Koti Uutisia Kotimaa Yle-toimittaja pöyristyi räppärin Israel-kommentista

Yle-toimittaja pöyristyi räppärin Israel-kommentista

12
Janne Riiheläinen.

Aiemmin Helsingin Sanomiin ja nykyään Yleisradioon poliittisia manifesteja kirjoittava kulttuurimarxisti Janne Riiheläinen on pöyristynyt Mikael Gabriel -taiteilijanimeä käyttävän räppäri Mikael Sohlmanin Israel-kommenteista. Sohlman sivusi sionismia haastattelussaan, joka liittyi hänen elämänkertansa julkaisuun.

Kun Sohlmanilta kysyttiin Suomen ongelmista, hän mainitsi muun muassa ministerit Anne Bernerin ja Juha Sipilän. Suurinta sosiaalisen median kuohuntaa aiheutti kuitenkin hänen kommenttinsa: ”Jos taas puhutaan asioista, jotka meiltä halutaan pitää pimennossa, niin yksi suurimmista on se, miten Israel hallitsee maailmantaloutta ja maailman aseita.”

Iltalehti uutisoi aiemmin tänä vuonna, että juutalaisomisteinen Sanoma-yhtiö on suututtanut Sohlmanin asettamalla hänen musiikkinsa soittoboikottiin. Iltalehden mukaan Sanoma on luonut Suomen viihdeteollisuuskenttään “hirviömäisen” monopolin, jonka voimin Sanoma kykenee painostamaan epämieluisia artisteja tarvittaessa kovaotteisesti.

Suurena EU- ja Nato-intoilijana tunnettu Riiheläinen ei pitänyt siitä, että nuorison suosima artisti otti kantaa Israelia vastaan. Riiheläinen alkoi vihjailla sosiaalisessa mediassa Sohlmanin olevan “putinisti”, jolla on “yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen”.

– Toki myös jutussa esitetty Gabrielin lausunto ”Jos taas puhutaan asioista, jotka meiltä halutaan pitää pimennossa, niin yksi suurimmista on se, miten Israel hallitsee maailmantaloutta ja maailman aseita.” olisi ollut hyvä avata taustalla vaikuttavine aatevirtauksineen, Yle-toimittaja harmitteli.

Kansallinen Vastarinta kirjoitti Riiheläisestä viimeksi helmikuussa, kun tämä vastusti äänekkäästi katupartiojärjestö Soldiers of Odinin pedofiilinmetsästyskampanjaa. Riiheläinen vihjasi Twitterissä, että lapsia saalistavien perverssien nappaaminen on suorastaan uhka Suomen ”sisäiselle turvallisuudelle”.

Syksyllä 2017 Riiheläinen syyllistyi kunnianloukkausrikokseen mustamaalatessaan kansallismielistä mielenosoittajaa. Riiheläinen julkaisi blogitekstin, jossa hän nimesi Vastarintaliikkeen marssille osallistuneen lainkuuliaisen varusmiehen syyttäen tätä perusteettomasti rikoksista.

Riiheläisen julkaisemassa tekstissä kansallismielistä varusmiestä syytettiin ”väkivaltaisesta mellakoinnista”, vaikka poliisin mukaan tapahtumassa mellakoivat ainoastaan äärivasemmistolaiset.

Lähteet: Twitter, Helsingin Sanomat, Iltalehti

12 KOMMENTIT

  1. No Ryskyttäjä voisi perustella, että mikä Gabrielin kommentissa on valetta, vai onko pikemminkin kyse “väärästä mielipiteestä”, totuudesta mitä kukaan ei saa lausua ääneen?

  2. Janne voisi itse “avata” omia aivopierujaan. Niitä on tullut ihan liiaksi mieheltä joka muka puhuu avoimuuden ja demokratian nimissä. Sen nimissä koitetaan estää aivpierulle epämiluisien kuuntelijoiden paikalle saapuminenkin.

  3. Tänään sunnuntaina Mikael on Arto Nybergin haastattelussa Ylellä klo 18.45
    Miklu on hyvä tyyppi. Uusin biisi julkaistiin 1.3 ja se kertoo tästä päivästä Suomessa. Lapsista, ruokajonoista ja Sipilän hallituksesta. Feattaaa on itse Vesa-Matti Loiri. Biisin nimi Lennokki.

    • Narkkarihomo tuo on. Noita pellejä mahtuu 15 tusinaan. “Feattaa on”?

      Onko kovempi kuin JVG tai Antti Tuisku? Siis kovempi homo, tarkoitan.

    • Niin, en menisi sanomaan hyväksi tyypiksi. Tämähän on tehnyt musiikkivideon missä vedetään huumeita ja koulitaan strippareita. Perus valkoinen neekeri siis. Ja sitten kakarat ottaa näistä mallia.

      • Samaa mieltä Jussin kanssa, vaikka hyviä mielipiteitä löytyykin, niin ei se nuorille suunnattua rappiollista “musiikkia” ja huonojen elämäntapojen ihannointia mitätöi.

  4. Tuon kommentin perusteella mietin että Jannella ei ehkä enää ole esinahkaa. Ehkä se voi itse tarkistaa kun seuraavan kerran menee vessaan. Jos näkee.

  5. Yksi sana: Samson Option

    Hyvä Mikael Gabriel, jatka samaan malliin!

Comments are closed.