Koti Uutisia Yli 200 turkulaista osoitti mieltään pakolaiskeskusta vastaan

Yli 200 turkulaista osoitti mieltään pakolaiskeskusta vastaan

2

UK_Runosmaki_mielenosoitus

Turun Runosmäessä järjestettiin lauantaina mielenosoitus, jossa vastustettiin kaupungin suljettuun kouluun avattavaa siirtolaisten hätämajoitustilaa. Tapahtuma keräsi Runosmäkeen arviolta hieman yli 200 henkeä. Yleisön joukossa heiluteltiin kylttejä, joissa vastustettiin niin turvapaikanhakijoiden sijoittamista lähiöihin kuin maahanmuuttoakin.

Samaan aikaan Runosmäessä oli myös mielenosoitus pakolaiskeskuksen puolesta. Äärivasemmistolaisilla sivustoilla mainostettu tapahtuma keräsi vain kolmisenkymmentä henkeä. Poliisi ohjasi heidät koulun toiselle puolelle.

Myös itse “turvapaikanhakijat” tempaisivat lauantaina Turussa. Turun Sanomien mukaan joukko turvapaikanhakijoita tunkeutui poliisin mukaan luvatta Turun pääpoliisiaseman ulkomaalaistutkinnan eteistiloihin lauantaina. Henkilöt eivät noudattaneet tutkintahenkilökunnan ohjeita jonojärjestyksestä ja osa heistä käyttäytyi aggressiivisesti. Poliisi otti kaksi heistä kiinni ja heitä epäillään julkisrauhan rikkomisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Tulevana lauantaina Suomessa järjestetään useita mielenosoituksia pakolaistulvaa vastaan eri kaupungeissa.

 

Lähde: Turun Sanomat

2 KOMMENTIT

  1. Hienoa Turku.
    Juuri luin iltiksen uutisia ja sieltä silmiini pisti tällainen artikkeli.

    Sisäministeriölle tulee paljon yhteydenottoja kansalaisilta, miten he voisivat auttaa turvapaikanhakijoita.

    MIKÄ VITTU TÄTÄ KANSAA VAIVAA ?
    Tulee mieleen vanha sanonta “Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa”
    Tämä tässä tapauksessa viisaampi osapuoli eli maahanmuuttaja tulee ja pyytää, ja tämä toinen hullu maksaa.
    Turvapaikan hakija on kehittänyt sydäntä särkevän tarinan matkalla ruotsista tänne ja kertoo sitä pieksettyn koiranpennun ilme kasvoillaan hyysärille joka hänet vastaan ottaa.Kyynel varmasti vierähtää virkailijan silmästä kun parhaat tarinan iskijät kertovat kurjuudestaan. Jonka jälkeen maahantulija lähettää älypuhelimella viestin toiselle puolella maailmaa. Täällä ollaan, kaikki meni hyvin tulkaa perässä.

Comments are closed.