Liian usein on kansallissosialismi leimattu “vihaiseksi aatteeksi” ja sen edustajat yleistäen lokeroitu “vihaajiksi”. Ne ihmiset, myös kansallissosialistien riveistä, jotka voivat käsi sydämellä sanoa vihaavansa jotakin toista olentoa, eivät ole ymmärtäneet tai sisäistäneet kansallissosialismin perimmäistä ajatusta. Luonnon luoma on ihmisen arvostelun yläpuolella, emmekä me voi edustamamme aatteen ajajina sanoa todella vihaavamme mitään tai ketään maailmaamme luonnostaan kuuluvaa olevaa. Totta kai voimme inhota joitakin tiettyjä ominaisuuksia, jotka ovat joillekin roduille ominaisia, ja asettaa eri lajeja ja rotuja hierarkioihin, mutta emme vihata. Inhoaminen ja eriarvoistaminen ovat luonnollista toimintaa ihmiselle ja toki muillekin eläinkunnan edustajille. Syrjintä ja ei-toivotun aineksen tarkoituksellinen eristäminen on toivottavaa ja välttämätöntä, mutta se ei edellytä vihaamista.
Aivan kuten katkeruuskin, myös viha heikentää ihmistä. Siksikään se ei sovi kansallissosialistille. Jokaisen meistä on kyettävä jokaisella hetkellä ajattelemaan kirkkaasti ilman vihan tai katkeruuden sumentavaa harsoa silmiemme edessä. Viha johtaa hätiköityihin johtopäätöksiin, äkkipikaistuksissa tehtyihin ratkaisuihin ja yleiseen eripuraan omiemmekin keskuudessa. Pahimmassa tapauksessa viha ja katkeruus tuhoavat yhteisöjä repien ne hajalle tarpeettoman väkivallan ja perättömän loanheiton vuoksi. Siis ei mitään hyvää?
Kyllä vihassakin on hyvät puolensa, jotka ilmenevät ainoastaan fyysisen suorituskyvyn hetkellisenä lisääntymisenä, mutta en näe, kuinka tästäkään olisi hyötyä arjen askareissa tai aktivistin jokapäiväisessä työskentelyssä aatteen eteen. Sen palon, joka meitä ajaa kansallissosialismin tiellä eteenpäin, on synnyttävä rakkaudesta ja ylpeydestä rotuamme, maatamme ja kansallisuuttamme kohtaan, sillä vain silloin se palo on aitoa. Motivaation lähteenä ei saa olla pelko, viha tai katkeruus, vaan usko, voima, rakkaus ja ylpeys, jotka meidän jokaisen tulisi asettaa elämässämme tavoittelemisen arvoisiksi asioiksi.
Vasta mahdollisen taistelun kohdatessa on viha valjastettavissa hyödylliseksi aseeksi. Silloin se on ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. Kuvitelkaa taistelija, joka kokee kaiken rakastamansa uhatuksi ja jota ajaa eteenpäin voimakas usko asiansa oikeellisuuteen. Kuvitelkaa sen jälkeen kansa, joka on rakentunut edellisen kaltaisista sotureista. Voiko sellaista kansaa voittaa ja sen asuttamaa maata valloittaa? Vastaus on ilmiselvä Ei.
Pitäkäämme mielemme kirkkaina vihasta ja katkeruudesta, vaikka elämämme aika siihen kaikki edellytykset antaisikin.
Loistava kirjoitus!
Hyvin kirjoitettu. En itsekään tunne vihaavani vieraita rotuja, vaikka kannatan rotujen erillisyyttä. Kuten joku alan mies kirjoitti, kansallissosialismi ei ole vieraitten vihaamista, vaan omiensa rakastamista.
Hieno kirjoitus aiheesta josta ei juurikaan ole puhuttu. Aivan oikeita huomioita, joita ei itsekään ole tullut huomatuksi.
Kiitokset kirjoittajalle!
Pohdintaa herättävä kirjoitus. Järki ja tunteet on pidettävä isommissa päätöksissä ja tekemisissä erillään. Todellakin viha voi sokaista ja tehdä päätöksistä harkitsemattomia elämän joka osa-alueella, koskee myös muita tunteita.
Erittäin hyvä kirjoitus ja pysäyttää varmasti kaikki hetkeksi miettimään oikeasti asioita.
Täyttä asiaa! Kansallissosialisti taistelee kansansa, luontonsa ja kulttuurinsa puolesta. Mikäli taistelu ei olisi rakentavaa ja sillä ei olisi päämäärää, olisi se nihilististä ja hyödytöntä. Todellinen arjalainen kykenee hallitsemaan tunteensa ja toimimaan raivokkaasti asiansa puolesta ilman impulsiivista vihaamista. Tämä itse asiassa erottaa meidät monista muista roduista.
Viha ja rakkaus ovat erottamattomasti yhteydessä. Jos rakastaa jotain, se tarkoittaa että vihaa tämän vihollisia. Viha ja rakkaus aina kulkevat yhdessä. Ei ole rakkautta ilman vihaa, eikä vihaa ilman rakkautta. Voiko rakastaa omaa äitiää ja samalla olla vihaamatta hänen murhaajaan? Ei onnistu!
Kun kansallissosialisti rakastaa kansakuntansa – hän samalla vihaa kansakunnan vihollisia. Tämä on oikein, tulee rakastaa ja tulee vihata – sitä sanotaan elämäksi, ja miten voimakkaampi rakkaus ja viha siten täydellisempi, tarkoituksenmukaisempi ja jalompi on kansallissosialistin elämä.
Tuossakin on järjen jyvä, mutta näkisin silti vihan tarpeettomana ja liian primitiivisenä välineenä käytettäväksi arjen toimissa. Kuten kirjoituksesta ilmenee taistelu ja muut fyysiset konfliktit ovat asia erikseen. Ajat ovat muuttuneet, samoin ihminen ja kehityksen mukana joidenkin asioiden, aivan kuten vanhentuneiden käyttöesineidenkin, tarpeellisuus tulee kyseenalaistaa.
Comments are closed.