Koti Uutisia Facebook taipuu kansallismielisten vaatimuksiin Puolassa

Facebook taipuu kansallismielisten vaatimuksiin Puolassa

0

uk_puola_itsenaisyyspaiva

Puolan itsenäisyysmarssi Marsz Niepodległościn Facebook-sivu suljettiin vihapuheen takia noin 270 000 tykkääjästä huolimatta. Facebookin Euroopan-käytäntöjen vastaava Richard Allan totesi, että sivu kiellettiin, sillä siellä käytettiin puolalaista kansallismielistä falanga-symbolia, joka esittää miekkaa pitelevää kättä. Tunnus ei ole kielletty missään maassa.

Kansallismieliset järjestävät itsenäisyysmarssin vuosittain 11. marraskuuta Varsovassa. Tänä vuonna marssin slogan on ”Puola on Euroopan linnake” (islamia vastaan). Noin 50 000 henkilön odotetaan osallistuvan tapahtumaan.

Puolan oikeusministeri Patryk Jaki sanoi keskiviikkona, että hänen ministeriönsä pohtii virallisen vastineen tekemistä Facebookille puolalaisten kansallismielisten sivujen ja henkilöiden järjestelmällisestä sensuroinnista.

Facebook on sittemmin pyörtänyt päätöksensä ja palauttanut itsenäisyyden marssin sivun todeten, ettei kansallismielinen symboli tässä asiayhteydessä välttämättä kiihota kansanryhmää vastaan tai rikolliseen käytökseen.

 

Lähteet: Diversitymachtfrei.blogspot.com, Reuters

Lue myös: Matkaraportti: Puolan itsenäisyyspäivän marssi