Koti Uutisia Maahanmuuttajat varastivat esineitä Manchesterin iskun muistopaikalta

Maahanmuuttajat varastivat esineitä Manchesterin iskun muistopaikalta

6

Eräs mies huomasi, kun kaksi maahanmuuttajaa varasti Manchesterin terrori-iskun uhrien muistopaikalle tuotuja esineitä. Hän päätti mennä jututtamaan tekijöitä ja kuvasi samalla tilanteen.

Toinen maahanmuuttaja esittää ensin tietämätöntä, mutta palauttaa lopulta kädessään olevan punaisen esineen takaisin muistopaikalle. Myös muut ohikulkijat olivat huomanneet tilanteen, sillä videolta kuuluu, kun ihmiset kertovat maahanmuuttajalle, ettei muistoesineitä saa ottaa itselleen.

6 KOMMENTIT

  1. Yllättyikö joku?

    Nämä saastat tanssivat riemusta, kun valkoisia ”vääräuskoisia” ammutaan, räjäytellään ja puimuroidaan rekoilla. Niin tanssii myös eräs toinen (((ryhmä))). Nuo kunniattomat paskiaiset ovat samanlaisia joka paikassa, jokaisessa pienessä kylässä minne tunkeutuvat loisimaan, eivätkä muutu vaikka sukupolvet vaihtuvat.

    Kukaan ei ole turvassa Euroopassa, joka paikassa parveilee aseistautuneita poliiseja (luk.ot. Puola ja Unkari) samalla kun maanpetturit syyttelevät ja valvovat kanta-asukkeja ja puolustelevat näitä saastoja. ”Isänmaalliset” populistipoliitikot kääntävät takkinsa heti ensimmäisen setelinipun nähdessään. Sisäministerimme ramppaa ottamassa yhteiskuvia tuplahylsyn saaneen tunkeutujan kanssa sekä ”suosittu ja rakastettu” presidenttimme Niinistö lahjoittelee kiusatuille mamuille Jopoja, mutta kun suomalaislapset joutuvat omassa koulussaan maahanmuuttajien joukkohakkauksen uhreiksi, ei näy Jopoja, ei ollenkaan. Koulun johto kuitenkin tekee lastensuojeluilmoituksen kiusatusta lapsesta, koska oma äitinsä ei päästä tätä kouluun hakattavaksi. Kaikki varmaan vietää tapauksen.

    En voi käsittää millainen mielenterveysongelma ajaa ihmisen vihaamaan omiaan ja rakastamaan vihollista. Olen niin kyllästynyt ja niin on todella moni muukin suomalainen. Helsingissä kun joutuu töissä käymään ja siellä näkee täysellisesti sen, millaiseen kaaokseen ja kansanmurhaan nykyinen politiikka johtaa, JOKA TOINEN vastaantulija ei-valkoinen! Tilanne on viety niin äärimmilleen, että tässä vaiheessa äärimmäinen vastarinta ja suunnanmuutos on ainoa terveellinen vaihtoehto. Tämä ”demokratiamme” on iso vitsi.

    On aika palauttaa nykyiset sukupolvet takaisin maanpinnalle sieltä muovisesta roskayhteiskunnasta ja masentunut kansa on aika nostaa takaisin jaloilleen puolustamaan niitä perinteisiä arvoja, joille kaikki hyvä on rakennettu. Jos rakastat lapsiasi, taistele heidän puolestaan. Suomi on kaunis maa, ei anneta sen tuhoutua rakkaat suomalaiset.

    • >En voi käsittää millainen mielenterveysongelma ajaa ihmisen vihaamaan omiaan ja rakastamaan vihollista.

      Vastaus: juutalaisten shekelit.

  2. Karva-apinat vievät kaiken mitä irti lähtee, koska kyseessä on vääräuskoisten muiston kunnioittaminen. Eli heille (apinoille) täysin merkityksetön asia ja ikuisina varkaina he raahaavat vaikka hautakiven hautausmaalta, jos herneen kokoisiin aivoihin se vain välähtää.
    Matu paska on matu paska, eikä se lakkaa olemasta sellainen vasta kuin kuolleena, mutta viimeiseen hengenvetoon saakka tuo olio on uskollinen ”kulttuurilleen” ja ”perimälleen”.

  3. Täytyyhän muslimeilla olla tekopaikoilta jotain todistusaineistoa jonka kanssa tumputtaa ja koittaa saavuttaa taivas. Samalla kun kiihottaa itseään kohti omaa osuuttaan jihadissa.

Comments are closed.