
16-vuotiasta Pohjois-Carolinassa asuvaa teiniä epäillään vanhempiensa murhasta. Hän on myöntänyt teot ja kertonut syyksi vanhempiensa rangaistusmenetelmät, kuten iPodin takavarikoimisen.
Murhaaja Vincent Parker aseistautui viime joulukuussa pippurisumuttimella, kahdeksalla veitsellä, alumiinisella pesäpallomailalla sekä sorkkaraudalla. Hän meni yläkertaan äitinsä Carol Parkerin luokse. Kun Parkerin äiti tuli kylpyhuoneesta ulos, antoi Vincent tälle pippurisumutetta. Tämän jälkeen hän puukotti äitiään yli kaksikymmentä kertaa pitkin kehoa, minkä lisäksi hän pahoinpiteli tätä pesäpallomailalla sekä sorkkaraudalla niin kauan, että uhri lopetti hengittämisen.
Tämän jälkeen Parker meni alakertaan odottamaan isäänsä kotiin. Kun tämä saapui, iski Parker isäänsä sorkkaraudalla päähän sekä puukotti häntä rintaan ja selkään. Tämän jälkeen poika poistui kotoaan, minkä jälkeen haavoittunut isä sai soitettua poliisille. Hän oli elossa vielä poliisien saapuessa, mutta kuoli myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.
Murhaajaa tullaan syyttämään kahdesta toisen asteen murhasta.
Lähde: RT
Käsittämätöntä. Miten voi tappaa vanhempansa noin vain?
Entisen pääministerin Matti Vanhasen isähän jo selitti mustien älykkyydestä.
On tainnut kaveri nauttia muutakin kuin aspartaami-juomia. Kaveri loi itselleen kerralla paremman tulevaisuuden. Enää ei tarvi miettiä saako sitä ipodia vai ei silloin kun mieli sitä tekee. Onkohan muuten Carolinassa kuolemantuomio voimassa? Loppuelämä voi olla liian lyhyt uskoonkin tulemiseen.
Ei ollut ylläri, että asialla haribo…
kas kas- värinen on laittanut peukaloa alaspäin, ihme…
Comments are closed.