Kuvia: vasemmistolaisia Falunissa

Julkaistu: 16.5.2017

16.5.2017 by

Seuraavat kuvat esittävät vasemmistolaisia, jotka vastustivat Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen vappumarssia Falunissa. Nordfrontin mukaan kuvat ovat sataprosenttisen autenttisia ja kuvateksteissäkin on käytetty ”vain prosentin verran taiteellista vapautta”. Kaikkia kuvia on lupa levittää vapaasti, mutta lähteeksi on mainittava Nordfront.

Vasemmistolaistyttö yrittää saada poliiseja lähtemään: ”Vannon, näin tuolla tyrannosauruksen – teidän täytyy tutkia asia!”

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvan feministi osoitti, ettei hänellä kuitenkaan ollut kovinkaan laajaa sanavarastoa, vaan se koostui suurimmaksi osaksi alatyylisestä kielestä. Kukaan ei halua tietää, miten feministi on loukannut sormensa.

Jollakulla vaikuttaa olevan ongelmia oman ”safe spacensa” ulkopuolella – missä psykiatrinen hoitohenkilökunta on, kun sitä tarvitaan?

Poliittisia lapsisotilaita.

Arkkiklovni, antirasistisen We are Dalarna -ryhmittymän Ivan Midjich valottaa psykopaattista puoltaan.

Kyseiset signaalit ovat hieman ristiriitaisia toistensa kanssa.

Median kirjoittelun mukaan viitisenkymmentä yksin Ruotsiin saapunutta partalasta evakuoitiin Falunista Vastarintaliikkeen mielenosoituksen yhteydessä. Kuvan turvapaikanhakijapojat kuitenkin osoittavat joidenkin rohkeiden ”lasten” osallistuneen yhteiskunnalliseen debattiin ja vaatineen oikeuksiaan yllätysseksiin sekä elämiseen ruotsalaisten kustannuksella.

 

Lähde: Nordfront.se

Aiheeseen liittyen

Asiasanat

5 Kommenttia

  1. RR

    Suorastaan pelottavaa nähdä mihin kulttuurimarxistinen aivopesu johtaa.

  2. Erkki Hänninen

    Kuvissa kommunistista pohjasakkaa.

  3. Runtifa

    Paikallinen työväenluokka esittäytyy!

  4. juha.

    Ihan hävettää oikeiden kommunistien puolesta, jotka olivat rautakouraisia syvä uurteisn kasvoin varustettuja yrmeitä miehiä ja naisia, jotka kävelivät punaisessa lippumeressä, toki Suomen lipun kaiketi ollessa ”aura kurkena” ja lauloivat sakeita työväenlauluja, jotka saivat kapitalististen suurpääomaa edustavien omistavan luokan työnantajien niskavillat pystyyn ja ihon kananlihalle höystettynä vallankumouksen paatospuheita ”punaisilla toreilla”, jossa toitotettiin kommunistista jargonia vuodattaen työväenluokan avointa leppymätöntä vihaa riistäjiä ja veren imijöitä kohtaan, jotka syövät aamiaisekseen pieniä kommunistisen lapsijärjestön eli pioneerejä löysänä tai kovana.
    Vaikka nuo vanhanliiton miehet ja naiset kommunisteina edustivat kaikkea, mitä periviholliselta vaaditaan. He kuitenkin herättivät edes jossain määrin kunniotusta poliittisena voimana ja aatteena, jossa oli Neuvostoliiton kaatumisesta v. 1991 huolimatta jotesankin lihaa luun ympärillä ja maata jalkojen alla. Tuon aatesuunnan paradoksi on sen vahvuus oppositiossa taistelemassa kapitalisteja vastaan yhteiskunnissa, jossa talous perustuu yksityisomisteiseen politiikkaan. Mutta välittömästi kun kommunistit pääsevät vallankumouksen tai joko ”parlamentaristisesti” valtaan, alkaa heidän lähtölaskentansa poliittisena voimana siten, että nuo valtiot pidetään pystyssä pakkotoimin salaisen poliisin toimesta ja armeijakin on käytännössä tarkoitettu toimimaan omaa kansaa vastaan, jos se haluaa sellaisia vapauksia tai se osoittaa tyytymättömyyttä maan kurjaa tilaa kohtaan. Kommunismi, Leninismi, Marxin ja Engelsin opetukset ovat utopiaa ja haihatusta, joka ei voi toimia eikä toteutua oikeassa maailmassa, koska ihmisluonne ei ole sellainen kuin neuvosto-ihmisestä piti tulla kommunistisen kehitysopin mukaisesti materialismiin ja raskaaseen teollisuuteen sekä teräkseen luottaen unohtaen ihmisen inhimillinen puoli ja valtion toimesta kahletimalla tavalla, joka on barbaarista.
    Falunin ”kommunistit” ovat Onni Klovneja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 merkkiä jäljellä