Koti Uutisia Ulkomaat Yli 400 loukkaantunut korruption vastaisessa mellakassa Romaniassa

Yli 400 loukkaantunut korruption vastaisessa mellakassa Romaniassa

3

Sadat ovat loukkaantuneet Romaniassa korruption vastaisissa mellakoissa. Mellakat pohjautuvat mielenosoitukseen, jossa vaadittiin maan sosiaalidemokraattista hallitusta eroamaan tehtävistään. Syynä kansan erovaatimukselle on valtava korruptioskandaali.

Poliisi iski mellakoitsijoita vastaan voimalla, ja kaiken kaikkiaan 440 ihmistä loukkaantui yhteenotossa. Heistä 65 vietiin sairaalaan hoitoon.

Mellakkaan johtaneeseen mielenosoitukseen osallistui noin 60 000 ihmistä.

Lähde: RT

3 KOMMENTIT

  1. Hmm… Veikaan että Romaniassa tapahtuu kohta jotain. Samalla odotan että ovatko entiset itä-blokin maat ne jotka aloittavat EU-eroamisellaan EU:n hajoamisen. Korruptiota kun niissä maissa ei hyväksytä. Toisin kuin Suomessa jossa eduskuntapuolueiden äänestäjät hyväksyvät rakenteellisen korruption.

    • Jep, tässä on nyt todella lähellä se iso maanvyöry, jota odotan myös Suomeen! Tuolla on otettu oikeita askelia oikeaan suuntaan jo niin kauan.

      • Monissa entisten itäblokin maiden korruptio on kommunismijäänteenä tasolla, jota k.o maissa vierailematon ei osaa edes kuvitella. Se alkaa ruohonjuuritasolta ja yltää aina johtoportaan terävinpään kärkeen.

        Monet sellaiset julkiset palvelut, jotka lännessä ovat itsestäänselvyyksiä, ovat saavuttamattomissa ilman lahjuksia ja taas toisaalta esim. Venäjällä ajokortin saa ilman autokoulua ja tutkintoa sopivalla ruplanipulla jokseenkin jokaisesta ajokorttitoimistosta.

Comments are closed.