Koti Uutisia Israelilla nyt pääsy CERNin hiukkaskiihdyttimeen

Israelilla nyt pääsy CERNin hiukkaskiihdyttimeen

4

Israelista tuli vastikään ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen CERNin eli Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen täysvaltainen jäsenmaa organisaation hallituksen yksimielisen päätöksen jälkeen.

Torstaina Israel tuli yksimielisesti valituksi CERNin jäseneksi, ja on näin ollen siitä tuli ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen jäsenmaa järjestössä.

Sveitsissä, Ranskan rajan tuntumassa sijaitseva CERN on maailman suurin atomihiukkaskiihdyttimien tutkimuskeskus. Laboratorio on tunnettu jättimäisestä hiukkastörmäyttimestään, Large Hadron Colliderista.

Israelilaistutkijat ovat tehneet yhteistyötä CERNin kanssa vuosien ajan, muun muassa partikkelikiihdyttimeen liittyvässä projektissa. Israel on ollut vuodesta 2011 lähtien sidottu jäsen järjestössä, mitä edellytetään, ennen kun valtion on mahdollista hakea täysjäsenyyttä.

”Tämä on erityinen hetki israelilaiselle tutkimukselle ja koko Israelille”, kommentoi Israelia neuvostossa edustava Eliezer Rabinovici, fysiikan professori Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta. Hän oli ilahtunut siitä, että Israelilla on nyt pääsy maailman kehittyneimpiin infrastruktuureihin.

 

Lähteet: Nordfront.se, The Jerusalem Post

4 KOMMENTIT

  1. ja seuraavaksi ihmetellään miten Stuxnet RevB aiheutti Cern:n taajuusmuuttajien hajoamisen ja puolen euroopan tuhoutumisen.

  2. Mitenkäs se nyt sitten menikään. EU maksaa CERN:in käytön. Se työllistää Sveitsiläisiä ja Ranskalaisia ja tulokset saa sionistit patenttien muodossa. No, leikki leikkinä. Mutta totta toinen puoli.

    CERN on niin kallis järjestelmä että sen ylläpitämisessä ei ole mitään päätä eikä häntää. Heidän viimeaikaisin tutkimuksen kohde, alkuräjähdys, on tuhoon tuomittu jo ennen tutkimuksen aloittamista. Meillä on yksi suure jota ei alkuräjähdyksessä ollut ja se on aika. Alkuräjähdyksessä ei ollut aikaa.

    Mutta mietitäämpä asiaa hieman toiselta kantilta. Miksi meillä alussa ei ollut mitään josta seurasi alkuräjähdys? Miten, ei mistään, voi seurata räjähdys? Entäpä, jos meillä avaruus olikin niin täynnä materiaa että ”romahti” oman massansa seurauksena? Jos tämä romahdus aiheutti alkuräjähdyksen jonka seurauksena meille ensin syntyi pienen pieni piste. Ja kun mukaan tuli aika, tämä piste alkoi piirtää aika avaruuteen viivaa. Joka avaruuden laajentuessa muuttui ”putkeksi”, eli ympyrän säteeksi joka laajenee valon nopeudella. Tämän syntyneen pisteen keskipisteestä syntyy alati lisää pisteitä, joista yhdistymällä syntyy muita avaruuden komponentteja. Oleellista on, että jos joku tämän ensimmäisen pisteen sisälle syntyvistä pisteistä saavuttaa ensimmäisen pisteen alati kasvavan ympyränkaaren, avaruus romahtaa jälleen.

    Mihin tässä sitten tarvitaan aikaa, mikä aika on? Jos ajatellaan moottoritietä. Näet edessäsi ajavan auton, sivullasi ajavan auton ja perässäsi ajavan auton. Silloin yhdellä kertaa näet sekä tulevaisuuden, nykyisyyden että menneisyyden. Mitäpä jos käsitys ajasta on meille koko ajan opetettu väärin. Kenen etua se palvelee?

    Jos tällainen tavallinen maalikko pystyy ajattelemaan asioita päättelemällä, niin mihin sitä CERN:iä tarvitaan? Ja miksi sionistit ovat sen tutkimuksista niin kiinnostuneita? Muistellaampas uudestaan Hanebu projektia ja Vril projektia. Meiltä koitetaan koko ajan salata jotain suurta.

    • ”Miten, ei mistään, voi seurata räjähdys? Entäpä, jos meillä avaruus olikin niin täynnä materiaa että ”romahti” oman massansa seurauksena?”

      mistä se materia sitten tuli ennen tuota romahdusta? mijardeja vuosia takaperin sattuneesta toisesta alkuräjähdyksestä? ja mistä siihen alkuräjähdykseen saatiin materia jne jne jne. mielestäni typerin teoria maailman synnylle mitä olen kuullut.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here