Koti Uutisia Kreikkalaisnuoriso suosii Kultaista aamunkoittoa

Kreikkalaisnuoriso suosii Kultaista aamunkoittoa

6

Uusimmat tilastot osoittavat Kultaisen aamunkoiton kannatuksen olevan erityisen suurta nuorten keskuudessa. Tilastojen mukaan 18–24-vuotiaista kreikkalaisista 21 prosenttia kannattaa Kultaista aamunkoittoa edellään vain äärivasemmistolainen Syriza 39,5 prosentilla nuorten äänistä.

Vanhempien ikäluokkien keskuudessa puolueen kannatus on selvästi vähäisempää. Puolueen mukaan kuilu nuoren ja vanhemman ikäpolven kannatusluvuissa johtuu siitä, ettei erityisesti yli 65-vuotiailla usein ole mahdollisuutta päästä riippumattoman tiedon lähteille Internetiin, vaan heidän käsityksensä Kultaisesta aamunkoitosta perustuu pitkälti korruptoituneiden sanomalehtien ja TV-kanavien antamaan kuvaan puolueesta.

Kultainen aamunkoitto sai viime sunnuntaina pidetyissä EU-vaaleissa kolme edustajaa Euroopan parlamenttiin.

Lähde: XA Ameriki

6 KOMMENTIT

  1. Miksei Kultaisella aamunkoitolla ole omaa mediaa, kuten Pohjoismaisella vastarintaliikkeellä?

  2. Tämäpä oli hyvä uutinen!Nuorissa on tulevaisuus.Toivottavasti myös Suomen vastarintaliike on erityisen suosittua nuorten keskuudessa.

    • Heh, tässä vuoden päästä lähtee jäsenhakemus Vastarintaliikkeelle. On niitä muutama ollut, jotka ovat mahdollisesti hakemassa jäsenyyttä. Mielenkiintoa piisaa ja kysymyksiä on paljon. Olenkin eräänlainen kaveriporukan ”vastausautomaatti” 🙂

  3. Miksei puoluetta Suomeen? Saatais ainakin sekasortoa ja vapinaa viherkommareissa ja muussa paskasakissa?

    EU-vaalit oli ja meni… Kukamuka ajoi meidän etuja?

Comments are closed.