Koti Uutisia Yle Watch kirjoittaa Vastarintaliikkeen oikeudenkäynnistä

Yle Watch kirjoittaa Vastarintaliikkeen oikeudenkäynnistä

5

Verorahoitteisen Yleisradion toimintaa seuraava Yle Watch kirjoittaa Poliisihallituksen junailemasta Vastarintaliikkeen kielto-oikeudenkäynnistä, jonka valmisteleva istunto pidettiin tällä viikolla. Julkaisun mukaan kaikkien kansallismielisten on syytä toimia näkyvästi näytösoikeudenkäyntiä vastaan, sillä tulevaisuudessa poliisin mielivalta tulee koskettamaan myös muita.

“Vaarallisinta Vastarintaliikettä vastaan nostetussa kanteessa on se, että poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan “väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa”. Tällä totalitaristisella lausunnollaan suomalaisvihamielinen Kolehmainen liikkuu kaltevalla pinnalla, sillä PVL:n kiellon varjolla mikä tahansa mielivaltaisesti “rasistiseksi” tulkittu järjestö ja puolue voidaan kieltää. Siksi maltillisten kansallismielisten pitäisi toimia näkyvästi PVL:n näytösoikeudenkäyntiä vastaan, koska hetken päästää poliittisen poliisin mielivalta voi tarttua myös heihin”, Yle Watch kirjoittaa.

Lue koko kirjoitus osoitteesta http://ylewatch.blogspot.fi/2017/08/pvln-lakkautamisoikeudenkaynti.html

Vastarintaliike on ilmoittanut, että se tulee järjestämään lauantaina lokakuun 21. päivä mielenosoituksen sananvapauden puolesta. Kansallinen Vastarinta tiedottaa asiasta lisää lähiaikoina.

5 KOMMENTIT

  1. MV-Lehti vaikenee, Magneettimedian mainoskin poistettu sivulta.

  2. Ärsyttää eritoten näiden eräiden rajat kiinni-porukoiden “maltilliset” jotka eivät tue kansallismielistä liikettä tukemalla kaikkien menestystä, eritoten vastarintaliikettä, joka on ollut tällä rintamalla samoja arvoja ajaen pisimpään Suomessa. Kaikki muut liikkeet ovat alkaneet pehmoilla perhana vastustajan edessä silloin kun olisi pitänyt ajaa yhteistä etua. Tästä voisivat nekin maltilliset ottaa opikseen jos, ja kun, heidän liikkeet ajetaan alas seuraavaksi.

  3. Poliisihallitus ei voita tätä taistelua. Heidän mielivaltansa paljastetaan ja tuomitaan vielä kansan toimesta!

Comments are closed.