Koti Uutisia Ulkomaat Yli 15% italialaisista ei usko holokaustin tapahtuneen

Yli 15% italialaisista ei usko holokaustin tapahtuneen

3
holocaust_hollywood

Uuden raportin mukaan 15,6% italialaisista ei usko holokaustin koskaan tapahtuneen. Vielä vuonna 2004 luku oli vain 2,7% italialaisista. Eniten holokaustikriitikoita esiintyy keskustavasemmiston äänestäjäkunnassa, joiden luku oli 23,5% ja toiseksi eniten 5-tähden liikkeen äänestäjissä, joille lukema oli 18,8%.

Lisäksi noin kolmasosa keskustaoikeistolaisiksi ja oikeistolaisiksi itsensä identifioivista italialaisista oli sitä mieltä, että juutalaiset hallitsevat taloudellisia ja rahallisia voimia sekä mediaa.

Yksi viidestä oli myös samaa mieltä väitteen kanssa, että monen italialaisen mielestä Benito Mussolini oli suuri johtaja, joka vain teki joitakin virheitä.

Lähde: The Jerusalem Post

3 KOMMENTIT

  1. Eiköhän tuo kanta yleisty kun Internetin ihmeellinen maailma kertoo muutakin kuin valtavirtainen historia.

    • Asian laitahan oli niin, että juutalaiset oli tarkoitus siirtää Madagaskariin nähdessään sionismin suuren uhan, ellei Neuvostoliitto olisi siihen puuttunut. Vaihtoehdoksi jäi leirit.

      On asioita, joissa jopa valtavirtahistoriakin on kääntänyt päänsä, vaikka juutalaiset jaksaa niistä jauhaa. Yhtenä esimerkkinä on juutalaissaippuat ja – lampunvarjostimet. Julkisuuteen on tullut myös juutalaisten “selviytymistarinoita”, kuinka “kaasukammiossa” tulikin vettä kaasun sijaan. Tämä ei saa ihmisten epäilyjä heräämään, olin myös yksi niistä aikoinaan.

      Olen lukenut Hitlerin autonkuljettaja Emil Mauricen olleen juutalaistaustainen ja samoin hänen lääkärinsä. Mitä tämä kertoo hänen suhtautumisesta juutalaisiin tai paremmin sanottuna tuhoamissuunnitelmista? Ketään ei kehotettu hyökkäämään heidän kimppuun, mikä oli rangaistavaa. En voi valitettavasti näitä faktoja tuoda esiin ainakaan vanhemmille, vaikka ovat Perussuomalaisten äänestäjiä, mutta he ajattelisivat minun olevan täysin seonnut puhuessani moista “soopaa”. Saisin varmaan kuulla saarnatkin, että kärsin varmaan itsevihasta puhuttuani tuohon sävyyn Hitleristä.

Comments are closed.