisen informaation ulkopuolelle jää aika suuri osa ihmisistä.

  2. Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä. Kaivakaapa internetin syövereistä Venzuelalaisen ammattiterroristi Carloksen nimi.

    • Ilich Ramirez Sanchez, lähtöisin rikkaasta Venezuelalaiskodista. Eitarvitse internetiä kun herrasta kertova opus on kirjahyllyssä käden ulotuvilla.

Comments are closed.