Koti Artikkelit Yle: juutalaisten vaikutusvalta Yhdysvalloissa “erittäin suuri”

Yle: juutalaisten vaikutusvalta Yhdysvalloissa “erittäin suuri”

5
Mika Hentunen.

Ylen mukaan juutalaisten vaikutusvalta Yhdysvalloissa on “erittäin suuri lähestulkoon kaikilla yhteiskunnan aloilla.” Asia todettiin Ylen kello 20.30 uutislähetyksessä maanantaina 30.12.

Uutisissa käsiteltiin viime aikoina tapahtuneita viharikoksiksi tulkittuja tapahtumia, joista otsikoihin päätyi viikonloppuna tapahtunut viiden juutalaisen puukotus, josta epäillään mustaa miestä. Suomen valtamedia pyrki alkuun sensuroimaan tiedon pidätetyn etnisestä taustasta ja vihjailemaan teon olevan “äärioikeiston” suorittama juutalaisvastainen isku. Sosiaalinen media kuitenkin paljasti valtamedian pimitysyrityksen eli valehtelun nopeasti.

Veronmaksajien kustantama Yle omisti lähetyksestään noin viisi minuuttia New Yorkin osavaltiossa tapahtuneelle puukotukselle ja muille “juutalaisvastaisille iskuille” – joita ei sen tarkemmin yksilöity – vaikka niissä ei esimerkiksi ilmeisesti ole kuollut ketään. Juutalaisiin Yhdysvalloissa kohdistuneet rikokset ovat Ylen mukaan niin tarkeä uutinen Suomessa, että asialle on hyvä uhrata useita minuutteja pääuutislahetyksestä. Yle ei edes pyri kritisoimaan juutalaisyhteisön itsensä ilmoittamaa lukumäärää antisemitistisiksi ilmoitetuista rikoksista. Yleensä jokainen juutalaisiin kohdistunut rikos on tulkittu antisemitistiseksi, vaikka todisteita tekojen poliittisesta motiivista ei olisi. Samanlaista monen minuutin uutiskäsittelyä ei kuitenkaan ole saanut esimerkiksi kymmenet tuhannet mustien rasistisesti murhaamat valkoiset vuosien varrella.

Uutisjutussa haastateltiin Ylen Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajaa Mika Hentusta. Hentunen kertoo maassa käytävän nyt debattia terrorismilakien tiukentamisesta viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Hän kuvailee maan juutalaisyhteisön asemaa seuraavasti: “Se on hyvin erikoinen … He saavat paljon tukea, koska kyllähän juutalaisten asema.. juutalaiset ovat erittäin voimakas yhteisö Yhdysvalloissa ja heidän asemansa on erittäin vahva … Heidän vaikutusvaltansa lähestulkoon kaikilla yhteiskunnan aloilla on erittäin suuri”

Käytannossä tämä tarkoittaa sitä, että juutalaisilla on hyvin voimakas lobby Yhdysvalloissa, minkä on myöntänyt myös esimerkiksi Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari elämänkerrassaan. Lobby ohjaa hyvin voimakkaasti etenkin Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, jossa sotilaallista sekä taloudellista terrorismia käytetään keinoina Israelin vihollisten tuhoamiseen. Poliittisen lobbyn lisäksi myos juutalaisten osuus viihdemaailmassa on tunnettu fakta. Vuonna 2011 suomalainen temppuryhmä Extreme Duudsonit totesi Nyt-liitteen haastattelussa, että juutalaiset “pyörittää koko Jenkkien viihdemaailmaa”, kun heiltä kysyttiin, mitä tahoa he eivät tempuillaan uskaltaisi suututtaa.

Käytävä keskustelu on aiheuttanut myäs toisenlaisia vastareaktioita. Nyt joissakin kansallismielisten valkoisten internet-keskusteluyhteisöissä on käyty keskustelua siitä, että mustille pitäisi opettaa, ketkä todellisuudessa omistivat orjalaivat sekä keillä on suurin valta Yhdysvaltojen oikeuslaitoksessa (joka rasisminvastaisten oppien mukaan “lähettää massoittain mustia vankilaan”). Nähtäväksi jää, miten asiat aiotaan käytännössa opettaa mustille yhteisöille. Tähän asti asioista on perinteisesti syytetty valkoisia ja näiden rasismia.

Lähde: Yle Uutiset

5 KOMMENTIT

  1. On myös hyvä muistaa, että 2010-luvun alussa Kokoomuksen Pertti Salolainen kertoi YLE:n aamuteeveessä suorassa lähetyksessä juutalaisten hallitsevan USA:n valtamediaa ja viihdeteollisuutta. Tämän jälkeen Salolaista syytettiin julkisuudesa “natsiksi”.

    Yhdysvaltojen mustat ovat kokeneet kulttuurimarksistisen ydinperheen tuhoutumisen ennen valkoista väestöä ja tämä tehtiin nimenomaan tällä vankilajärjestelmällä, joka lukitsee hyvinkin pitkiksi ajoiksi negridirotuiset miehet ja mustissa yhteisöissä lapset kasvavat ilman isän/miehen mallia.

    Seurauksena tästä on entistä kaoottisempi yhteiskunta, kuten on jo nähty.

  2. Kaikki mediakanavat ovat juutalaisten hallussa USA:ssa, maailman juutalaisimmassa maassa.

  3. Yhtä hyvin voitaisiin väitellä siitä, onko ihmisen paska ruskeaa…

    Pertti Salolainen, joka toimi ministerinä aikoinaan kahdeksan vuotta, totesi jutkuista aika hyvin konsanaan. Claes Anderssonia pidin myös jokseenkin järkevänä miehenä, kun nyt tulin näitä meidän ministereitä miettineekseni. Erkki Tuomiojakin vaikutti joskus kauan sitten jotenkin järkevältä, mutta pehmeni sitten totaalisesti. Painostus pakottaa ammattipoliitikot siihen juutalaisen pankkieliitin muottiin kyllä ennemmin tai myöhemmin.

    Totuushan on, ettei meillä ole enää konservatiivista oikeistoakaan: Kokoomus on Suomen kovin maahantunkeutujien ja hinttien kannattaja. PS kilpailee tiukasti ykköspaikasta heidän kanssaan. Vassarikommareita kaikki tyynni. Aivan sama siis ketä äänestät. Pariisin rauhansopimus myös kieltää kaiken todellisen opposition, joten… Miten pääsisimme pois EU:sta? Siinä piilee ainoa avaimemme pelastukseen.

    Kiinnostaako ketään Suomen tulevaisuus?

  4. “Yleensä jokainen juutalaisiin kohdistunut rikos on tulkittu antisemitistiseksi, vaikka todisteita tekojen poliittisesta motiivista ei olisi. Samanlaista monen minuutin uutiskäsittelyä ei kuitenkaan ole saanut esimerkiksi kymmenet tuhannet mustien rasistisesti murhaamat valkoiset vuosien varrella.”

    Eräs suuri ongelma tässä on valtamedian ja koulutuslaitoksen tiivis yhteistyö jossa lapsista masinoidaan juutalaisten kritiikittömiä palvojia, ja vihaisia antisemitistien murhaamiseenkin myöhemmin valmiita väkivaltakoneita.

Comments are closed.