Koti Uutisia Yli miljoonan brittiläiskoululaisen äidinkieli muu kuin englanti

Yli miljoonan brittiläiskoululaisen äidinkieli muu kuin englanti

5

Daily Mail -lehti uutisoi maanantaina, että Isossa-Britanniassa on yli miljoona kouluikäistä lasta, joiden äidinkieli on jokin muu kuin englanti. Uudet opetusministeriön tilastot osoittavat, että lähes 30 prosenttia brittiläiskoulujen oppilaista on “vähemmistötaustaisia”. Noin 20 prosenttia heistä ei puhu englantia ensimmäisenä kielenään.

Luvut ovat nousseet räjähdysmäisesti, ja jopa valtamediat tunnustavat, että maan etnisessä rakenteessa on tapahtunut radikaali muutos. Kotonaan jotain toista kieltä kuin englantia puhuvien koululaisten määrä on lisääntynyt maassa 227 000:lla viidessä vuodessa. Vain viime vuonna luku nousi 54 000 oppilaalla.

Englantia äidinkielenään puhuvat lapset olivat vähemmistönä 1 600 koulussa vuonna 2012. Ulkomaalaistaustaisia oppilaita on Lontoon ohella runsaasti myös esimerkiksi Birminghamissa, Bradfordissa ja Leicesterissä.

 
Lähteet: Nordfront, Daily Mail

 
Aiheeseen liittyen:

84 brittiläiskoulussa ei lainkaan valkoisia oppilaita

5 KOMMENTIT

  1. Tyyntä ennen myrskyä, mitäpä tässä muuta voi sanoa lähitulevaisuudesta. Noihin dramaattisiin lukuihin sisältyy kyllä muutakin informaatiota, esimerkiksi kuinka suuri osuus alle 10-vuotiaista on vähemmistöä, tai alle 5-vuotiaista? Noiden tilastotietojen julkaiseminen olisi jotain veretseisauttavaa luettavaa.

      • Media on 99,9 % juutalaisten omistama, joten se julkaisee vain sellaisia tietoja, jotka edistävät rahoittajiensa tavoitteita. Tärkein niistä on valkoisen rodun hävittäminen tältä planeetalta ja sen johtavan roolin ottaminen itselleen, kuten on kuvattu teoksessa Praktischer Idealismus.

          • Lukema perustuu tähän empiiriseen havaintoon: elinaikanani en ole nähnyt ainuttakaan median julkaisemaa/esittämää materiaalia, jossa juutalaisia olisi kritisoitu tai heidän rikoksensa tai valheensa paljastettu. Kaikki näkemäni kriittinen materiaali oli jostakin muualta kuin valtamediasta, ja usein kirjoittajat olivat vainottuja valtiovallan toimesta, vaikka esiin olisi tuotu vedenpitävä fakta. Tai sitten kirjoittajat joutuvat julkaistamaan kirjoituksiaan anonyymisesti. Pelkästään tämä osoittaa ketkä todellisuudessa omistavat median – vaikka muodollisesti median omistajina olisi useita ketjutettuja osakeyhtiöitä ja monimutkaisia ristiin meneviä omistusoikeuksia.

            ” To learn who rules over you, simply find out who you are not allowed to criticise”.
            [ Voltaire ]

Comments are closed.