Koti Uutisia YouTube palkkaa ilmiantajia sensuroimaan sisältöä

YouTube palkkaa ilmiantajia sensuroimaan sisältöä

1

uk_youtube_heroes

Kuten aiemmin on uutisoitu, ovat käytännössä kaikki sosiaalisen median yhtiöt sopineet keskenään ja valtavirtamedian kanssa “ongelmallisten” mielipiteiden sensuroinnista palveluissaan, jottei esimerkiksi kansallismielisyys leviäisi Facebookin ja YouTuben avulla.

Projekti ei ole kuitenkaan edennyt aivan yhtä pehmeästi kuin on oletettu, ja yhä lisääntyvästä sensuurista huolimatta kansallismielinen aate kerää jatkuvasti kannatusta. George Washington Universityn radikalismia käsittelevän tutkimuksen mukaan kansallissosialisteilla ja valkoisilla nationalisteilla on 22 kertaa enemmän seuraajia kuin islamisteilla.

YouTube on päättänyt taistella väärinajattelijoita vastaan ainoalla tuntemallaan keinolla: lisäsensuurilla. Uudessa “YouTube Heroes” -kampanjassaan YouTube yrittää palkata käyttäjiä ilmiantajiksi, joiden tarkoitus on metsästää kiellettyä sisältöä ja raportoida sitä valvojille. Vähemmän yllättävästi käyttäjät eivät ole ottaneet YouTube-Stasia omakseen, ja videon pisteet ovat noin 4 000 tykkäystä, kun taas 300 000 käyttäjää on antanut “peukun alas”.

 

Lähde: Infostormer.com

Aiheeseen liittyen: Google jatkaa antifasistista ristiretkeään

 

1 KOMMENTTI

Comments are closed.