Koti Uutisia Yle uutisoi Lontoon seksi-illallisesta – unohti mainita Zabludowiczin läsnäolon

Yle uutisoi Lontoon seksi-illallisesta – unohti mainita Zabludowiczin läsnäolon

1

Keskiviikkona uutisoimamme juttu Lontoon seksi-illallisesta sai huomiota myös Suomen valtavirtaisessa mediassa. Ainakin Yle ja Ilta-Sanomat ovat uutisoineet tapahtumasta.

Mielenkiintoista valtamedian uutisoinnissa on kuitenkin se, mitä he eivät kerro. Yle unohtaa kokonaan kertoa, että paikalla oli myös Suomen kansalainen Chaim ”Poju” Zabludowicz, jota tituleerataan rikkaimmaksi Suomen kansalaiseksi. Zabludowicz tunnetaan Suomessa entisen pääministerin Alexander Stubbin tärkeimpänä rahoittajana. Ylen viesti siis on, ettei Suomen rikkaimman miehen ja pääministerin merkittävimmän tukijan läsnäoloa kyseenalaisissa ahdistelujuhlissa tarvitse noteerata.

Ilta-Sanomissa mainitaan Zabludowiczin nimi, mutta hänestä ei kerrota muuta taustatietoa kuin että hän on ”suomalaismiljardööri”.

1 KOMMENTTI

Comments are closed.