Koti Uutisia Yle: Vastarintaliike kasvaa kaikkialla Pohjoismaissa

Yle: Vastarintaliike kasvaa kaikkialla Pohjoismaissa

6

Yleisradion mukaan Pohjoismainen Vastarintaliike kasvaa. Kansallissosialistista aktivismia tehdään yhä tiiviimpään tahtiin useissa eri maissa.

UK_PVLkasvaa

Ylen ruotsinkieliset uutiset julkaisi 17.6. uutisen Vastarintaliikkeestä ja Eugen Schaumanin muistotilaisuuden synnyttämästä kohusta. Uutisen otsikko oli suomeksi “Vastarintaliikkeen aktiivisuus kasvaa Pohjoismaissa”. Yle haastatteli muun muassa suojelupoliisin edustaja Jyri Rantalaa.

Uutisen mukaan Vastarintaliikkeen aktiivisuus on lisääntynyt tasaisesti noin vuodesta 2012 lähtien eri puolilla Pohjolaa – myös Suomessa. Yle kirjoittaa, että Vastarintaliikkeen jäsenistöä on vaikea profiloida, sillä mukana on paljon eri ikäisiä ja erilaisista taustoista ponnistavia kansallismielisiä.

Ylen haastattelema dosentti Helene Lööw väittää, että Vastarintaliike on “elitistinen järjestö”, johon on “vaikeaa liittyä”. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä järjestöömme kuuluu monenlaisia suomalaisia. Kaikkien ei tarvitse osallistua esimerkiksi katuaktivismiin, vaan tehtävät määräytyvät sen perusteella, liittyykö suomalainen järjestöömme tukijäsenen, jäsenkokelaan vai aktivistikokelaan roolissa.

Liity kasvavaan liikkeeseen ja tule rakentamaan kanssamme suomalaista Suomea: ota yhteyttä!

 

Lue myös: Sisäministeriö: Suomen Vastarintaliike kasvaa

6 KOMMENTIT

  1. Tottakai suosio kasvaa, kun ihmiset ovat alkaneet nähdä, että nykyisellä puoluepolitiikalla ei saada muutosta aikaan. Muutos lähtee ruohonjuuritasolta ja siinä Kansallinen Vastarinta on paras toimija kansallismielisissä tahoissa.

  2. Positiivisia uutisia YLEltä (Suomenvastaisella propagandalla höystettynä)? Olen hieman shokissa. 🙂

  3. Kaikkien kansallismielisten tulisi tehdä yhteistyötä, onneks se on kasvussa. Tänä vuonna maahamme saapuu ennätysmäärä ei-valkoisia.. Jos emme taistele vastaan, se on kun mies joka ei enää pysty suojaamaan päätä potkuilta. Maatamme tuhotaan kuten kansallismieliset tietävät

  4. Siinonisti persut antoi bannia homma foorumilla, kun puolustin vastarintaliikettä joka oli Olli Immosen kanssa samassa valokuvassa. Israelin/usan rahoittama valeoppositio. EU persut ovat huijanneet äänet vaaleissa muka isänmaallisuudella ja maahanmuuttovastaisuudella vaikka nyt otetaan ennätysmäärä pakolaisia Suomeen kun persut on hallituksessa.

    • Hommalta:

      “Mika777, 7 päivää, 4§4. Jatkossa tuplataan banni joka kerta, kun siihen on aihetta.

      Edit/Miniluv: juutalaispuheista ja vastaavasta ulos lopullisesti.
      http://hommaforum.org/index.php/topic,351.msg1906530.html#new

      Hommalta kyllä lentää valitettavan helposti ulos kun puhuu “kielletyistä aiheista” 🙁

      Seurasin kirjoitteluasi ja heti arvasin että kohta tulee banaania ja niin valitettavasti kävikin.

      Onkohan muuten siellä kiellettyä ylistää ja yllyttää näitä “sääntöjen rikkojia?” tyyliin:

      “Hyvä hyvä Jatka samaan malliiin!” tai “Kiitos kun kerroit totuuden”

      Sitähän voisi vaikka testata että miten käy jos yksi kertoo jotain siellä kiellettyä ja sitten muita liittyy ylistyskuoroon 😀

      Hommalle kirjoitellessa kannattaa käyttää erillaista “ei niin suoraa kieltä” kuin vaikka täällä. Kaikki ihmiset jotka tuovat näitä “kiellettyjä asioita” liian agressiivisesti esiin heitetään siellä pihalle.

      Onhan kuitenkin erillaisiakin lähestymistapoja tuoda asiota esiin kuin suora: “Tämä asia on näin ja näin” puheet.

Comments are closed.