Koti Uutisia Kotimaa Huhtikuinen kemikaaliturma muutti käytäntöjä – ei enää väliaikaissäilytyksiä raiteilla

Huhtikuinen kemikaaliturma muutti käytäntöjä – ei enää väliaikaissäilytyksiä raiteilla

4

9.4.2018 Mäntyharjulla tapahtunut säiliövaunuonnettomuus on johtanut käytäntöjen muutoksiin. VR vakuuttaa, ettei vastaavia kemikaaleja sisältävien vaunujen säilytyspaikkoja tule lisää. Väyläviraston tekniikka ja ympäristö -osaston johtaja vakuuttaa, että vastaavien junavaunujen säilytys kiellettiin muualla, kuin virallisilla vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkitetuilla VAK-ratapihoilla. Virallisia VAK-ratapihoja on Suomessa 13.

Huhtikuinen onnettomuus palautti raideliikenteestä vastaavat maanpinnalle. Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) raportin mukaan samankaltaisia onnettomuuksia olisi voinut käydä myös muualla. Puutteita vaarallisia aineita sisältävien vaunujen säilytyksessä on siis ollut aiemminkin. VR:n turvallisuusjohtaja Jari Hankala kertoo, että Venäjän rautatieyhtiön kanssa on tehty sopimus, ettei Suomeen oteta kemikaalivaunuja, mikäli käsittelyssä on ruuhkaa tai ongelmia. Tämä on yksi keino estää Mäntyharjun onnettomuuden toistuminen. Noin 40 prosenttia VAK-kuljetuksista tulee Venäjältä.

Lähde: Helsingin Sanomat

4 KOMMENTIT

  1. Ei ollut ensimmäinen ”lurahdus” mäntyharjulla. Se on erikoista että ei heti ensimmäisestä kerrasta oteta opikseen, vaan aina pitää useamman kerran tapahtua että joptain toimenpiteitä syntyy.
    Aikoinaan puhuttiin sellaisesta kuin ennaltaehkäisy, mutta se taito on tainnut virkamiehiltä unohtua jo aikoja sitten.

  2. On jokseenkin hullun välinpitämätöntä säilyttää vaarallisia kemikaaleja raiteilla onnettomuusriskin vuoksi ja nyt kun maassamme on ”kotoutettuna” ISIS terroristeja, jotka kyllä tietävät mitä tuollaisilla aineilla tehdään ja mitä niillä voidaan saada aikaan.

  3. Vieläkään ei olla kerrottu, miksi vainut lähtivät liikkeelle. Oletettavasti niillä piti olla jarrut luotettavasti ns päällä.

    • Tod.näk. wenäläisiä vaunuja, mitkä jarrut?
      Tuo seisokkipaikka on valittu sen syrjäisyyden vuoksi, sinne tuupataan varastoon venäjältä tulevia kemikaalivaunuja.
      Juha on oikeassa, suomessa kun näitä lörppöjä riittää ja tuollakin saa touhuta aivan rauhassa, vain ajan kysymys kuka ja mitä keksii laittaa tulille.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here