Itsenäisyyspäivä – kaunis perinne, paljon ristiriitaisia tunteita. Harva kansallismielinen kykenee ilman kyynisiä ajatuksia juhlistamaan “itsenäisyyden muistopäivää” ja karistamaan mielestään isänmaallisen rekvisiitan takana piileskelevän kolkon ja kuolleen todellisuuden. Me olemme aseista riisuttua kansaa, ja itsenäinen Suomi tarvitsee uuden vapaustaistelun toteutuakseen.
Tuntuu turhalta ja vähän ilkeältäkin edes pyöritellä itsenäisyyden käsitettä ja sen soveltuvuutta nyky-Suomeen. Itsenäisyys on vapautta ulkopuolisten voimien kontrollista. Se on vapautta ajatella ja toimia kuten itse parhaaksi näkee. Se on vapautta ajaa omaa hyvinvointia ja kukoistusta. Tietenkään poliittisesti korrekti, monikulttuurinen ja markkinoiden alistama EU-Suomi ei ole itsenäinen. Itsenäistä ei ole suomalainen kansa, sillä sen äänellä ei ole juuri merkitystä maamme politiikan kulkuun. Itsenäisiä eivät ole myöskään valtiojohto, sillä talous ja ylikansalliset poliittiset elimet päättävät politiikasta heidän puolestaan. Tästä voimme syyttää lähinnä itseämme.
Itsenäisyys ei ole saavutettu etu. Vapauden puolesta on taisteltava aktiivisesti, tai sen menettää välittömästi. Suomi on vyörynyt yhä kauemmas itsenäisyyden ihanteesta sitä mukaa, kun se on unohtanut oman etunsa. Höveli ja suvaitsevainen Suomi on myötäillyt paitsi ulkomaiden vaatimuksia myös kotimaisia suomalaisvastaista politiikkaa ajavia liberaaleja, monikulturisteja ja äärivasemmistolaisia. 1980-luvulta lähtien viimeksi mainitut ovat toki menettäneet asemansa lähes täysin kahdelle edelliselle. Vieraskorea Suomi on menettänyt motivaationsa puolustaa vapauttaan. Itsepuolustuskyvytön on jo käytännössä orja.
Itsenäisyyttä ja vapautta puolustetaan voimalla, niin raadollista kuin se onkin. Maailmanpolitiikan raskassarjalaiset ovat kansainvälisiä sotilasmahteja ja pelättyjä asekauppiaita. Kansan omanarvontunne ja itsenäisyys ovatkin verrannollisia sen asevoimiin. EU on taitaen rakentanut illuusiota ikuisesta eurooppalaisesta rauhasta, mutta kriisikapitalismissa ainoa, johon voi luottaa, on lopulta epävarmuus. Ainoastaan vahva puolustus takaa rauhan. Puolustusvoimilla on strategisen ja taktisen tehtävänsä lisäksi myös toisenlainen ulottuvuus: armeija on yhä useammille suomalaisnuorille ainut kosketus elämään luonnossa kovan paineen alaisena. Jokainen vapaa ihminen pystyy kestämään kylmyyttä, kosteutta, pimeyttä, fyysistä rasitusta ja välillä epäoikeudenmukaistakin kohtelua taipumatta. Kautta historian se on ollut tuhansien kansojen vapauden hinta.
Palkka-armeijan ja vapaaehtoisuuden kannattajat unohtavatkin varusmiespalveluksen yhteiskunnallisen ja kasvattavan luonteen täysin. Jos puolustus jätettäisiin ainoastaan ammattisotilaiden huoleksi, suistuisi keskivertojen suomalaismiesten henkinen taso entistä alemmaksi. Miksi haluaisimme kasvattaa maahamme lisää luonnosta vieraantuneita hedonisteja, jotka eivät ole valmiita taistelemaan arvojensa puolesta? Miten kansa voi olla vapaa, jos enemmistö siitä ei osaa eikä edes halua taistella?
Rauhanaatteen kannattajan vapaus on yhtä paperinohutta ja lapsenomaista kuin hänen maailmankuvansa. Kun vasemmisto vaatii alati ankarampia leikkauksia puolustusbudjettiin ja varusmiesten määrän vähentämistä, hiipii mieleen muisto vuosien takaa. Koulullemme oli kutsuttu puhumaan New Age -kristillisyyttä edustanut mies. Hieman omalaatuinen keski-ikäinen herra kehotti kaikkia suomalaisnuoria alkamaan totaalikieltäytyjiksi, ja hän kertoi naama peruslukemilla, että mikäli Suomi lakkauttaisi armeijan kokonaan, saisi kansakunta siitä niin runsaasti positiivista karmaa, että se estäisi hyökkäyksen tänne. Sekulaarin vasemmiston puolustuspolitiikka onkin kuin hengellisestä kapulakielestä riisuttua ääriuskonnollisuutta. Silmät sulkemalla ja mukavia asioita miettimällä kaikki paha katoaa maailmasta. Tuskin!
Puolustusvoimien leikkaukset kertovat selvästi, että suomalainen mielenlaatu on alkanut kasvaa pahasti kieroon; vapautta ei arvosteta, aseita jopa hävetään. Eräs oman aikamme tunnetuimmista vapaustaistelijoista, kapitalismikriitikko Theodore Kaczynski näkikin, että rauhanaate ja vasemmistolaisuus ovat ennen kaikkea psykologisia häiriöitä. Kaczynski koki, että markkinaliberalismin kansainvälinen tuhokoneisto on riistänyt kansojen ja luonnon vapauden, eikä länsimaiden poliittisia aktivisteja vaivaava vasemmistolainen mielenlaatu kykene haastamaan uhkaa uskottavasti. Vasemmisto on hänestä liian heikko ollakseen vapaa. Hänen mukaansa vasemmistolainen maailmankatsomus perustuu muun muassa krooniselle alemmuuskompleksille.
Jos olemme poliittisesti korrekteja ja uskomme tasa-arvoon, tunnemme pakostakin itsemme voimattomiksi ja inhoamme ajatustakin siitä, että joutuisimme vahingoittamaan hyökkääjää itsemme puolustamiseksi. Kaczynskin mukaan vasemmisto vihaa myös kaikkea, mikä on vahvaa, hyvää ja menestyksekästä. Itsenäinen, itsetietoinen ja taistelukykyinen kansakunta täynnä vahvaa ja optimistista kansallishenkeä on heistä jotain moraalisesti äärimmäisen kuvottavaa. Itsenäinen ja vapaa kansa ei voi olla vasemmistolainen eikä uskoa kansainväliseen veljeyteen. Sen on luotettava itseensä, omiin kykyihinsä ja oikeuteensa puolustaa koskemattomuuttaan keinolla millä hyvänsä. Se kantaa ylpeästi aseitaan.
Puhe ulkoisista uhista, puolustusvoimista ja vasemmistosta on toki konservatiivista ja jossain määrin jopa epäajankohtaista. Nykyaikaiset eurooppalaiset vapaustaistelut kun eroavat ratkaisevasti 1900-luvun alun sodista.
Balkan on oiva nykyajan esimerkki vapaudenjanosta. 1990-luvulla Serbian kansallismieliset joukot osoittivat, ettei edes Naton pelote voi tappaa itsevarmaa kansallishenkeä. Edelleen 2000-luvulla serbit ovat osoittaneet, etteivät he aio hyväksyä länsimaista kulttuuri-imperialismia maaperällään kaikista pakotteista ja uhkauksista huolimatta. Vaikka serbit eivät olekaan vielä lunastaneet täydellistä itsenäisyyttään YK:lta ja vihamielisiltä naapurikansoilta, ovat he länsieurooppalaisia vapaampia jo siksi, että he ylipäätään uskaltavat taistella. Vastarinta jo itsessään on vapautta.
Uudet eurooppalaiset itsenäisyystaistelut käydään ennen kaikkea valtioiden sisällä. Esimerkiksi Kreikka käy tällä hetkellä omaa taisteluaan sisäistä vihollista vastaan, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle kamppailu vapaudesta viedään. Todellinen mittelö saattaa nimittäin vasta alkaa siinä vaiheessa, kun maa on vapautettu EU-hännystelijöiden, rikollisten talouskeinottelijoiden, äärivasemmiston, väkivaltaisten anarkistien ja miljoonien värillisten maahantunkeutujien kreikkalaisvihamielisestä otteesta. Kultaisen aamunkoiton siteet maan poliisiin, armeijaan ja kirkkoon ovat paitsi tuoneet sille vaikutusvaltaa myös sitoneet sen niiden alaisuuteen. Uudella Kreikalla onkin kaksi suuntaa. Toinen on patavanhoillinen, pysähtynyt ja kehitysvastainen poliisivaltio – kirkon ja väkivaltakoneiston epäpyhä liitto, jossa kansallismielisyys on vain päälle liimattu koriste. Toinen on taas Ateenan ja Spartan uusi tuleminen. Se olisi ennakkoluulotonta, kehityskeskeistä, tieteeseen positiivisesti suhtautuvaa ja edistyksellistä kansallissosialismia. Tähän päästäkseen Kultaisen aamunkoiton ja maan muiden kansallissosialistien on käytävä vakavaa strategista keskustelua. Ennen kaikkea heidän on varauduttava taistelemaan vahvaa vihollista vastaan vapautensa puolesta.
Optimisti toteaa, että Kreikan tie tulee olemaan koko Euroopan tie. Suomalaisen itsenäisyyden tiellä esteet ovat täysin erilaiset kuin 1917. Valtiolliset instituutiot, joihin olemme tottuneet luottamaan ja joita olemme pitäneet isänmaallisina, eivät ole enää suomalaisia. Ne on ostettu kansainvälisellä valuutalla palvelemaan kansainvälisiä tarpeita. Meidän on haastettava ne, jos rakastamme vapautta.
Suuri kiitos menneille sukupolville, jotka on vertansa vuodattanut suomalaisen rodun puolesta! Nyt on meidän sukupolven vuoro.
Onnea Suomi 95v!
Jälleen loistava artikkeli Juusolta.. Kohti uutta itsenäisyyttä!
Aika monessa asiassa olen kanssanne samalla linjalla. Pistää vaan mietityttämään tuo Ruotsin vallan alle alistautuminen, sillä sitähän kyseinen valtioliitto tulisi olemaan. Historiaa vähänkään tuntevat tietävät, että Venäjän vallan allakin oli parempi olla.
Lisäksi herää rotukysymys. Me olemme suomalais-ugrilaisia, ruotsalaiset ja norjalaiset skandinaaveja. Voidaanko taata, että meitä kohdellaan yhdenvertaisena rotuna? Tämmöisiä ajatuksia näin “itsenäisyyspäivänä”. Kysymyksiä, joihin haluan vastauksen, ennen kuin riveihinne liityn.-
Tämä ei ole virallinen lausunto, mutta näen vastarintaliikkeen tavoitteleman valtioliiton itsenäisten valtioiden yhteistyöliittona, jotka muodostavat oman talousalueen ja jotka yhteisesti puolustaisi pohjolaa ja edustamaansa kansallissosialistista valtiomallia ulkomaailman painostukselta – joka on väistämätön irtaantuessamme nykyisestä järjestelmästä. Siinä ei ole sijaa toisen alistamiselle. Tämä on ainoa keino säilyttää pohjoismaiden suvereniteetti.
On totta että polveudumme eri kansoista tuhansien vuosien takaa. Mutta kuulumme kuitenkin kaikki valkoiseen rotuun, jossa erinäiset valkoiset kansat ovat sekoittuneet eurooppaan siirtymisen jälkeen ja jonka selviytymiselle on välttämätöntä pitää yhtä, emme voi enää takertua niin pieniin seikkoihin kun kohtalon hetket ovat käsillä. Muodostamme tällä hetkellä pohjoisen rodun, ollen samalla osa valkoista rotua.
Tämän lisäksi kansalle jäisi mahdollisuus kaataa hallinto, jos hallinto muuttuisi tyranniaksi. Ei muuta kuin mukaan vain, tuulta päin!
Baltian maissa Ruotsin vallan alaisena oleminen muistetaan paljon parempana kuin Venäjän vallan alla oleminen, siihen liittyy muun muassa länsieurooppalaisen lainsäädännön omaksuminen. Venäjän vallan alla olemisestakin voi sanoa sen verran, että siihen liittyvät positiiviset seikat keskittyvät vain hyvin pienelle aikavälille. Modernissa valtioliitossa ei tietenkään ole kyse kenenkään “vallan alla” olemisesta vaan alueellisesta, tiiviistä yhteistyöstä, ja ruotsalaisten ja suomalaisten tulisikin asettaa yhteistyö terveelle pohjalle (myös terveelle itsetunnolle) aivan kuin mitä se tänä päivänäkin paljolti on.
Lisäksi “suomalais-ugrilainen” on laaja kielitieteellinen, ei etninen, termi. Suomalaiset eivät ole ugrilaisia, sillä ugrilaisten kielien puhujia ovat vain (kiistanalaista tämäkin) unkarilaiset, khantin ja mansin puhujat. Suomalaiset kuuluvat osittain etnisesti ja kielellisesti itämerensuomalaisten ryhmään. Itämerensuomalaiset ovat pohjoiseurooppalainen valkoihoisten alaryhmä/väestöryhmä siinä missä skandinaavitkin, lisäksi myös muiden Pohjoismaiden väestöhistoriaan kuuluu itämerensuomalaiset, samoin kuin Suomen väestöön skandinaavit. Joten en näe mitään pulmaa olla moisesta huolissaan.
Loistava artikkeli! Ihmisten tulisi olla huolissaan puolustusvoimien alasajosta. Asevelvollisuus on ennenkaikkea kansalaisoikeus. Jokaisen meistä tulisi saada paras mahdollinen sotilaskoulutus, vain silloin meillä olisi riittävä taito puolustaa itseämme ja maatamme. Sen sijaan, että purnaamme, kuinka perseestä on lähteä puoleksi vuodeksi metsään rämpimään, tulisi purnata kuinka perseestä on, kun meidät voidaan lähettää rintamalle rapakunnossa, ilman selviytymiseen tarvittavia taitoja.
Hieno kirjoitus Juusolta. Poliisinkin tehtävät vain lisääntyvät ja voimavarat pysyvät ennallaan eli eivät pysty auttamaan kaikkia, täytyy priorisoida kuka saa poliisin apua (VIPit) ja kuka ei (rivikansalaiset). Esimerkiksi vuonna 2011 poliisi jätti 100.000 annettua häytystä hoitamatta koska miehistöä ei riittänyt. Poliisilta ei siis saa apua mutta ei myöskään saa itse puolustaa itseään, sellainen tilanne muuttuu ajan mittaan kestämättömäksi.
Hyvä kuittaus tuo New Age -heitto. Kristittynä katson, että Kansallinen Vastarintaliike on lähempänä kristillisiä arvoja kuin New Agea.
Kristilliset arvothan antavat luvan puolustaa omaa kansaansa muukalaisilta ja ylipäänsä määrittelevät kansan käsitteenä.
New Age taas perustuu johonkin epämääräiseen “happy happy joy joy” -meininkiin, jossa ei saa ottaa mihinkään mitään kantaa, vaan kaikkien tulee vain hymyillä ja suvaita kaikkea.
Ukkini kaksi veljeä osallistuivat valkoisten riveissä vapaustaisteluun ja toinen haavoittui vaikeasti. Vaikka talo oli pieni, niin lipputanko piti olla. Joka ikinen itsenäisyyspäivä lippu piti olla salossa. Ase kuului olla aina seinällä. Nykyaikaista vasemmistoliberialismia hän pitäisi suorastaan maanpetoksena.
Hienoa tekstiä. Aseita on syytä jokaisen vapautta haluavan ihmisen omistaa.
Jääkärimarssi on vapauden tae, niin kauan kuin sitä voi soittaa. Valitettavasti ihmiset ovat yhä varovaisempia ja piilottelevat äänekkäästi esiintyviä viherkommunistisia yhteikunta-aatteita. Alle kymmenessä vuodessa tämä marssi julistetaan varmasti taas rikolliseksi ja sen esittäminen rangaistavaksi teoksi.
Porukalla on usein perhe, mikä nyky-yhteiskunnassa tarkoittaa automaattisesti sitä, ettei ole varaa ottaa kantaa mihinkään esim. maahanmuuttoasiaan negatiivisessa mielessä. Ja miksi samperi soikoon ei, no koska se ei ole sopivaa! – ja muussa tapauksessa joudut merkityksi automaattisesti yhteiskunnan ongelmaihmiseksi. Ulkomaalaisten tännepäin rahtaamista pitää yhteiskunnassa varta vasten kannustaa, tai muussa tapauksessa olet jälleen rasisti. Minkä jälkeen olet automaattisesti taas viranomaisten tarkkiksella.
Hyvä puoli on kuitenkin se, että vaikka suomalaiset vaikenevat yleensä esim. maahanmuuttoasiasta, niin silti ääneään käyttävät ovat työpaikoilla, kassajonoissa tai muualla keskenään kokoontuessaan poikkeuksetta yleistä menoa vastaan.
Suomalainen on siitä kuulu, että häntä voi alistaa kuten Bobrikov hetken aikaa, kunnes Eugene mietti, ettei kai enää ja ampui tyrannin pois. Sen jäkeen koko Venäjä yritti Mainilan laukauksineen tulla tänne, mutta kompastui haudan reunalle. Edelleen bolsevikit yrittivät ottaa Euroopan, mutta amerikkalaisten avulla säästyivät lähinnä vain itse. Nyt kaikenlaiset maailmankansalaiset ovat tulossa tänne – kylmään ja pimeään maahan. Tällä kertaa marginaalinen osa kantaväestöä puoltaa ja propagandisoi aktiivisesti valloitusta. Vaikka usein naurussa on pitelemistä, niin tämä valloitusyritys on toivon mukaan vain taas yksi epäonnistunut yritys muiden joukossa.
Tietysti ihan hyvä asettua ajoissa vastarintaan tätä kehitystä vastaan.
Comments are closed.