Koti Uutisia Yle-toimittaja ihmetteli naissotilaiden vähyyttä Tuntematon sotilas -elokuvassa

Yle-toimittaja ihmetteli naissotilaiden vähyyttä Tuntematon sotilas -elokuvassa

23
Kuvakaappaus videolta.

Perjantaina ensi-iltaan tullut Tuntematon sotilas -elokuva on aiheuttanut monissa kulttuurimarxisteissa ilmeistä tuohtumusta. Kirjoitimme kolme viikkoa sitten suomalaisesta “taiteilijasta”, joka oli tuohtunut elokuvan tekemisestä uudelleen niin paljon, että ohjasi itse oman taidepläjäyksensä, jossa kritisoidaan elokuva-alan miesvaltaa. Ilmeisesti monien suurin pelko on, että elokuva voi omalta osaltaan olla nostamassa suomalaista kansallishenkeä pinnalle.

Myös Ylellä työskentelevä Jenni-Maarit Koponen kysyi haastateltavana olleilta elokuvan ohjanneelta Aku Louhimieheltä sekä elokuvassa alikersantti Antero Rokkaa näytelleeltä Eero Aholta, miksi elokuvassa on niin vähän naisia. Hän kertoo “kokevansa” naisten olevan liian vähissä elokuvassa. “Olisi sitä varmasti myös voinut tehdä sellaisen version, että myös muitakin lähtee kuin miehiä rintamalle”, hän täydentää.

Haastateltavat kertovatkin, että elokuvan on tarkoitus olla myös historiallisesti oikeanlainen, eikä rintamalla lottien lisäksi ollut paljonkaan muita naisia. He myös kertovat, että kun alkuperäinen Tuntematon sotilas -kirja oli kirjoitettu noin kymmenen vuotta sodan jälkeen, on kaikille ollut selvää, ettei sota koskettanut pelkästään miehiä, vaan koko kansakuntaa taakse jätettyjen kotien, kadonneiden isien sekä Ruotsiin lähteneiden sotalasten kautta. Elokuva kuitenkin kertoo taistelleista miehistä, joten on epäselvää, miksi sinne olisi pitänyt naisia laittaa näyttelijävalintoja valitessa.

Haastatteluosuus ladattiin perjantaina YouTubeen ja se on katsottu jo kymmeniätuhansia kertoja.

23 KOMMENTIT

  1. Kyllähän liberaalit ja osittain juutalaisomisteiset peliyhtiöt tunkevat rääkyviä naisia jo jokaiseen sotapeliin, vaikka peli sijoittuisikin ensimmäiseen tai toiseen maailmansotaan. Paras on tämä uusi COD WW2, jossa Wehrmachtissa taistelee mustia naisia keski-Euroopassa 😀 Voin vaan kuvitella, kun jouduttaisiin rintamalle ja joukkueenjohtajina on auktoriteetittomia naisia, jotka eivät jaksa kantaa edes omaa sipulisäkkiään varusvarastolta kasarmille. Ja mitä käy näille naisille sodan alkaessa, jos joutuvat sotavangeiksi, kuinkahan monta kertaa nämä tulisi raiskatuksi vankeutensa aikana? Naiset eivät kuulu armeijaan ja varusmiespalvelusta ei todellakaan pitäisi asettaa pakolliseksi naisille. Koko kansakuntaa tarvitaan kriisitilanteessa ja naisille on paljon tekemistä, vaikka eivät olekaan ase kädessä etulinjassa odottamassa nopeaa kuolemaa. Lottatoimintaa voitaisiin alkaa harjoittaa kylläkin uudelleen.

    • Liki kaikissa nuorten sarjoissa, mitä Hollywood tuottaa, sankarina on valkoinen nainen, joka on lesbo tai sarjassa on miespari. Jos jossakin osassa on maskuliininen valkoinen mies, tämän roolihahmo kuolee pian. Elokuvateollisuudessa mustat esitetään älykköinä ja kieroutuneimmat elävät pisimpään. Jos sarjassa vielä toteutuu äärimmäinen väkivalta ja mahdollisimman perverssi seksi, se on HBO:n leimalla hyväksytty. Tällaista saastaa työnnetään nuorten katsottavaksi, joten eipä ole ihmekään kun joku alkaa uskoa, ettei miehiä ja naisia ole olemassa ja ääretön vapaus on elämän tärkein päämäärä.

      • Aloin katsoa yhtä suosikkielokuvaani The Equalizer (2014) kerran kiinnittäen huomiota rotuihin.

        Päähenkilö on alkuperäisestä TV-sarjasta muutettu mustaksi (Denzel Washington). Hän on intellektuelli ja stoalaisen itsehillinnän (siis valkoisuuden) ruumiillistuma. Hän auttaa mamutaustaista työkaveria pääsemään rautakaupan vartijaksi. Hän paljastaa ja kostaa valkoisten pahojen poliisien tekemän mafiamaisen kiristyksen ja polttoiskun tämän mamun meksikolaiseen perheravintolaan.

        Hän kostaa tappamalla white trash-tyypin tämän ryöstettyä rautakaupan.
        Hän pelastaa valkoisen teinitytön valkoisilta slaavilaisparittajilta ja valkoisilta rikkailta ja lihavilta ostajilta.
        Hän tuhoaa venäläisten valkoisia naisia kuristavan mafian kaupungissa.

        White trash-ihmiset, irlantilaismafia, venäläismafia ja korruptoitunut poliisi ovat siis Bostonin suurimmat ongelmat. Mitään black on white -väkivaltaa ei tässä sadussa näytetä, joka lienee se kaikkein suurin ongelma Bostonissa. Visuaalisesti hyvä elokuva, mutta helvetin sairas arvomaailma siellä taustalla.

        • Pornoteollisuus on jo hyvän aikaa tehnyt tehokasta myyräntyötä valkoisen miehen näivettämiseksi. Mustiksi miesnäyttelijöiksi palkataan roppakaupalla kaikkein suurikullisimpia tapauksia, jotka köyrivät yksin ja yhdessä kuvankauniita valkoisia nuoria naisia kaikkiin mahdollisiin aukkoihin yhdessä ja erikseen. Viimeisin villitys on se, kun mukaan laitetaan joku reppana pienipippelinen valkoinen veivikaula, joka nuolee neitojen jalkovälit sen jälkeen, kun murjaanit ovat ensin laukoneet rojut ränniin. Yleensä kaavan mukaisesti Musta Pekka heittää spetroliitit pillulle tai pyllylle, josta nainen komentaa tämän jauhonaamansa sen nöyrästi lipomaan talteen. Ja näitä erikoisia kohtauksia ei ole enää kaksi tai kuusi: Niitä riittää.

          Muutenkin nuo rotujenväliset videot (musta mies + valkoinen nainen, eikä todellakaan valkoinen mies + musta nainen) ovat lukumääräisesti ja prosentuaalisesti räjähtäneet aivan tajuttomiin lukemiin. Gringo on todellakin päätetty jättää ympärileikkaamattoman peeniksensä kanssa nuolemaan näppejään, ja kyllähän se valkoinen rotu siitä muutamassa sadassa vuodessa lakkaa olemasta, kun asennekasvatus pitää huolen siitä, että naisetkin löytävät pornoteollisuuden hedelmien maukkauden. Sitä pelottavaa vaihetta odotellessa.

          Hassu juttu meissä naiiveissa länsimaisissa kuohituissa miehen irvikuvissamme on se, että ilmeisen moni noita saastaisia panopätkiä maksaa ja katsoo käteensä vedellen, kun niitä noin ankarasti maailmaan jaksetaan tuottaa. Kyllä niitä kaiketi muutkin kuin koukkunokat, kähtävät ja hottentotit ympärileikattuine vehkeineen vahtaavat.

          Porno on aina ollut helppo keino vaikuttaa mieliin.

    • Lottatoiminta pitäisi saada takaisin, ja kaikilla suomalaisilla tulisi olla kansalaispalvelus. Miehet suorittaisivat sen sotapalveluksena, ja ainakin suurin osa naisista sellaisena kansalaispalveluksena, jossa olisi opetusta kriisinhallintaan, väestönsuojeluun, yms. Jos ei suorita kansalaispalvelusta, niin sitten ei myöskään pitäisi saada äänestää. Olen tätä mieltä. Ja suojeluskunnat takaisin.

  2. Heh, noiden miesten ilmeet on kyllä näkemisen arvoiset 😀 he varmaan ajattelivat että “voi taivas, mikä bimbo!”

    Itse ajattelin antaa mahdollisuuden tälle uudelle Tuntemattomalle ja käydä katsomassa sen. Jos tavalliset suomalaiset ovat kehuneet elokuvaa mutta hesarin miesoletettu kulttuuritoimittaja on haukkunut, niin leffa ei voi olla kovin huono. Jos kriitikkoa jurppii mm. sellaiset asiat kuin “tavanomainen suomalaisen elokuvan mieskuvaus” ” kokonaisuutta ei aseteta uuteen valoon” ja “Tuntematonta tuoda tähän aikaan kiinni” niin se tarkoittaa vain sitä että leffaa ei ole mädätetty.

    • Tai sitten se tarkoittaa sitä että kyseinen leffa on täysin turha rahanpesuväline, joka ei tuo mitään uutta, mitään sellaista joita kahdessa aikaisemmassa versiossa ei olisi jo käsitelty. Elokuva voi olla paska ja turha ilman että se on sionistipropagandaa.

    • Kävin itse katsomassa viikonloppuna ja suosittelen muillekkin. Ei se välttämättä tarjoa mitään uutta vanhan elokuvan rinnalle, mutta tärkeintä tässä elokuvassa on kuitenkin se, että kyseinen kansallisesti merkittävä pätkä päivitetään tälle ajalle. Uskon, että tämä elokuva on omalta osaltaan nostamassa suomalaista kansallishenkeä takaisin pinnalle, kun ihmiset elokuvan nähtyään alkavat ajattelemaan, mitä kaikkea sotiemme veteraanit ovat saaneet kestää puolustaessaan isänmaataan.

      • Tuo juuri on hyvä pointti: elokuvan päivitys tähän aikaan. Ja pitää muistaa, että jotkut 15+ ihmiset eivät ole muuta Tuntematonta välttämättä nähneetkään, kuin tämän uuden.. jos menevät sen katsomaan. Meillä oli paikallislehdessä juttua tästä, jotkut lukiolaiset olivat käyneet katsomassa tuon. Moni oli ollut liikuttunut. Useimmat eivät olleet kirjaa lukeneet, mutta elokuvan katsottuaan aikoivat siihen tutustua. Eli on tainnut leffa tehdä tehtävänsä.

        • Totta. Vaikka vanhemmille ihmisille ensimmäinen Tuntematon on se ainoa oikea, niin karu totuus on se että useat nuoret eivät yksinkertaisesti jaksa katsoa vanhaa mustavalkofilmiä. Itsekin katsoin sen ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan vasta aikuisena.

  3. Jonkun olisi hyvä koota historiastamme asioita joita ei enää “loistavassa” peruskoulussamme opeteta, sille olisi näköjään tarvetta. Muinais-Suomi ja sen kuninkaat, Suomalais-ugrilaisten kansojen loistokkaat vaiheet tuhansien vuosien ajalta, kirkon/paavin julma ja verinen tulo Suomeen, Ruotsin vuosisataiset alistamistoimet ja Suomalaisten tapattaminen ympäri Eurooppaa, Venäjän alistamistoimet, Suomen 2. maailmansotaan pakottaminen, bolsevikkijuutalaisten rooli 2. maailmansodassa ja Suomeen hyökkäämisessä, alueluovutukset/ryöstöt, valtavat ja epäinhimilliset sotakorvaukset, pankkimafian toiminta ja Suomalaisten ryöstö YM. YM.
    Kertokaa ja opettakaa lapsillenne HISTORIAA, se on tärkeintä mitä tavallinen ihminen voi ja pystyy tekemään! KIITOS VASTARINTALIIKKEELLE HIENOSTA TOIMINNASTA!!

    • Sinulla Ernesti on vähintäänkin mielenkiintoinen historiannäkemys. Tokihan me kaikki tiedämme, ja sokea Reettakin näkee, että joka ikisestä Suomen kivestä ja kalliosta löytyy totisteet arjalaisista esivanhemmistamme, moninaisten kuvioiden, reliefien ja hieroglyfien muodossa…!

      • Sinulla Erkki ei taasen taida olla mitään historianäkemystä, vaan olet kiltisti imenyt kaiken “voittajien” kirjoittaman valhehistorian mitään kyseenalaistamatta. Googlaile niin saatat oppia jotain. Esimerkiksi Englannin yliopistoissa opetetaan Suomen historiasta sellaisia asioita, joista täällä ei hiiskuta sanallakaan. Vaietaan siksi, ettei vaan Suomipoika voisi tuntea ylpeyttä juuristaan ja nousta kansallistunnetta täynnä valtaeliittiä vastaan.

        • Jokainen voi näköjään kehitellä omasta mielikuvituksestaan mieleisensä historiannäkemyksen…

          • Erästä perussionistia lainataksen, onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan. Ja erästä “sionistivalkoista” lainatakseni, sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä sehän on oma mielipiteesi.
            Nykyään eletään semmoisessa todellisuudenjälkeisessä ajassa että jokainen voi itse päättää mikä on totta ja mitä historiassa tapahtui.

  4. Tuo YLE:n toimittajan tekemä “haastattelu” antaa varsin hyvän kuvan siitä, millaisesta “materiaalista” tuon pää- TV-yhtiön henkilökunta koostuu niin osaavuudeltaan ja älykkyysosamäärältään. Riittää vain, että on vihreä tai vähimmäis tapauksessa umpikommari ja mieluummin nainen, joka yleensä on feministi lahtivalas, jonka hiukset ovat värjätyt violetiksi tai sovinnaisimmillaan Tavja -lookiin.
    Ikävintä varsinkin tässä nimenomaisessa tapauksessa on se, että perin harvinainen TV -työssä Suomessa kauneudeltaan oleva vaaleaverikkö on tyhmä kuin “vasemman jalan saapas”. Tämä vielä kertoo elävästi ja murskaavasti sen, että Suomea koskevat Pisa-tutkimukset tulevat laskemaan kuin Lehmän häntä.
    Suomen keskeisimmät viranomaiset eivät tiedä Suomen historiasta paskaakaan edes WWII vuosiin palautettuna, saatika sitten sen wanhemmista Suomen kansakunnan vaiheista. Kun ajattelee sitä, että tälläisillä tiedoilla ja taidoilla johdetaan Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ja hoidetaan esim. kahdenvälisiä Venäjän suhteita, jotka ovat ikuisesti tärkeitä, koska J.K. Paasikien mukaisesti, “Emme voi geopolitiikalle mitään” ja Neuvostoliitto / Venäjä tulee olemaan muodossa tai toisessa aina rajanaapuri, jonka kanssa yhteistä rajaa on ainakin sen 1300 km. Näitä kun rupeaa illalla sängyssä miettimään niin eipä tule uni silmään koko yönä.

  5. Säälittää ja myös naurattaa, kun joku suvakkimies tai “tiedostava” feministi saa yleensä yhdellä huomautuksella koko maailman selittelemään, puolustelemaan, pelkäämään.. Nyt vähän ryhtiä pitäisi olla! Nykyiset toimittajat ja kulttuuriväki ovat noloja nössöjä. Vielä 30 vuotta sittenkin tällaisille olisi pistetty jauhot suuhun, nyt ei enää uskallus riitä. Linnan Tuntematon on SOTAromaani, ja sota oli tuohon aikaan miesten heiniä!

  6. Ylen toimittaja ei tainnut tietää että naiset olivat kotirintamalla pitämässä taloutta pystyssä ja synnyttämässä uusia jälkeläisiä. JOs toimittaja olisi tutustunut sodanaikaisiin kirjoituksiin niin hän olisi tiennyt että rintamalta lomalla olevat miehet ja kotirintamien naiset järjestivät sellaisia jälkikasvun sessioita että tien vieressä oli välillä sankoin joukoin pareja naiskentelemassa. Eikä kukaan häiriintynyt toisesta parista vaikka se oli muutaman kymmenen sentin päässä. Siinä osaltaan saatettiin aikaan suurta ikäluokkaa. Toisaalta, ihmisillä oli suuri tarve kokea elävänsä ennen mahdollista kuolemaa.

    • Lotta Svärd ja sen alle 18 vuotiaiden alajärjestö Pikkulotat koostuivat naisista ja tytöistä. He työskentelivät lääkintäjaostoissa, muonituksessa,varustuksessa, ilmatorjunnassa, toimistotyössä, viestinnässä, sekä varojen keräyksessä. “Rintama” ei tarkoita ainoastaan etuinjaa ja miessotilaita. Elokuva olisi ehdottomasti voinut näyttää enemmän sodan tästä puolesta.

      • Elokuva ja alkuperäinen kirjakin kertoo etulinjassa olleesta joukkueesta, ei lotista.

        Olen toki sitä mieltä, että Lotista tulisi tehdä vastaavanlainen eepos.

        • “Tuntematon” tosiaan on kuvaus sammakkoperspektiivistä: konekiväärijoukkueen matka jatkosodan alusta sen loppuun. Jo tuoreeltaan kritiikki murisi siitä, että eikö näillä sotilailla ole sukupuolielämää tai ihmissuhteita sotakavereiden lisäksi. Mutta tässä juuri piilee romaanin rehellisyys ja nerokkuus: sota riisti nuo asiat nuorilta, parhaassa iässään olevilta miehiltä. Totta kai he varmasti mieluummin olisivat heilastelleet neitosten kanssa, mutta käsky kävi, ja oli mentävä. Kotirintaman oloja, ja naisten elämää on kuvattu muissa romaaneissa.

          Nyt juuri luin, että joukko nykykirjailijoita on kirjoittanut novellikokoelman “Toinen tuntematon”, jossa hiukan keinotekoisesti keskitytään varsinaisen romaanin henkilöiden kuviteltuihin siskoihin, äiteihin, vaimoihin. Varmasti ihan kiintoisa, mutta tuskin nousee sellaiseksi suursuosikiksi kuin alkuperäinen “Tuntematon”! Tutustukoon, ken haluaa: http://toinentuntematon.fi/

  7. Unelmaleffan aihe täältä olisi suomalaisten SS-miesten taistelu bolsevismia vastaan Ukrainan rintamalta, siitä voisi saada kunnon toimintaa. Mutta sitä on turha toivoa tähän maailmanaikaan.

    Realisisempaa voisi olla vaikkapa Törnistä ja Törnin jääkäreistä kertova leffa. Muttei aina sitä samaa tuntematonta ole pakko tehdä uudestaan, oli muitakin yksiköitä jatkosodassa ja muita rintamalohkoja. Onko esim. sellaiselta vähäpätöiseltä kaistalta kuin Kannaksen offensiivi 1941 tehty ainoatakaan leffaa?

Comments are closed.