Koti Uutisia Ylen toimittaja jakoi äärivasemmiston propagandaa Twitterissä

Ylen toimittaja jakoi äärivasemmiston propagandaa Twitterissä

8

Valtiorahoitteiselle Svenska Ylelle työskentelevä Christoffer Gröhn jakoi sunnuntaina äärivasemmistoryhmä Varisverkoston propagandaa Twitterissä. Gröhnin uudelleentwiittaamassa artikkelissa äärivasemmisto yllyttää lukijoita häiriköimään helsinkiläisravintolaa poliittisista syistä.

Taustalla on sunnuntaina Ravintola Kaisaniemessä järjestetty etnonationalistinen konferenssi, jossa esiintyi myös kansainvälisesti tunnettuja puhujia eri maista. Äärivasemmisto on luonnollisesti valittanut asiasta Internetissä. Kun heille lopulta selvisi, missä suljettu tilaisuus pidettiin, ryhtyivät he kohdistamaan nettivihaansa tapahtumapaikkana toimineeseen ravintolaan. Ylen toimittajankin jakamassa artikkelissa ryhmä kehottaa kannattajiaan häiriköimään ravintolaa sähköpostilla ja puhelimitse.

Juutalaistaustainen äärivasemmistoaktiivi Dmitry Gurbanov puolestaan kertoo, että he olivat aloittaneen ravintolan häiriköimisen sähköpostilla jo aikaisemmin. Hänen mukaansa “kymmenet ihmiset” ovat lähetelleet postia ravintolaan koskien siellä pidettyä yksityistilaisuutta.

Kommunistien kiukuttelu Internetissä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään. Sen sijaan kummastusta on herättänyt se, miksi verovaroin palkattu Ylen toimittaja Christoffer Gröhn levittää Varisverkoston propagandaa, jossa yllytetään häiriköimään suomalaista yritystä poliittisin perustein. Twitter-tilillään Gröhn tuo selvästi esiin sen, että hän edustaa työnantajaansa.

8 KOMMENTIT

  1. Internetissä ulinaan tyytyivät kommunistit. Paikka oli tiedossa kolmelta ja olisivat hyvin ehtineet paikanpäälle, mutta eivät jaksaneet. Joku yksittäinen autonpolttoyritys oli ja joku Till Sawala niminen kommunisti piti yhden miehen miekkarin ravintolan edessä pidellen jotain kylttiä. Suomen kieltä miesoletettu Sawala ei ilmeisesti osannut, kun ei vastannut suomenkielisiin kysymyksiin. Mutta kaikenkaikkiaan säälittävä esitys jälleen uuskommunisteilta.

    • Mikäs siinä on etteivät punikit saa edes kymmentä hörhöä enää kadulle? Ilmeisesti totaalisen päihderiippuvaisia.

  2. Tottakai YlE:n “toimittajat” jakaa tota paskaa, suoltaahan YLE muutenkin aivan samanlaista häränpaskaa 24/7. Kulttuurimarxistit ovat “älyltään” aivan kehitysvammaisten tasolla. En tiedä mitä niin pahaa niille on tapahtunut kun niistä on tullut tollasia, mutta ei voi vaan kuin ihmetellä. #myötähäpeä #olentodistanut

  3. Gröhn suoltaa soopaa ruotsiksi ja Gurbanov voittaa Leonkin mennen tullen Suomen kielen sija- ja aikamuotojen raiskauksessa. Loistava parivaljakko.

  4. Ei ihmetytä, kun Variksen perustajiin kuuluvalla Emilia Kukkalalla on ollut oma radio-ohjelmakin Ylellä. Valtamedia tukee väkivaltavasemmistoa, joten kansallismielisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa itseään omin nyrkein sekä jatkuvalla tiedustelutyöllä.

    • Suomi24 keskustelu Emilia Kukkalasta

      hönöpää

      3.3.2015 19:44

      Nythän on niin, että ihminen ei itse voi määritellä mitä hän on, vaan sen määrää hänen toimintansa. Edellisissä kuntavaaleissa Kukkala oli vasemmistoliiton ehdokas, joten sen perusteella hän ei voi olla anarkisti. Toki on mahdollista, että Kukkala on puolentoista vuoden aikana luopunut puoluepolitiikasta.

      Vasurilogiikkaa parhaimmillaan

  5. Dimitri kyrpänov pääsi juuri turpaan tavattaessa listalleni. Taidanpa muutenkin salille mennessä vetää lättyyn jotain random hippaheikkiä kun muutenkin vituttaa

Comments are closed.