Koti Uutisia Yli puolet Suomen väestönkasvusta tulee maahanmuutosta

Yli puolet Suomen väestönkasvusta tulee maahanmuutosta

8

Tilastokeskuksen arvion mukaan suomalaisten syntyvyys laskee jo neljättä vuotta peräkkäin. Tänä vuonna ennakoidaan syntyvän 57 200 lasta, mikä on 1,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Tutkijoiden mukaan syynä alhaiseen syntyvyyteen ovat yleinen epävarmuus sekä nuorten kohonneet elintaso-odotukset. Ilta-Sanomien haastatteleman tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan nykyisessä taantumassa nuoret eivät uskalla perustaa perhettä, koska heidän on hankalaa löytää työpaikkoja.

Nykyään tilastoja tasoittavat maahanmuuttajat, sillä yli puolet Suomen väestönkasvusta tulee maahanmuutosta, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

8 KOMMENTIT

  1. Voisin veikata että enemmän kuin puolet tulee maahanmuuttjista. Olen seurannut mielenkiinnolla tänä vuonna kotikylän aviisia ja sen kuolleet/kastetut tilastoa. Normaalisti on 6-8 kuollutta viikossa ja 0-2 kastettua. Se kertoo hyvinkin mikä on tulevaisuus. Tänä vuonna on syntynyt niin vähän lapsia, että he kaikki mahtuisivat yhdelle luokalle aloittamaan koulunsa. Opettajiakaan ei siis jatkossa tarvita yhtä paljon kuin nyt.

    Onkohan kehitys muissa kunnissa samanlainen?

  2. Nyt pitäisi viimeistään herätä. Tämä on enemmän kuin huolestuttavaa. Ei tarvitse edes mitään tilastoja, riittää kun katsoo kaduille, mamuja on jo nyt määrällisesti aivan liikaa!!

  3. En ollenkaan odottanut maahanmuuttajien osuuden olevan näin suuri! Tälle on tehtävä jotakin!

  4. Kapitalismi tappaa pohjoiset kansat. Tässä se nähdään. Tappakaa kapitalismi!

    • Oletko koskaan kuullut juutalaisista? Karl Marx Lietsoi kapinaa kapitalisteja vastaan mainitsematta kyseisiä… ihmisiä, olihan juutalainen itsekin.

  5. Puolet väestönkasvusta tulee siis muualta kuin itse suomalaisista, kansasta. Eli suomalaisia korvataan, eikä suomalaisilla sinänsä ole mitään vaikutusvaltaa maansa asioihin, vaikka “demokratiassa” eletään. Onpa itsetuhoista kerta kaikkiaan.

  6. “Vuoden 2013 väkiluvun kasvusta vieraskielisten osuus 90 prosenttia”

    http://www.stat.fi/til/vaerak/

    “Yli puolet” kuulostaa hieman kaunistellulta, mutta saavathan maahanmuuttajat myös lapsia ja ilmeisesti kantaväestöä enemmän…

Comments are closed.