Koti Uutisia Norja aikoo kieltää turkistarhauksen

Norja aikoo kieltää turkistarhauksen

4

Norjan hallitus on esittänyt, että maa kieltäisi turkistarhauksen vuoteen 2025 mennessä. Maassa on tällä hetkellä 340 turkistarhaa, joissa kasvatetaan muun muassa minkkejä ja kettuja.

Turkistuottajien etujärjestö on pettynyt päätökseen ja antaa Ruotsin yleisradioyhtiön ymmärtää, ettei lakiesityksen läpimeno ole varmaa. Eläinaktivistit ovat puolestaan iloisia päätöksestä.

”Tämä on fantastinen uutinen. Tämä ei koske pelkästään eläimiä, jotka eivät enää synny vain siksi, että ne voitaisiin tappaa turkkinsa vuoksi. Samalla se antaa hyvän esimerkin Ruotsille ja tuleville ruotsalaisille selvityksille”, iloitsi Oikeutta eläimille -järjestön Norjan-puheenjohtaja Camilla Björkbom SVT:lle.

Suomessa on tällä hetkellä yli 900 turkistarhaa.

 

Lähteet: Yle, Ilta-Sanomat

4 KOMMENTIT

    • Ja lisää tulee, kun Norjasta saapuu turkistarhapakolaisten aalto. Muistakaa kaikki vasenaivoiset, että Suomeen on pakko saada lisää pakolaisia, kulttuuria rikastuttamaan. Norjalla on erittäinkin rikas lampaan- ja lohenkasvatuskulttuuri sekä turkistarhaus- ja kalastusperinne. Niitä lisää. Akkurat!

  1. Kansallissosialistisessa Pohjolassa näitä tarhoja ei tule olemaan ensimmäistäkään.

Comments are closed.