Koti Uutisia Kotimaa Yleisradion etiikkapäällikkö: “Kynnys puuttua poliittiseen keskusteluun on korkea”

Yleisradion etiikkapäällikkö: “Kynnys puuttua poliittiseen keskusteluun on korkea”

6

Ruotsin yleisradion SVT:n ja ruotsidemokraattien välirikko herätti keskustelua. Helsingin Sanomien haastattelema Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen kieltää Ylen puolueellisuuden.

Huovinen kuitenkin myöntää osittain yhteiset arvot ja ohjeet SVT:n kanssa mutta samalla väittää politiikan ja poliittisen keskustelun nauttivan erityistä sananvapauden suojaa, johon median ei tulisi puuttua, “ellei kyseessä ole selkeä faktavirhe tai lain rikkominen”.

Huovinen myös väittää, että Yle pyrkii tuomaan tasapuolisesti esille kaikkien mielipiteet, jotta kansalaiset saisivat itse päättää, kenen joukoissa seisovat. Verorahoilla toimiva Yleisradio on kuitenkin toistuvasti ollut esimerkiksi Julkisen sanan neuvoston hampaissa ja on tunnettu hyvin puolueellisesta uutisoinnista, valeuutisten julkaisusta ja oman poliittisen agendansa näkymisestä kanavillaan.

Ylen eettisiin ohjeisiin kuuluu, että toimittajan täytyy säilyttää työssään riippumattomuus ja puolueettomuus. Yleisradio siis toistuvasti rikkoo jopa omia ohjeistuksiaan.

Lähde: Helsingin Sanomat

6 KOMMENTIT

  1. Haha. Mitä vittua minä äsken luin? 😄 Aivan pokalla etiikkapäällikkö-Timppa puhuu tuollaista. Hah hah.

    • “Yle pyrkii tuomaan tasapuolisesti esille kaikkien mielipiteet, jotta kansalaiset saisivat itse päättää, kenen joukoissa seisovat.”

      No pakkohan se on uskoa, kun kerran internjetissä niin lukee… 😀

      • Niin, varmaan sitten, eihän noin “vastuullinen” ja “luotettava” media valehtelisi, eihän?

  2. Yle se vain valehtelee, valehtelee ja valehtelee. Kaikkein pahinta, että se tehdään suoraan veronmaksajien kustannuksella.

  3. Miten voi olla poliittisesti puolueeton, jos kerran puolueellisella intressillä valitaan johtajakin tuohon firmaan? Poliittisella päätöksellä myös ylemaksu kytkytettiin kansalaisten maksettavaksi, vaikka homma olisi hoitunut maksukortilla tai kuten ennen budjettisidonnaisuudella, että se siitä puoluettomuudesta saati tasapuolisuudesta.
    Kun kykenee valehtelemaan itselleen “etiikasta” ja puolettomuudesta, niin on helpo niellä omat valheetkin, kansaa siihen ei kannata alkaa sotkemaan.

  4. Jaa yle vai? Esim. kommentointi “aroista aiheista” ei juuri koskaan ole mahdollista. Sen sijaan BB- ja muista sähköisen lobotomoan ohjelmistoista on aina mahdolista. Samaa kaavaa noudattaa IS.

Comments are closed.